23/07/2024
Bulldoggiparadoksi
Osallistuin kuukausi sitten kansainväliseen koirien hyvinvointikongressiin Helsingissä. Tapahtumassa käsiteltiin koirien hyvinvoinnin lisäämistä ja jalostamista monesta näkökulmasta, m***a usein keskustelu ongelmien taustasyistä johdatti ihmispsykologiaan. Ydinkysymys kuuluukin, miksi jalostamme ja ostamme kerta toisensa perään sairaita koiria, vaikka tietoa on varmasti tarjolla? Eikö sairaiden koirien tuottaminen loppuisi, jos kukaan ei haluaisi ostaa niitä?
Usein ongelman ratkaisuksi esitetään valistusta, sillä ostajien on ajateltu olevan kokemattomia ensikoiran hankkijoita, jotka haksahtavat moraaliltaan löperön pentutehtailijan katteettomaan markkinointiin. Tämä ei kuitenkaan selitä ilmiötä kuin osittain, sillä riskirotujen koiria ostavat myös aktiiviharrastajat, kasvattajat ja eläinlääkärit. Esimerkiksi kuunnellessani keväällä omaelämänkerrallista äänikirjaa ”Elämän oppitunteja koirilta ja ihmisiltä” en voinut olla ihmettelemättä, mikä saa syöpäsairauksiin erikoistuneen eläinlääkärin hankkimaan bokserin toisensa jälkeen, vaikka useampi hänen koiristaan on kuollut nuorena syöpään. Niin menehtyi kirjan pääkoirakin kaikista hoitoyrityksistä huolimatta. Arvaatte varmaan, mitä rotua koiran seuraaja oli…
Kiinnostavan näkökulman aiheeseen toi kesäkuun kongressissa tanskalaisen professori Peter Sandøen alustus, jossa hän kertoi ryhmänsä tuoreesta kyselytutkimuksesta. Tutkimuksessa kysyttiin ranskanbulldoggien omistajilta heidän käsityksiään rodun ja oman koiransa terveydestä, sekä suhtautumisesta keinoihin, jolla ranskanbulldoggin terveyttä voitaisiin parantaa.
Kyselyn mukaan ranskanbulldoggien omistajat olivat pääosin tietoisia rodun terveysongelmista ja lähes puolet heistä arvioikin rotunsa vähemmän terveeksi muihin rotuihin verrattuna. Kuitenkin reilusti yli puolet vastaajista koki oman ranskanbulldogginsa olevan rodun keskiarvoa terveempi.
On toki mahdollista, että kyselyyn vastasivat lähinnä omistajat, joiden koirat todella olivat rodun keskiarvoa terveempiä. Vastausten perusteella tämä ei vaikuta todennäköiseltä, sillä niiden mukaan koirista 73 % kuorsasi nukkuessaan ja 16 % hereillä, 62 % korisi, 52 % oksenteli ja 48 % sieti huonosti lämpöä. Nämä kaikki ovat brakykefaalisen oireyhtymän (BOAS) tyyppioireita. Silti vain 30 % vastaajista raportoi koirallaan olevan hengitystieoireita. Vaikuttaa vahvasti siltä, että omistajat tarkastelivat omia koiriaan vaaleanpunaisten lasien läpi.
Vastaajien mukaan heidän koiriensa yleisimmät terveysongelmat olivat allergiat (37 %) ja hengitystieoireet (30 %). Lisäksi mainittiin merkittävissä määrin selkäongelmia (16 %), silmäongelmia (18 %) ja ihopoimujen tulehduksia (16 %), sekä polvi- ja lonkkaongelmia (molempia 6 %). Kannattaa myös huomioida, että nämä ovat omistajien itse raportoimia ongelmia, eli mahdolliset tunnistamatta ja diagnosoimatta jääneet oireet eivät sisälly lukuihin.
Huomionarvoista on, että kyselyn vastaajista 81 % olisi valmis ostamaan uuden ranskanbulldoggin itselleen ja 67 % suosittelisi rotua myös muille. Luennoitsija puhui tutkimustuloksesta bulldoggiparadoksina, joka tarkoittaa ihmisen taipumusta tarkastella omia lemmikkejään eri kriteerein kuin muita koiria. Toisin sanoen omien koirien ja oman rodun ominaisuuksia ei haluta nähdä ongelmina. Olemme ikuisia optimisteja koiraa hankkiessamme ja uskomme löytävämme muita terveemmän yksilön, vaikka rodun tilastot olisivat kuinka karua luettavaa.
Tarkoitukseni ei ole mustamaalata ranskanbulldoggin omistajia. Sama paradoksi näytti koskettavan myös asiantuntijoita, sillä useamman kerran kongressin aikana joku osallistujista mainitsi omien koiriensa olevan keskimääräistä terveempiä. Lisäksi valtaosa rotuyhdistyksien esittelyistä väittää kyseisen rodun olevan joko perusterve tai keskimääräistä terveempi.
Vaikka näiden esimerkkien valossa koira valitaan enemmän tunteella kuin tiedolla, uskon kaikesta huolimatta valistukseen. Esimerkiksi Suomessa lyhytkuonoisten rotujen rekisteröintimäärät ovat laskeneet sen jälkeen, kun media nosti niiden terveysongelmat tapetille. Saattaa jopa olla, että kirjoituksen alussa parjatut kokemattomat harrastajat ja ensikoiran hankkijat ovat kaikista avoimimpia faktatiedolle ja valistukselle, sillä he eivät ole vielä joutuneet bulldoggiparadoksin kouriin.
