Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Landehaukku :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.
Olen koko elämäni ollut erittäin eläinrakas ja minulla on ollut koiria, hevosia, kissoja, kaneja, kanoja ja lampaita. Olen kasvattanut mieheni kanssa labradorinnoutajia vuodesta 1991 ja cairnterriereitä vuodesta 2010. Kennelnimemme on Saskian.
Olen harrastanut koirien kanssa näyttelyitä, käynyt metsästyskokeissa ja tottelevaisuuskokeissa, sekä treenannut Mejää ja myös jonkin verran agilityä.
Opiskelen trimmausta Salpauksessa tavoitteena suorittaa trimmaajan ammattitutkinto vuonna 2019. Trimmaan opiskelijahinnoin monenlaisia koiria.
Pennuille tarjolla trimmaus/käsittelyharjoituksia. 3 kerran harjoitus maksaa 30 e, harjoitus tehdään postiviisisen vahvistamisen avulla. Omistaja ottaa mukaan pennulle mieluisat herkut. Harjoitus kestää noin 15 minuuttia kerta ja siinä harjoitellaan pöydällä seisomista, kynsien leikkuuta ja muuta käsittelyä. Kolmannen kerran päätteeksi voi halutessaan varata pesun ja kuivauksen, joka tämän yhteydessä maksaa 15-25 e riippuen turkin paksuudesta.
Cairnterrieri on trimmattava rotu ja pyrin trimmaamaan ne mahdollisimman rodunomaisesti. Cairnit trimmataan nyppimällä jotta niiden turkki pysyisi mahdollisimman karkeana ja näin hylkisi myös likaa. Cairnit tulisi trimmata noin 3 kk välein jotta trimmaus olisi mahdollisimman helppoa niin koiralle kuin trimmaajallekkin. Liian pitkä trimmausväli tekee työn tuskalliseksi sekä koiralle että trimmaajalle. Lisäksi koiralle ei kasva turkkiin kerroksia, vaan karva on aina yhtä pitkää ja se pitää joka kerta nyppiä kokonaan pois.
Uutena käyttöön tulee myös Karhia nyppivä trimmauskone. Sillä voi nyppiä eri rotuisia karkeaturkkisia rotuja. Näyttelytrimmauksia sillä ei tehdä, eikä myöskään nypitä pieniä pentuja. Ensin pitää totutella normaaliin käsittelyyn, sitten vasta Karhiaan.
Trimmauksen lisäksi palveluihini kuuluu koirien kotihoito. Meillä on kotona 2 vieraille koirille tarkoitettua tilaa, kooltaan 7 ja 13 m2. Näihin molempiin mahtuu samasta perheestä useampikin koira. Omistajan luvalla koirat saavat valvotusti leikkiä meidän omien koirien kanssa. Koiran rodulla ei ole väliä, m***a aggressiivisia koiria en ota hoitoon, enkä myöskään koiraa jolla on jokin tarttuva tauti. Koirat saavat ulkoilla joko isolla aidatulla pihallamme tai tarhassa, sekä hihnalenkillä pari kertaa päivässä.
Orimattilan alueella voin käydä hoitamassa koiria myös kotona. Jos esim tarvitset kynsien leikkuuta tai koiran ulkoilutus apua, ota ihmeessä yhteyttä. Myös muiden eläinten hoito onnistuu eläimen kotona ( kissat, kanit, kanat, lampaat, kanat ja hevoset.)
Pidän lapsille kesällä lemmikkileirejä päiväleireinä. Opetellaan koirien, kissojen ja kanien hoitoa teoriassa ja käytännössä. Mahdollisuus pitää myös tilauksesta lemmikkipäiviä myös muulloin, esim päiväkoti tai kouluryhmille.
Kasvattajille tarjolla koirien synnytyspäivystystä. Mahdollisuus myös koko pentueen hoitoon täällä meillä. Teen myös kenneltilojen siivousta esim. höyrypesurilla. Voin myös järjestää pentutreffejä tai taippari tai näyttelykoulutusta pienryhmille.
Myös kaneille tarjolla hoitoa kesäaikaan. Kaneja myyn myös lemmikiksi aika ajoin, katso sivut Ribellen Ranskanlupat.