16/02/2021
Välitän kasvattini omistajan tekstin suoraan tähän, nyt etsitään kokenutta ja pitkähermoista kotia Paavolle 😊
Raskain sydämin alan tätä kirjoittaa ja toivon, että tästä romaanista saa jonkun tolkun. Tulen lataamaan tähän nyt kaiken mitä mieleen tulee jotta ei jäisi liikaa tilaa kysymyksille ja jos tämän jälkeen vielä koet olevasi mahdollisesti Paavolle se uusi ihminen niin nuku yön yli, lue teksti vielä kerran ja laita minulle sitten viestiä.
On tullut aika sille, että Paavon ja meidän tiet eroaa tavalla tai toisella. Paavo on 4v (synt. 1.10.16) uros ja rodultaan pitkäkarvainen venäjäntoy. Rekisteröity Kennelliittoon ja alkuperältään suomalainen. Asumme Vaasassa.
Kysymyshän on nyt siitä mikä on Paavon kohtalo ja parasta nimenomaan sille, haluan kartoittaa voisiko tästä maailmasta sittenkin löytyä se "the koiraihmisten koiraihminen", se tyyppi jolla on lehmän hermot ja jolle Paavo sopii paremmin, sellainen joka tosissaan haluaa koiran jolla tulee varmaan loppuun saakka olemaan ne omat kotkotuksensa ja joka ei aina välttämättä ole sieltä helpoimmasta päästä. Ja eihän sitä tiedä, oikean tyypin kanssa se voi olla aivan toinen kuin täällä meillä.
Onhan Paavossa hyviä puolia, siksi tämä osaltaan onkin niin vaikeaa..olisi paljon helpompaa tehdä näitä päätöksiä jos se olisi jotenkin seinähullu. Ihmiset jotka on nähneet sen esim. näyttelyissä tai koirapuistossa rakastavat sitä, koska Paavohan rakastaa oikeastaan kaikkia. Se on myös fiksu, oppii ja tajuaa asioita kyllä hyvinkin nopeasti jos haluaa ja osaa opettaa. Se viihtyy seurassa ja haluaa huomiota. Olisi kaikessa mukana jos vaan saa, m***a arvostaa myös omaa rauhaansa.
Jos pitäisi yhteen lauseeseen mahduttaa niin Paavo on kuin adhd:n omaava epävarma erityislapsi, joka tarvitsee hyväksyntää ja ehdotonta positiivista lempeää rakkautta voidakseen kukoistaa.
Paavo tykkäisi agilitystä, m***a huonot polvet (med 2/2, ei ole tutkittu aikuisempana uudestaan) eivät oikein sitä taitaisi pidemmän päälle kestää, ainakaan aktiivista harrastamista..höntsäily voisi mennä. Ne eivät muuten ole toistaiseksi vaivanneet sitä mitenkään tai näy tässä normaalissa elämässä.
Paavo on Suomen muotovalio ja parin ulkomaan NORDin päässä Pohjoismaiden valiosta, täysin mahdollinen saavutus olisi. Siksi sitä ei ole aiemmin leikattu koska en ole osannut päättää kävisikö se vielä missikisoissa pyörähtelemässä, se kun siitä niin tykkää. Toki tämä korona hieman sotki hommia..
Sukua siitä ei ole missään nimessä jatkamaan vaikka sukutaulunsa ja näyttelymenestyksensä pohjalta haluttu tavaraa voisi ollakkin, koska mielestäni on vastuutonta jatkaa tuollaista luonnetta. Kastraatioaika on meillä varattuna tällä hetkellä tuolla parin viikon päässä.
Suurimmat haasteet on tässä jokapäiväisessä arjessa meillä ja kaikista suurin ehkä siinä ettei mun kärsivällisyys vaan sovi Paavon temperamentin kanssa yhteen.
Sillä on aika heikko itsehillintä, se vetää sata lasissa melkein koko ajan kun jotain tekee eikä tunnu ajattelevan lainkaan..ei ennen, ei jälkeen eikä kesken.
Se on äänekäs, juttelee usein jollain lailla. Ja vaikka se onkin aika hellyyttävää niin valitettavasti sekin alkaa tämän kaiken muun keskellä ottaa hermoon. Tähän voisi vaikuttaa aktiivisempi elämä niin ei olisi aivot niin kierroksilla sitten muuten.
Ja haukkuherkkyys kun on usein pienillä koirilla mikä on, siinä Paavo ei ole poikkeus.
Normielämän tavat ei aina oikein juurru sen päähän koska se ei ehdi/muista ajatella. Esimerkkinä se, että ollaan nyt jostain viime vuoden alusta saakka lähdetty lenkille prikulleen samalla kaavalla joka ikinen kerta. Pannat tulee kaulaan vasta kun on rauhassa istuttu ja ulos pääsee ovesta (ihmisen jälkeen) vasta kun siihenkin on sitten rauhoituttu. Siltikin vaikka tätä on tehty m***a kuukautta niin se on aivan sama homma joka hiton kerta, ja m***a kertaa päivässä luonnollisesti.
Toki, onhan se ulospääsy tuollaiselle suurimman osan ajastaan sisällä olevalle lähiökoiralle ehkä siisteintä ikinä, niin yritä siinä sitten muistaa olla hiljaa ja sievästi. Ja oma haasteensa on siinä, että on nämä kaksi koiraa jotka tässä tapauksessa jossain määrin myös lietsovat toisiaan.
Sen myönnän, että minulla on alkanut tulla turnausväsymystä enkä jaksa enää niin tunnollisesti pysähdellä aina (tiedän, pitäisi jaksaa).
Huonona hetkenä Paavo vaikuttaa äärettömän epävarmalta, hullua koska se on myöskin toisaalta aivan uhkarohkea eikä sillä tavalla kunnoita saati pelkää ketään tai mitään. Eli siis ulkonakin vieraita koiria se ei ymmärrä arvostaa ja tervehtiä herrasmiesmäisesti vaan usein hyppisi ja pomppisi naamalle koska on vaan niiiiiin siistiä tavata muita. Haastavaa koska yksikään ei ole sille opettanut mikä olisi ok.
Ja kuten uroksilla normaalisti, jotkut toiset urokset saattaa aiheuttaa huonoa fiilistä.
Ohittamiset menevät välillä paremmin ja välillä huonommin. Paavon remmiriekkuminen ei ole niinkään aggressiivisuutta vaan sitä, että haluaisi mennä moikkamaan kaikki vastaantulevat koirat.
Paavo on myös lahjakas draamakuningatar, se mm. saattaa alkaa kiljua kun ulostaa jos siinä kestää sen mielestä liian kauan. Aiemmin mietin onko sen suolessa joku vika joka sattuu siihen, m***a ei siellä mitään ole. Se on katsottu lääkärissä samalla kun hoidettiin tulehtunut anaalirauhanen. Ja se on tehnyt sitä pennusta saakka, m***a ei siis lainkaan jokapäiväinen juttu. Sitä vaan saattaa säikähtää jos ei tiedä mikä on homman nimi.
Se on reaktiivinen luonne, tosiaan nollasta sataan sekunnissa jos se jonkun syyn siihen keksii ja välillä sitä syytä ei tajua muut kuin Paavo. Tätä on saatu jossain asioissa hieman kuriin ja sen kanssa kykenee kyllä elämään koska ei ole niin paha enää. Toivoa siis on.
Paavo toisaalta myös palautuu takaisin todella nopeasti ja unohtaa koko jutun. Verrattuna vaikka Sisuun (meidän toinen koira) jolla meinaa jäädä asiat kaivelemaan.
Paavo kykenee rauhoittumaan riittävään tilaan kun sille antaa tarpeeksi aikaa ja ymmärrystä, esimerkkinä ne näyttelyt joissa hommat sujuu kun tarpeeksi ajoissa on paikalla. Tosin jos tulee pitkä päivä niin sen hermot ei enää tahdo kestää ja saattaa alkaa viimeistään ryhmissä hieman kärsivällisyys rakoilemaan joka ilmenee niin ettei oikein jaksa enää pönöttää kauniisti tai saattaa murahtaa tuomarille kun pitävät kiinni.
Paavo haluaa huomiota, m***a sitten saattaa alkaa murista kun annat sitä sille jos epävarmuus nostaa päätään. Purrut se ei ole koskaan ketään koska jos/kun osaa sitä lukea niin ymmärtää poistaa paineen eikä luoda sitä liikaa. Herkuilla on saatu tosi hyvää tulosta kynsien leikkuussa, pesemisessä ja tossujen laitossa. Pesut menee ilman herkkuja nykyään, kynsien kanssa syödään herkkuja muodon vuoksi edelleen koska se on Paavolle vaikeampi tilanne ja tossujen kanssa työstetään hommaa vielä hieman aktiivisemmin. Toki tossuja ei tarvitse kuin tosi kovilla pakkasilla (-10°c ->) ja siksi sitä onkin jouduttu joka talvi työstämään uudestaan.
Tämän hetken tilanteessahan suurin haaste on siinä ettei me ihmiset enää jakseta. Mun mies on aivan p*skana Paavon takia ja se on totaalisen kyllästynyt molempiin koiriin koska tämä yksi kuormittaa niin älyttömästi ja minä olen ainoa joka näkee Paavossa hyvääkin joten tilanne on hyvin vaikea ja silti minäkin olen aivan loppu. Tällä hetkellä olen itse sairaslomalla työuupumisen vuoksi joten senkin takia tilanne tuntuu raskaalta ja palautuminen on olematonta.
Minusta tuntuu etten saa tolkkua Paavon ajatuksista ja siksi mun on vaikea saada sitä tasapainoon edes jotenkin. Kun se ahdistuu minusta tai tulee epävarmaksi se alkaa murista ja jopa huutaa jos paine on liian iso sen mielestä. Annan sille tarvittaessa tilaa ja pyrin olemaan ei-uhkaava jotta se kokisi ettei ole hätää, m***a mikää ei ole meidän välillä muuttunut. Johtuneeko siitä, että mulla ei ole niitä lehmän hermoja ja joskus menee sitten itselläkin järki kun se tarpeeksi perseilee ja välillä on sitten tilanteen pakottamana komennettava kovempaa. Koen olevani huono koiranomistaja koska en saa tätä toimimaan.
Kasvattaja on spekuloinut voisiko se olla kipeä ja siksi käyttäytyä näin. Omalla elämän varrella hankitulla koiratietoudella ja koirahierojan pätevyydellä, vaikken ole eläinlääkäri, rohkenen väittää ettei tämä käytös voi kummuta fyysisistä ongelmista. Kivut olisi täytynyt tulla jollain muullakin lailla ilmi tässä vuosien varrella. Tai sitten jos niin on, niin sillä on ison luokan perinnölliset poikkeavuudet fyysisessä rakenteessa koska tämä luonne ja käytös on ollut aina läsnä tavalla tai toisella, pennusta saakka.
Kaikki tämä huomioonottaen minusta kuitenkin tuntuu, että Paavo voisi oikean ihmisen kanssa pärjätä oikein hyvin ja mahdollisesti jotkut näistä ongelmista voisi poistua jopa kokonaan kun se joku osaisi niitä oikein työstää päivästä yksi saakka ja jaksaisi sitten kestää ne kotkotukset ja luonteenpiirteet jotka ovat jäädäkseen. Tämä on huomattavissa kun seuraa Paavoa ihmisten kanssa jotka eivät ole tätä sen ydinperhettä, minun isäni kanssa se ei käyttäydy yhtä epävarmasti koska isäni ei ole koskaan käyttäytynyt sitä kohtaan arvaamattomasti. Minut se taasen näkee arvaamattomana koska minulla menee ne hiton hermot välillä ja meillä on siksi ongelma.
Huushollin toisen koiran kanssa Paavo leikkii silloin tällöin ja mikäli toinen koira antaa sen tarvittaessa olla omissa oloissaan eikä tunge koko ajan iholle niin homma on Paavolle ihan ok. Paavo on elänyt ja kasvanut useamman eri ikäisen lapsen kanssa, omani on tällä hetkellä jo 21v (Paavo rakastaa häntä) ja mieheni lapset 17v, 14v ja 8v. Eli hulinaa ja lasten kavereita pyörii sen elämässä koko ajan.
Tärkein lapsissa on ehkä se, että he ymmärtävät kuinka koirien kanssa ollaan ja, että jos koira haluaa niin se saa olla omissa oloissaan. Paavo ei ole se koira jota voi mennä kyselemättä halailemaan ihan noin vaan. Ainakaan tällä hetkellä.
Lapset eivät ole ongelma, mutten ehkä näe Paavoa perheessä jossa on paljon lapsia ja mahdollisesti pieniäkin. Oikeastaan vain siksi, että haluan uudella omistajalla olevan oikeasti aikaa panostaa tähän koiraan päivästä yksi alkaen ja, että elämä olisi Paavolla sillä tavalla ennalta-arvattavaa mikä voisi helpottaa sen oloa. Asumismuodolla ei ole niinkään väliä, Paavo on asunut kerrostalossa ja nyt asutaan rivitalossa. Mahdollinen piha olisi hyvä olla aidattu koska se lähtee kuin kuppa Töölöstä jos näkee jotain mielestään kivaa, muuten ei voi olla irti.
Ne on minulle enemmänkin ne ihmisen henkiset ominaisuudet jotka määrittää onko mahdollinen koti se paras. Koiran mahdollinen äänen käyttö täytyy vaan tietysti huomioida asumisen suhteen.
Paavo ei myöskään ole kenenkään ensimmäinen koira, ellet sitten ole muuten hyvin kokenut koirien kanssa ja nyt vasta hankkimassa sitä ensimmäistä oikeasti omaa koiraa.
Tällä hetkellä, olosuhteiden pakosta, sen elämä on ehkä jopa hieman tylsää noinkin aktiivisille aivoille. Nytkin se nukkuu tuossa mun vieressä (eli osaa myös nauttia helposta elämästään), m***a voisin kuvitella sen nauttivan esim. nenähommista tai muusta jossa saa aivonsa väsymään. Lenkkeillähän se jaksaa vaikka maailman tappiin, sillä ei väsy..olisi ulkona koko ajan jos vain saisi olla.
Paavo on sisäsiisti eikä sen kanssa ole koskaan ollut ongelmia, ellei jotain vatsatautia lasketa. Sillä ei ole myöskään eroahdistusta.
Sukkia varastelee, nimenomaan likaisia.. 😅
Ja mikäli ajaudutaan tilanteeseen, että Paavo löytäisi uuden kodin niin uuden kodin on oltava halukas adoptoimaan myös Paavon rakas perintöapina jota se tykkää retuuttaa. ☺️
Paavolla on Instagram-tili jossa voi käydä enemmän katsomassa millainen veijari se on,
