20/11/2025
Tässä aika kivasti koottu yhteen monia ajatuksia hevosista, jotka (uskon), että moni teistäkin jakaa. Olen niin samaa mieltä, että noilla perusasioiden takaamisella saadaan jo paljon aikaan eikä ne ole kuitenkaan myöskään niin hankalia toteuttaa.
Yhdessä muuttamalla ja vähän vielä viilaamalla ajatusmaailmaamme ja toimintatapojamme voimme saavuttaa mukavasti toimivan yhtälön tässä kontekstissa. ❤️
Mitä voimme tehdä hevosalan eteen? Eilinen päivitykseni hevosalan kohuista kiinnostaa, ja se on hienoa, koska ilman aitoa kiinnostusta hevosen hyvinvointiasioihin ei muutostakaan tule. Kiinnostus ja ymmärrys luo motivaatiota, ja muutokseen tarvitaan juuri sitä. On niin paljon helpompaa jatkaa kuten ennenkin, koska silloin ei tarvitse koko ajan arvioida ja muuttaa tekemisiään. Olemme kaikki alttiiita tällaiselle mukavuudenhalulle, minäkin.
M***a mitä voimme tehdä, jotta meillä olisi kukoistava hevosala tulevaisuudessa? Vaikka kohut ja kauheudet ovat uutisia, jokapäiväinen elämä hevosen kanssa on kuitenkin se, millä on väliä.
Itse mietin ainakin tätä:
- Anna hevoselle sille sopiva elämä. Siihen kuuluu mm. mahdollisuus syödä korsirehua riittävän usein, mahdollisuus olla toisten hevosten seurassa halutessaan, mahdollisuus liikkua silloin, kun tekee mieli ja mahdollisuus valintojen tekemiseen. Hevonen, jolta puuttuu elämän perusasioita, ei voi hyvin ja käyttäytyy todennäköisesti jotenkin ihmiselle hankalalla tavalla. Moni ongelmakäytös ratkeaa ihan sillä, että hevosen elinolosuhteita muutetaan vähän. Enemmän hevosseuraa, enemmän hevosmaista liikkumista, enemmän mahdollisuuksia käyttäytyä lajille ominaisella tavalla.
- Kouluta, älä pakota. Tai tämän voisi muotoilla niin, että pakota vasta silloin, jos on aidosti pakko. Joskus harvoin on. M***a jos hevonen ei tee, kuten pyydetään, taustalla on usein yksi näistä kolmesta, tai useampi: Kipu, pelko tai osaamattomuus. Mikään näistä syistä ei poistu pakottamalla hevosta.
- Muista, ettei hevosta voi todeta kivuttomaksi. Jos hevosta kouluttaa (ilman pelon ja/tai kivun aiheuttamista) riittävän hyvin, ja hevosen kohdalla tämä vaatii aika vähän, eikä hevonen opi kuin lyhytaikaisesti, se voi olla kipeä. Riippumatta siitä, mitä kaikkea siltä on tutkittu. Olisi ihanaa, jos näin ei olisi, m***a olen pahoillani: Mitään eläintä ei pysty sataprosenttisella varmuudella sanomaan kivuttomaksi.
- Ole reilu, ennakoitava ja turvallinen. Mikä tahansa rutiini, pieni tai helppokin, tuo turvallisuuden tunnetta hevoselle. Samoin ympäristön havainnointi ja "worst case scenarioiden" kuvitteleminen lisää ihmisen, hevosen ja ympäristön turvallisuutta ratkaisevasti. Tämä ei tarkoita, että pitäisi jännittää kaikkea, mitä voi mennä mönkään vaan sitä, että ennakoidaan mahdollisia haasteita ja toimitaan järkevästi.
- Muista, että hevonen (tai yhteiskunta) ei välitä suoritustasosta eikä kilpailumenestyksestä. Hevonen voi kyllä nauttia erilaisten asioiden tekemisestä, paremmasta fyysisestä kunnosta ja osaamisesta, uusista kokemuksista jne. m***a sille on aivan sama, hyppääkö se puolen metrin estettä vai olympialaisissa.
Hevosella ei ole kilpailullisia tavoitteita, ei kunnianhimoa, ei tarvetta olla ihailtavana. Se kaikki on vain ihmisen päässä. Citius, altius, fortiuksen (nopeammin, korkeammalle, voimakkaammin) sijaan motto voisi ihan yhtä hyvin olla "mukavasti, yhteistyöllä, sopivasti" tai jotain sellaista. Hevoselle se on todennäköisesti aika paljon parempi kuin äärirajoille meneminen.
- Perustele, miksi teet kuten teet. Ensin itsellesi, jotta pystyt perustelemaan sitä myös muille tarvittaessa. Tässä on hyvä unohtaa ne perinteet ja miettiä, miksi tekee kuten tekee ja mitä se merkitsee hevoselle. Jollet pysty perustelemaan tekojasi, voi olla, etteivät ne ole perusteltavissa. Ole rehellinen, myös itsellesi. Jos käytät voimakeinoja, älä kaunistele asiaa vaan hyväksy se. Ja mieti, voisiko samaan tai yleensä parempaan lopputulokseen päästä ilman voimaa.
- Ole utelias. Vaikka turvallisuus- ja hevosen hyvinvointisyistä on erityisen tärkeä oppia hevoskulttuurin ja hevosen fyysisen hyvinvoinnin perusteita, poikkitieteellisellä otteella ja muiden alojen tiedon avulla oppii todella paljon. Kaikkea ei voi eikä kannata siirtää sellaisenaan hevospuolelle, m***a moni asia toimii pienin tai suurin muutoksin hienosti.
- Kuvittele hevosta aivan pieneksi saaliseläimeksi. Edes hetken. Hevonen on kooltaan suuri, m***a se pelkää herkästi ja käyttäytyy silloin arvaamattomasti. Vaikka oikoteitä on vähänlaisesti tässä elämässä niin yksi toimiva sellainen on ensin opettaa hevoselle, että ihmisen seurassa on turvallista ja mielenkiintoista olla. Täysin epätieteellinen mutuni on, että se lisää turvallisuutta enemmän kuin oikeastaan mikään muu.
Minusta on hienoa, että meillä on hevosala. Kunnioitan suuresti kaikkia yrittäjiä, jotka sitä pyörittävät. Ratsastuskoulun pitäjät, opettajat, valmentajat, eläinlääkärit, kengittäjät, hierojat, varustekauppiaat, rehumyyjät, maajussit, valmentajat, hoitajat jne. jne. Vaikka kohut ja mediahuomio tuntuu kamalalta niin oma mielipiteeni on, että hevosia voidaan pitää tässä maassa todella hyvin ja valtaosa niiden hyvinvointiongelmista on ratkottavissa. En usko lainkaan, että hevosala on yhtään vaarassa. Meillä on tulevaisuudessakin hevosala, vaikka hieman erilainen kuin nykyään.
Lopuksi tarina liittyen siihen, että kannattaa aivan ensimmäisenä opettaa hevoselle, että ihmisen seurassa on turvallista ja mielenkiintoista. Osa on tämän jo lukenutkin. Muutama vuosi sitten meillä kuvattiin elokuvaa, jossa esiintyi silloin jo yli parikymppinen suomenhevosruunamme Viima. Kuvauspaikka oli puolisen kilometria kotitilalta, ja talutimme Viiman ja seuraponinsa Alfonsin kuvauspaikalle. Oli kevättalvi ja lunta oli paljon. Niin paljon, etten nähnyt lumen täyttämää ojaa, ja talutin Viiman vahingossa sen yli.
Tiedättekö sen tunteen, kun jalka häviää alta? Oja oli aika syvä ja päädyin toinen jalka suorana sen pohjalla ja toinen jalka syväkyykyssä hankikannossa. Ja koska olen apina, takerruin aivan automaattisesti lähimpään puun oksaan, joka sattui olemaan Viiman etujalka. Voin kertoa, että jälkikäteen olin todella onnellinen kaikista niistä kerroista, jolloin seurassani oli ollut sekä turvallista että mielenkiintoista, sillä Viima katsahti minuun, jäi seisomaan ja antoi vieläpä minun kiivetä ojasta ylös sitä samaa etujalkaa pitkin. Ei ollut mikään ketterä näky se.
Vartti myöhemmin Viima sai juosta lumista niittyä pitkin Alfonsin luo. Kaksi tai kolme kertaa, koska sitten otto oli purkissa. En olisi uskonut, että Viima kykenisi tuollaiseen nopeuteen.
