Lakeuden Koiraurheilukeskus

Lakeuden Koiraurheilukeskus Koiraurheilukeskus Seinäjoella. Halli on puolilämmin (+8..10 C) ja kooltaan 1600 m2 (3 harj.kentt? Halli on lämmitetty (tavoitelämpötila noin +8..10 C).

Halli on kooltaan 1600 m2. Se on jaettu kolmeen harjoittelukenttään. Harjoittelukenttien välissä on läpinäkymättömät väliaidat. Alusta on tekonurmi. Agilityn estekalusto. Rallytokokyltit. Tokohyppy.

Nyt porukalla mukaan hyvää asiaa tukemaan!
14/03/2026

Nyt porukalla mukaan hyvää asiaa tukemaan!

Välittäviä yrityksiä löytyy onneksi koko ajan lisää. ❤️
Se antaa uskoa siihen, että tästä vielä yhdessä selvitään.

Moni on jo lähtenyt mukaan auttamaan, ja olemme siitä valtavan kiitollisia. Jokainen tuki vie meitä lähemmäs tavoitetta – sitä hetkeä, kun hallissa taas kuuluvat lasten ja nuorten iloiset äänet.

Toivomme, että myös muut yritykset ja yhteisöt lähtevät mukaan.
Yhdessä voimme saada hallin syksyksi takaisin käyttöön – entistä parempana.

Ja tätä julkaisua saa todellakin jakaa eteenpäin. Mitä useampi näkee, sitä lähempänä olemme tavoitetta. 💚

13/03/2026

Ensi viikolla (vko12) hallissa tarjolla jälleen iso kenttä valmiin radan kera, tervetuloa treenaamaan! Rata ja hinnat ilmoitetaan kommenteissa lähiaikoina, vapaat kenttäajat voi tarkistaa kenttäkalenterista.

Ensi viikolla (vko 51) nautiskellaan jälleen isosta kentästä! 😍Hallille rakentuu alla oleva rata ja se on vuokrattavissa...
11/12/2025

Ensi viikolla (vko 51) nautiskellaan jälleen isosta kentästä! 😍
Hallille rakentuu alla oleva rata ja se on vuokrattavissa hintaan 50€/h - primetime tai 40€/h - primetimen ulkopuolella.

Treenivuoron voit varata viimeistään vuorokautta ennen haluttua ajankohtaa osoitteesta: info.koiraurheilukeskus(at)gmail.com

Vapaat ajat näet kenttäkalenterista:
https://koiraurheilukeskus.com/kenttakalenteri/

Kuulumisia uudistetusta hallista! Leader-ryhmä Liiveri ja Kuortaneen säästöpankkisäätiö ovat olleet mukana tukemassa Lak...
28/11/2025

Kuulumisia uudistetusta hallista!

Leader-ryhmä Liiveri ja Kuortaneen säästöpankkisäätiö ovat olleet mukana tukemassa Lakeuden Koiraurheilukeskus Oy:n hanketta, jonka tavoitteena on pyrkiä tarjoamaan monipuolisemmat edellytykset koiraurheiluharrastukselle Etelä-Pohjanmaalla ja mahdollistaa siihen liittyvää yritystoimintaa.

Hankkeessa on kehitetty Koiraurheilukeskuksen harjoitusolosuhteita uudistamalla harjoitushallin keinonurmi ja siirtämällä hallissa aikaisemmin ollut keinonurmi aidatulle ulkokentälle. Näin Koiraurheilukeskuksen alueelle on saatu noin 1600m² sisäharjoituskenttä ja noin 1300m² ulkoharjoituskenttä.

Uudistettu kokonaisuus on tuonut jo nyt uudenlaista toimintaa sekä uusia toimijoita. Lisäksi valmistelussa on uusille kohderyhmille tarkoitettuja kursseja.

Leader-ryhmä Liiveri ry:n myöntämä EU-rahoitus on kattanut 40 %:a hankkeen kustannuksista.

Ja tulihan siitä kertakaikkisen hyvä! 😍

Viikolla 40 hallissa valmis rata!Ma 29.9.-pe 3.10. klo 16 hallissa on tarjolla valmis ison kentän rata, jonka tällä kert...
27/09/2025

Viikolla 40 hallissa valmis rata!

Ma 29.9.-pe 3.10. klo 16 hallissa on tarjolla valmis ison kentän rata, jonka tällä kertaa on suunnitellut Maija Viitanen.
Tarjolla on sekä hyppäri (mustat) että agirata (valkoiset). Rataa ei saa muuttaa! Rata on vuokrattavissa halukkaille hintaan 50e/h.

Viikon 40 ajan hallissa on ison kentän lisäksi käytössä ns. vanha 3-kenttä, eli vessojen puoleinen pikkukenttä. Tätä tyhjää kenttää voit vuokrata viikolla 40 hintaan 20e/h.

Vapaat ajat näet kenttäkalenterista. Vuoron voit varata sähköpostitse osoitteesta info.koiraurheilukeskus(at)gmail.com vähintään vuorokautta ennen haluttua varausajankohtaa.

Lakeuden Koiraurheilukeskus Oy yhdessä Lakeuden agilityurheilijat ry kanssa toteutti kesällä 2025 merkittävän investoinn...
10/09/2025

Lakeuden Koiraurheilukeskus Oy yhdessä Lakeuden agilityurheilijat ry kanssa toteutti kesällä 2025 merkittävän investoinnin, jolla parannettiin huomattavasti koiraharrastamisen mahdollisuuksia Seinäjoella.

Lakeuden Koiraurheilukeskukseen vaihdettiin uusi keinonurmi rakennusvaiheessa käytettynä hankitun keinonurmen tilalle ja hallissa ollut vanha keinonurmi siirrettiin ja asennettiin aidatulle ulkokentälle.

Investoinnin myötä Lakeuden Koiraurheilukeskus pystyy tarjoamaan noin 1600m2 keinonurmella päällystetyn sisätilan, sekä yli 1200m2 keinonurmella päällystetyn aidatun ulkokentän.

Hanketta tukivat ja osaltaan mahdollistivat Leader Liiveri ja Kuortaneen Säästöpankkisäätiö sr.

Kyllä nyt kelpaa treenata ja kilpailla! 😍

Tekonurmea myytävänä!Hallin hyvinpalvellut tekonurmi siirrettiin ulkokentälle (kuvassa) ja myymme pois kentän reunalta k...
04/09/2025

Tekonurmea myytävänä!

Hallin hyvinpalvellut tekonurmi siirrettiin ulkokentälle (kuvassa) ja myymme pois kentän reunalta kuvanmukaiset ylijäämärullat. Rullien leveys on n. 2m, ja lisäksi tarjolla on yksi leveämpi, n. 4m levyinen rulla.

Hinta on koosta riippumatta 100e / rulla sis alv.

1 rulla painaa arviolta noin 1000 kg, joten huomioi tämä kuljetuksen suunnittelussa. Ostaja hoitaa itse nostot ja kuljetuksen.
Rullia saa vapaasti käydä katsomassa hallin pihassa.
Nurmi on kumirouhetäytteinen, varmaan 15 vuotta vanha, ja ollut viimeiset 10 vuotta koirahallissa, joten karvaa saat kaupanpäälle. Rullat myydään siis siinä kunnossa kun ne tuossa pihassa lojuessaan ovat, eikä nurmenpaloilla ole takuuta tai palautusoikeutta.

Mikäli olet kiinnostunut ostamaan rullia, ilmoita mielenkiintosi viimeistään 11.9. osoitteeseen [email protected]

Ostaja: kun olet ilmoittanut kiinnostuksesi ja saanut nurmen kuljetuksen suunniteltua, ilmoita laskutustietosi (nimi ja postiosoite) ym. sähköpostiin, ja saat laskun sähköpostiisi muutamassa päivässä. Tämän jälkeen rulla on noudettavissa.
Varattu ja maksettu rulla tulee noutaa viimeistään 5.10.2025.

Nyt kun halli on kunnossa, on kesäkenttä päässyt työn alle. Pohjatöiden jälkeen kentälle asennetaan hallista poistettu v...
01/08/2025

Nyt kun halli on kunnossa, on kesäkenttä päässyt työn alle. Pohjatöiden jälkeen kentälle asennetaan hallista poistettu vanha harjoitusnurmi, ja kenttä saadaan käyttöön elokuun puolenvälin tietämillä.

Uusi nurmi on paikallaan ja halli laitetaan treenikuntoon tämän ja huomisen aikana. 😍 Iloksemme myös vanha nurmi kesti s...
16/07/2025

Uusi nurmi on paikallaan ja halli laitetaan treenikuntoon tämän ja huomisen aikana. 😍

Iloksemme myös vanha nurmi kesti siirron ja se levitetään kesäkentälle lähiaikoina. Tiedotamme tästä vielä erikseen kun homma on valmis.

Upealta näyttää! 😍

Halli on pois käytöstä alkuviikosta 29, sillä sanomme hyvästit hienosti palvelleelle harjoitusnurmelle ja tilalle asenne...
14/07/2025

Halli on pois käytöstä alkuviikosta 29, sillä sanomme hyvästit hienosti palvelleelle harjoitusnurmelle ja tilalle asennetaan alkuviikon aikana upouusi Saltex kumirouhetäytteellä.

Toivomme vanhan nurmen saavan jatkoaikaa ulkokentän pinnassa, m***a tämä selviää lähipäivinä kun näemme kestääkö nurmivanhus siirron.
Päivitämme tilanteen kun halli on jälleen käytettävissä.

21.7. alkaen halli siirtyy kahden kentän layoutiin, ja vessojen viereinen kolmoskenttä poistuu käytöstä toistaiseksi. Ke...
02/07/2025

21.7. alkaen halli siirtyy kahden kentän layoutiin, ja vessojen viereinen kolmoskenttä poistuu käytöstä toistaiseksi. Kentät ovat vuokrattavissa 21.7. alkaen hintaan 50e/h (primetime) tai 40e/h (muut ajat). Tervetuloa treenailemaan!

29/05/2025

Viikonloppuna 30.5.-1.6. hallissa on iso kenttä ilman valmista rataa, joten tervetuloa treenaamaan! Vapaat ajat näet kenttäkalenterista ja hinnat kotisivuiltamme.

HUOM! Viikolla 17 hallissa on valmis rata isolla kentällä, joka on vuokrattavissa alehinnoin. Ratapiirustus julkaistaan Lakeuden Koiraurheilukeskuksen FB-sivulla. Hinnat: Primetime 50e/h, muut ajat 40e/h. Laita kalenteriin!

Osoite

Bullerintie 40
Seinäjoki
60200

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Lakeuden Koiraurheilukeskus :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Lakeuden Koiraurheilukeskus :lle:

Jaa

Kategoria