Aunelin koirakoulu

Aunelin koirakoulu Aunelin Koirakoulu Järjestää monenlaisia koirakursseja pääasiassa salon seudulla ja vuokraa matkailuautoa koiraperheille. Päälajina on perheellämme agility.

Nyt myös agility esteitä http://auneli.mycashflow.fi/

KOULUTTAJAN ESITTELY

Nimeni on Anette Lindell, taloudessamme asuu miehen ja kahden lapsen lisäksi tällä hetkellä 4 bordercollieta ja whippet pentu. Sen verran kun on aikaa, teen ja kilpailen myös rallytokoa ja tokoa. Whippetin myötä tulee taas näyttelyt harrastuslajeihin ja juoksulajeja pitää myös kokeilla aivan uutena.

2002 aloitin koulutta

misen koirakerho Tassuissa, ja kävin agilitykoulutusohjaajakurssin. Vuonna 2007 lopetin tassuissa kouluttamisen poikani syntymän aikoihin ja perustin Aunelin koirakoulun. Koulutuksissa olen käynyt säännöllisen epäsäännöllisesti suomen huipuilla, sekä ulkomaisilla kouluttajilla. Parhaat opit olen saanut kouluttamalla omia koiriani, ja kilpailemalla niiden kanssa, sekä muita kouluttamalla vuosien varrella. Aloitin koiraharrastukseni sekarotuisella vinttikoiralla, joka oli kolmevuotias iso urosremmirähjä. Halusin harrastuksen jossa saisin jotain yhteistä tekemistä hankalan koirani kanssa, en ehdottomasti halunnut kilpailemaan, vain harrastaa. Suurin ongelmani agilitykentällä oli että miten saan sen olemaan karkaamatta radalta ja käymättä toisten urosten päälle. Siinä ei paljon monet eri ohjaustekniikat käyneet mielessä.:)
Ehkä juuri siitä johtuen tärkeintä minulle on ohjaajan ja koiran fiilis ja yhteistyö. Koiran kanssa puuhaaminen täytyy olla hauskaa ja harratuksesta pitää ajaa kotiin hymyssäsuin. Haluan että koirani tekee kanssani koska rakastaa sitä, eikä koska sen täytyy.:)

21/07/2026

Aunelin koirakoulun syksyn agilityn ison kentän reenit Märynummella ovat nyt varmistuneet!

8.8
Sekä
23.8

Ryhmässä 4 koiraa/1,5 tuntia, hintana 27e.
Tehdään helppoa rataa, tai kunkin toiveiden mukaan esim. jotain tiettyä ongelmanratkaisua.
Kouluttajana Anette Lindell
Ilmoittautumiset/kyselyt: aunelinkoirakoulu @ gmail.com

26/04/2026

Aunelin koirakoulun kevään ekat agilityn ison kentän reenit Märynummella ovat nyt varmistuneet!

2.5
24.5
6.6

Ryhmässä 4 koiraa/1,5 tuntia, hintana 27e.
Tehdään helppoa rataa, tai kunkin toiveiden mukaan esim. jotain tiettyä ongelmanratkaisua.
Kouluttajana Anette Lindell
Ilmoittautumiset/kyselyt: aunelinkoirakoulu @ gmail.com

06/04/2026

STARTTIKURSSI lämpimällä Ehyt areenalla!
Kurssi alkaa maanantaina 27.4.2026.
Kurssilla harjoitellaan positiivisesti kaikenlaisia perusasioita, mm. luoksetuloa, katsekontaktia, istumista, maahanmenoa yms. temppuja sekä parannetaan yleisesti yhteistyötä koiran kanssa.
Tutustutaan agilityyn sekä rallytokoon/tokoon.
Pääpaino on pitää hauskaa kaverin kanssa ja vähän kokeilla mikä olisi se oma juttu.
Kurssi sopii pennusta vaariin.
Hinta 55e/3kertaa. Kerrat maanantaisin 27.4, 4.5 sekä 11.5 klo 19.00-20.00
Kouluttajana Anette Lindell.
Ilmoittautuminen/kyselyt: aunelinkoirakoulu @ gmail.com

Osoite

Salo

Puhelin

+358445793604

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Aunelin koirakoulu :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Aunelin koirakoulu :lle:

Oikopolut

Jaa

Kategoria