17/11/2024
Hyvä juttu liittyen meidänkin tiimin työturvallisuuteen😊
Elämä kuin (kauhu)elokuvaa
Eläinlääkintäala on Suomen tapaturmatihein toimiala vahinkoilmoituksissa mitattuna, ja eläimiä hoitavalle lääkärille tuleekin noin 17 kertaa enemmän tapaturmia kuin ihmisiä hoitavalle. Suurin tapaturmalähde on väkivalta. Ei onneksi ihmislähtöinen väkivalta (vaikka sitäkin on liikaa), vaan pörröisempi ja lähtöoletukselta ehkä harmittomampi väkivalta. Potkuista, tallomisista, raapimisista ja tönäisyistäkin tulee jonkin verran ongelmia, m***a suurin ongelmalähde on puremat, varsinkin käteen m***a myös muualle.
Kyselytutkimuksissa 85 % suomalaisista eläinlääkäreistä kertoo tulleensa purruksi töissä ainakin kerran. Itse muistelisin tulleeni 5 v aikana purruksi kolmesti lääkärikäynnin arvoisesti, viitisen kertaa ilman syvempiä vammoja, ja puremisyrityksen kohteeksi varmaan kymmeniä kertoja. Purijoina on ollut kissoja, koiria ja pari jyrsijää.
Purruksi tuleminen ei ole kivaa. Ensinnäkin se sattuu, m***a siitä tulee myös helposti tarvetta tikkaukseen, kipulääkitykseen ja antibioottikuureihin, ja joskus jopa tehohoitoon jos pureman kautta elimistöön pääsevät patogeenit, pahamaineisimpana Capnocytophaga canimorsus, aiheuttavat syvän, huonosti antibiootteihin vastaavan kudosvaurion tai verenmyrkytyksen. Joskus tilanne vaatii jopa amputaatioita.
Yhden pureman seurauksena minulla oli vahvemman käden etusormi turvonnut ja liikkumiskyvytön viikon verran, ja jonkinlainen hermovamma vaikutti pinnalliseen tuntoon ja liikuttamiseen kolmisen kuukautta. Se ei ole kovin toivottava asia kliinistä työtä tekevälle eläinlääkärille, koska työssä tarvitaan paljon hienomotoriikkaa, ja jopa nopea koneella kirjoittaminen on vaikeaa, jos yksi sormi ei toimi. Pelkällä tietotaidolla ja puhumisella ei edelleenkään monia asioita hoideta.
Siksi olisikin erittäin toivottavaa, että eläinten omistajat ottaisivat elättinsä aggressiivisuuden ja kyvyn väkivaltaan vakavasti. Tämä tehdään ensinnäkin viestimällä selvästi vaikeasta käsiteltävyydestä, eläinlääkäripelosta ja puremisherkkyydestä, etukäteen eikä tyylillä "joo, se joskus tekee noin" (tätä oikeasti esiintyy hyvin paljon).
Toiseksi omistajan on ymmärrettävä, että päävastuu hänen lemmikkinsä hallinnasta on hänellä, eikä eläinlääkärillä tai eläintenhoitajalla ole velvollisuutta vaarantaa itseään toimenpiteillä joita ei voi vihaiselle, hereillä olevalle ja huonosti kontrolloitavalle eläimelle tehdä. Silloin on hyväksyttävä, että joko yritys keskeytetään, eläin laitetaan hallintaan esimerkiksi kuonokopalla, pyyhkeellä tai pakkohäkillä, tai eläin rauhoitetaan lääkkeellisesti.
Kolmas asia on, että eläimen hallitsemista, hoitamista, rauhallisena pitämistä, koppaan laittamista ja vieraassa ympäristössä olemista harjoitellaan hyvässä rauhassa ja kivuttomassa tilassa kotona, ei silloin kun veriripuli iskee tuulettimeen. Jokaisen lemmikinomistajan pitäisi koittaa harjoitella eläimen suuhun katsomista, muualle kehoon koskemista, kopassa tai häkissä olemista, hihnassa olemista, hoitotoimenpiteitä kuten korvien putsaamista ja kuonokopan laittamista ja pitämistä. Koirille saa ostettua sopivan kuonokopan 10-20 eurolla, ja sen ottaminen vastaanotolle on järkevämpää kuin tuntemattoman oudon hajuisen kopan laitto oudossa ympäristössä. Helpointa on, kun harjoittelua tehdään pienissä erissä tiheästi pentuaikana.
Pelastakaa meidän kätemme (ja muut osamme) ja olkaa kuonokoppapositiivisia ja suorapuheisen lemmikkirealistisia. Silloin minäkin saan näpyteltyä näitä kymmensormjärjestelmällä nopeasti.
Mikael Haapalehto, SKELL somevastaava
