07/03/2026
Vuonna 2010 1-2 vk ennen joulua naapurini oli löytänyt rappukäytävästä pienen mustavalkoisen karvapalleron. Illalla kymmenen aikaan hän tuli kysymään minulta, olisiko kissa minun. Ei ollut, m***a sovimme, että otan sen kotiini, sillä toisin kuin naapurillani, minulla oli kissanruoat ja hiekat kotona valmiina ja kello oli jo paljon. Minulla oli silloin myös Usva - ensimmäinen ocicatini.
Kissa punki iloisesti rappukäytävästä asuntoon ja suunnisti suoraan Usvan ruokakupille. Kun kuppi oli tyhjä, se käpertyi syliini kehräämään. Huomasin kissan haisevan todella pahalle ja päätin pestä sen. Kylpyhuoneessakin se vain kehräsi, kun hieroin shampoota sen turkkiin. Kissan korvat olivat myös likaiset ja sen vatsa vaikutti hieman turvonneelta. Ties millä se oli elänyt.
Usva pähisi tunkeilijalle vähän väliä, m***a oli samalla utelias, eikä vaikuttanut muuten aggressiiviselta, joten annoin kissojen olla valvotusti yhdessä. Seuraavana päivänä soitin Tassutarhalle ja ilmoitin kissan löytyneen. Sanoin, että kissa voisi odottaa meillä omistajaansa, jos sellainen jostain löytyisi. Jos ei, niin se voisi jäädä, sillä olin jo aiemmin päättänyt ottaa Usvalle kaverin. Olin vain ajatellut toista ocia. En kuitenkaan enää raaskinut laittaa pikkukissaa sopeutumaan tarhalle, kun se vaikutti meillä niin tyytyväiseltä.
Varasin kissalle ajan eläinlääkäriin ja ilmoitin kissan löytymisestä netin lisäksi lähikauppojen ilmoitustauluilla, m***a kukaan ei kuitenkaan kysellyt kissaa. Lääkäriaika tuli ja meni. Kissalta löytyi korvapunkki, se lääkittiin, madotettiin ja rokotettiin. Lääkärissä minun piti äkkiä keksiä sille nimi rokotuskorttiin ja kun katsoin kissaa, mieleeni tuli vain Urpo. Se siitä sitten tuli. Urpo ei osannut käydä laatikolla, joten sen opettelu aloitettiin ja pesin kissan vielä useita kertoja, kunnes turkin haju hälveni. Upi söi, kehräsi ja tuli syliin. Usvankin kanssa sujui koko ajan paremmin.
Reilut 15 vuotta vierähti nopeasti. Useampi vuosi siitä kului Upi sylissä kehräten. Se oli mamman poika ja ikuinen optimisti, joka osasi antaa tilaa myös muille. En ole koskaan tavannut kissaa, joka olisi ollut noin helppo ja luottavainen ihan kaikessa. Ainoastaan toiset uroskissat olivat sille punainen vaate. Upilla oli oma purinakieli, jolla se kommunikoi ihmisten ja toisten kissojen kanssa sekä omintakeinen tyyli ripustaa itsensä roikkumaan milloin mihinkin. Pitkään luulin, ettei Upi edes osaa naukua, m***a olin siinäkin väärässä. Kerran se nimittäin naukui naapurin koiralle, kuin aivan tavallinen kissa. Upi kasvatti osaltaan jokaisen meillä kotona kasvaneen pennun ja valloitti persoonallaan myös oceja katsomaan tulleet ihmiset. Olen kiitollinen jokaisesta hetkestä, jonka sain sen kanssa viettää. ❤️
Urpo 6/2010-2.3.2026
