02/09/2020
Kesä kääntyy syksyksi ja se tarkoittaa uusia tuulia monelle, tänä syksynä myös minulle.☀️🍂
Olen aloittanut opinnot ammattikoulussa ja lokakuussa opinnot lähihoitajaksi jatkuvat oppisopimuksella tarkoituksena suuntautua lasten ja nuorten pariin. Tämä tarkoittaa sitä, että ratsutuspaikkoja ei uusille asiakkaille ole ainakaan tälle vuodelle enää tarjota. Se millaiseksi yrityksen rooli kaiken muun rinnalla muodostuu selviää ajan kanssa.
Tässä vaiheessa kiitän kaikkia asiakkaita vuosien varrella, yhteistyökumppaneita ja tukijoita. Suurin kiitollisuus on kuitenkin meidän omaa tiimiä kohtaan, Polestar tallin porukka - The Best❤️ Kaisu perheineen, Annika, Janina, Tuulia, Tero, Henna ja Miia, nyt muutamia mainitakseni.
Joku on joskus sanonut, että päätöksiä täytyy tehdä itseä varten - se ei ole ollut minulle itsestäänselvää, m***a nyt koitin näin tehdä. Tämä ratkaisu on piiiitkän harkinnan tulos ja toivon, että se ”lyö leiville” tulevaisuudessa. Hevoset on ja pysyy elämässä, m***a niiden rooli hieman muuttuu - työkaverit on muuttumassa harrastuskavereiksi.🐴💕