04/06/2026
Tänään 4.6.2026 tulee kuluneeksi NELJÄNNESVUOSISATA🙃, eli 25 vuotta eläinhoitolani avajaisista 🥳🥳.
Olen äärettömän onnellinen ja etuoikeutettu😇, että olen saanut tehdä kaikki nämä vuodet työtä, jota rakastan❤️. Päivääkään en vaihtaisi pois……tai ehkä jonkun ihan hirveän kaatosade 💦 ja myrskypäivän💨, jolloin koiruudetkaan eivät ole halunneet ulos astua. Tai kun pihan poikki talosta hoitolaan on pitänyt puskea lumikola edellä, jahka ensin on saanut talon kuistin tyhjäksi lumesta❄️, jonka myrsky on kinostanut oven taa. No, sitä murhetta ei ole vuosiin täällä Suomi neidon lounais kolkassa ollut😅.
Perustaessani eläinhoitolaani 2001, se oli ensimmäinen ympärivuorokautista hoitoa tarjoava hoitola Turussa. Tämän jälkeen niitä on tullut ja mennytkin, ala kun on hyvin riippuvainen ihmisten yleisestä taloudellisesta tilanteesta sekä yhteiskuntaa kohdanneista haasteista, kuten COVID-19 ja Ukrainan sota. Hoitola selvisi korona vuosista, vaikkakin suunniteltu isompi remontti jäi sen takia toteutumatta.
Paljon on muutenkin mahtunut näihin vuosiin; hoidokkeja pikkuruisista hamstereista suuren suuriin mastiffeihin ja kaikkea siltä väliltä. Onnea, iloa, oppimista ja mieleen painuneita onnistumisia haastavampien lemmikkien kanssa.
Vuosiin on mahtunut myös surullisia tapauksia; ystäviksi tulleiden omistajien kamppailua sekä omien että lemmikkiensä sairauksien ja menetysten kanssa, vakituisista hoidokeista kun tulee rakkaita ja niiden pois meno koskettaa minuakin💔.
On tullut nähtyä myös meidän ihmisten raadollisuus niissä tapauksissa, joissa olen saanut auttaa eläinsuojeluvalvojaa ja virkavaltaa.
M***a kaiken kaikkiaan olen äärettömän onnellinen❤️ ja kiitollinen 🙏🏼, että olen saanut hoitaa rakkaita lemmikkejänne 🦮🐕🦺🐩🐕🐈🐈⬛🐇kaikki nämä vuodet! Ompa vielä niitäkin, joiden kanssa on kuljettu kaikki nämä 25 vuotta, lemmikit vain ovat vaihtuneet matkan varrella.
LÄMMIN JA NÖYRÄ KIITOS❣️
Ja tähän päivään osuu myös meidän Sir Lemmy Kilmisterin 17 vuotis syntymäpäivä🥳. Lemmy on isolla egolla ja suurella sydämellä ❤️varustettu rauhallinen ja peloton kissa herra, jolta ei jää huomaamatta yksikään liike hänen pihapiirissään. Jos häntä sattuu huvittamaan, niin hän käy mielellään tervehtimässä myös hoitolan asiakkaita, ja kerjää rapsutuksia jaloissa kihnaamalla. Saattaa hän tehdä tupatarkastuksen 👀myös hoitolaan sisälle😄.
Repolainen saa pihasta äkkilähdön, mikäli osuu hänen tutkaansa, puput saavat loikkia kaikessa rauhassa, eikä peuratkaan kiinnosta.
Tässä muutamia kuvia vuosien varrelta.