08/06/2026
🐾 Viimeinen pentu lähti uuteen perheeseensä toukokuun viimeisenä päivänä, ja vaikka yhteydenpito uusien perheiden kanssa jatkuu, tuntuu siltä, että yksi tärkeä etappi on nyt takanamme. Alusta lähtien päätin, etten tee uusia kasvatussuunnitelmia ennen kuin tämä ensimmäinen pentue on saatu turvallisesti maailmalle ja olemme nähneet, millainen kokemus tämä on meille kaikille.
❤️ Ja se oli kerrassaan mahtavaa! Olen elämäni aikana tehnyt monenlaisia töitä, m***a olen aina sanonut, että työ päiväkodissa pienten puolella oli mukavin työ, jota olen tehnyt. Pennuista huolehtiminen tuntui hyvin samankaltaiselta – sillä erolla, että pennut painavat vähemmän eikä niistä saa jatkuvasti tartuntoja. Vaikka edelleen tykkään lapsista valtavasti, pitää sanoa, että kasvattajana toimiminen meni tämän kokemuksen jälkeen ykköseksi. :)
✨ Ne kahdeksan viikkoa, jotka pennut viettivät meillä, olivat erityislaatuista aikaa. Vähensin töitä voidakseni keskittyä Pangoon ja pentuihin, saimme kylään ystäviä leikittämään pentuja ja tutustuimme tuleviin omistajiin. Myös Pango ylitti kaikki odotukset emänä. Oli ihanaa seurata, miten hienosti hän hoiti pentujaan aina synnytyksestä siihen asti, kun pennut lähtivät omiin koteihinsa.
🥹 Pennuista luopuminen ei ollut helppoa, vaikka tiesimme niiden pääsevän loistaviin koteihin. Erityisesti Paukku (nykyään Sakura) sulautui perheeseemme niin hyvin, että välillä tuntui, että meille olisi voinut jäädä vielä yksi koira lisää. Tosin vessaharjojen kannalta ratkaisu oli ehkä parempi näin. ;)
🌱 Nyt minulla on entistä vahvempi tunne siitä, että tämä on juuri sitä, mitä haluan tehdä. Kasvatus tulee jatkossakin olemaan pienimuotoista ja sydämellä tehtyä, m***a into oppia lisää on suuri. Pentukuume on kova, m***a toistaiseksi jatkamme nykykokoonpanolla – ja katsomme, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. :)
Kuvassa Sakuran kanssa (Tokiko's Loaded Gun).
Kuva: Lukasz Walach