26/02/2026
Meidän vanha rouva on tänään viettänyt 16v syntymäpäiväänsä. Vielä tassu nousee ja välillä riehutaan kuten nuorempana oli tapana.
Kuulo on heikko m***a kuullaan kuitenkin kun kovaan ääneen huudellaan (tai vihelletään) ja hämärässä ei nähdä. Tenavia hoidetaan 🙄 vieläkin vaikka nekin ovat jo 12v ja 8v. Neon korvia saa putsata ilman vastalauseita vain emo.
Kuva on marraskuulta jolloin rouva viimeksi meitä säikäytti. Maha oli sekaisin m***a tutkimuksissa ei löytynyt mitään vikaa. Ultrassa ei näkynyt mitään vikaa, ei röntgenissä ja verikokeiden tuloksetkin oli viitearvoissa. Rouva sai pahoinvointilääkkeet ja särkylääkettä muutamaksi päiväksi ja siitä taas ponnahdettiin takaisin omaksi itsekseen.
Siskot taitavat kaikki olla jo autuaammilla nuuskuttelumaastoilla joten enää ei päästä toivottamaan siskoille hyvää syntymäpäivää.
Toivottavasti saadaan vielä tassutella rouvan kanssa seuraavaankin syntymäpäivään asti.