Tonin Koirapalvelut

Tonin Koirapalvelut Koiralähtöistä kurssi- sekä koulutustoimintaa. Vain positiivisilla menetelmillä voidaan saada pysyviä sekä suhdetta rakentavia tuloksia.

Koiralähtöisyydessä käytetään vain ja ainoastaan positiivisia menetelmiä, koska ihmisen uhkaava käytös vain hajoittaa suhdetta, sekä antaa myös mahdollisuuden koiralle oppia tälle opetettavia asioita. Koiralähtöisyys perustuu viimeisimpiin koirien kanssa tehtyihin tutkimuksiin, jotka myös tieteellisestäkin näkökulmasta tukevat tätä toimintaa. Koiralähtöisyys ymmärtää ja kunnioittaa koiraa eläimenä

eikä pyri pitämään koiraa karvaisena lapsena. Olen suorittanut Rakkaiden haukkujen koulutusohjaaja tutkinnon vuonna 2014. Jatkan opiskeluani ongelmakoiratutkintoon josta on määrä valmistua vuoden 2018 aikana.

Hox Hox🐕🐕🐕 pari tuntia aikaa osallistua, eli parasta otosta koirastasi kehiin! 😍 Muista myös ottaa uusi sivu haltuun tyk...
01/04/2023

Hox Hox🐕🐕🐕 pari tuntia aikaa osallistua, eli parasta otosta koirastasi kehiin! 😍 Muista myös ottaa uusi sivu haltuun tykkäämällä!

Hienoin kuva koirastasi pikakilpailu!🐩 Kilpailun voittaja selviää jo tänään la 1.4 klo 21:00 Ensimmäisessä Facebook livelähetyksessä ( https://www.facebook.com/Dogyardlive/ ) jossa kuvat käydään yhdessä läpi ja valitaan paras! Voittajalle luvassa 25e lahjakortti valitsemaansa kotimaiseen eläinten verkkokauppaan!

Ohjeet

1. Postaa tähän julkaisuun mahtavin otos koirastasi
2. Tule seuraamaan livelähetystä, niin kuulet voittajan ensikädessä https://www.facebook.com/Dogyardlive/

Voittajaan ollaan yhteydessä yksityisviestillä!

Käy myös tykkäämässä sivusta, niin saat ensikäden tietoa tulevista lähetyksistä! 😉

26/11/2018

Etsitään Uudestakaupungista tai lähialueelta (max. 25km)
koira-alalle ympärivuotiseen käyttöön soveltuvaa toimitilaa, myös varastorakennukset käy!

Toimitiloilla järjestetään mm. kursseja sekä luentoja.

Muutamia kriteereitä

-Min. 50m2
-Lämmitys
-Wc
-Käytettävissä oleva piha-alue iso plussa m***a ei pakollinen!

Ota yhteyttä, mikäli sopivaa tilaa on tarjolla niin jutellaan tarvittaessa asioista tarkemmin! :)

Toni Nieminen
044299394
[email protected]

Saa ehdottomasti jakaa!

Vuoden viimeiset tulevana lauantaina 24.11. alkavat ohitus- sekä rähjäämättä hihnassa kurssit Uudessakaupungissa on julk...
14/11/2018

Vuoden viimeiset tulevana lauantaina 24.11. alkavat ohitus- sekä rähjäämättä hihnassa kurssit Uudessakaupungissa on julkaistu! 🐕😍❄️

Lisätiedot kursseista alempana, molemmissa ryhmissä vielä yksi paikka vapaana!

Ohituskurssi on tarkoitettu koirakoille, joilla on ohitustilanteisiin liittyvää ongelmaa kuten esim. koira pyrkii jatkuvasti vastaantulevien ihmisten/koirien luokse tervehtimään ja leikkimään.

Linkki Ohituskurssiin

https://rakkaathaukut.fi/fi/kurssit-ja-luennot/koiranomistajille/13-koulutus/koiranomistajille/34-natisti-hihnassa

Rähjäämättä hihnassa kurssi on taas tarkoitettu koirakoille, joilla on ohitustilanteissa rähjäämiseen liittyvää ongelmaa esim. murisemista, hyökkäämistä, puremista, haukkumista jne.

Linkki Rähjäämättä hihnassa kurssiin

https://rakkaathaukut.fi/fi/kurssit-ja-luennot/koiranomistajille/rahjaamatta-hihnassa

Tervetuloa mukaan hoitamaan ohitustilanteet kuntoon! :)

Toni Nieminen
0442993934
[email protected]

Rakkaat Haukut

19/09/2018

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/terveys/uusi-nakokulma-koiran-johtajuuteen

Tekstissä on paljon hyvää asiaa, suosittelen lukemaan ajatuksella läpi! :)

Yliopistollisen eläinsairaalan käyttäytymisklinikka: Johtajuusongelmat ovat yleinen diagnoosi monenlaisille vaikeuksille koiran ja omistajan välisessä suhteessa, vaikka todelliset syyt saattavat olla aivan toisaalla.

10/09/2018

Outi Vainion johtama Koiran mieli -tutkimusryhmä selvittää koirien tunne-elämää.

13/08/2018

Eilen Koiralähtöisiksi Ongelmakoirakouluttajaksi ja käyttäytymisneuvojiksi opiskelevat valmistuivat Kuopiosta. Onnea kaikille valmistuneille. Kiitos, että sain toimia opettajananne – matka oli huikea. Nyt eikun auttamaan tarvitsevia...

11/08/2018

Hierontapäivään vielä aikoja avoinna!

23/07/2018

Koirien viemisestä hoitolaan on tullut aiempaa suositumpaa. Koirien käyttäytymisen asiantuntija kehottaa varmistamaan, että koira saa paljon seuraa ja liikuntaa.

23/07/2018

Helleaalto koettelee myös koiria. Lämpöhalvaus voi iskeä nopeasti, ja jos niin käy, omistajan on tärkeä tietää miten toimia.

Kurssitarjontaa päivitetty elokuun loppuun asti ja nyt on nimittäin kampanjaa luvassa! 😍 🐕Kaikki koirakot, jotka jatkava...
17/07/2018

Kurssitarjontaa päivitetty elokuun loppuun asti ja nyt on nimittäin kampanjaa luvassa! 😍 🐕

Kaikki koirakot, jotka jatkavat ensimmäisen kurssin jälkeen Uudessakaupungissa Rakkaiden Haukkujen kursseja saavat jatkossa -10% alennuksen kurssihinnasta, sekä osallistuu Happy Dog Y-valjaiden arvontaan (arvo 69e ja arvonta suoritetaan 30.9.). Ja nämä koskee myös jo aikasemmin kursseja käyneitä! 🤗🐕 Kampanja päättyy 30.9.

Lisätiedot ja ilmoittautumiset [email protected] tai 0442993934.

Tervetuloa mukaan! —

11/07/2018

Videossa puhutaan ihmisen unentarpeesta, m***a se on myös koirillekkin ihan yhtä tärkeä asia ja samat peruasiat pätevät myös heihin!

Meidän ihmisten tulisi muistaa ja ymmärtää, että koiraeläimen tulisi nukkua ja levätä 14h-16h/vuorokausi. Univaje aiheuttaa mm. stressiä, josta taas pitkällä ajanjaksolla aiheuttaa omia ongelmia kuten terveys ja käyttäytymisongelmia. Myös esim. keskittymis- sekä oppimiskyky on heikko, reagoi asioihin herkemmin jne.

Antakaamme siis koirien levätä, näkyy myös tuloksissa!

Osoite

Raumantie 747
Nystad
23500

Puhelin

0442993934

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tonin Koirapalvelut :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria