18/08/2025
Miksi koira hyökkää?
Kirjoitan tätä nyt hyvin pitkälti siitä koirapsykologian näkökulmasta, jota olen koko yli 50 vuotisen elämäni ruohonjuuritasolta opiskellut.
Tahdon avata asiaa siltä kantilta, että koirat, niin huikeita ihmisen kumppaneita, kun ovatkin, eivät näe tätä elämää ja asioita samalta lähtökulmalta kuin ihminen. Koira kokee asiat hyvinkin primitiivisesti ja sen ikiaikaiset vaistot ja vietit eivät ole samalla tavalla sen hillittävissä kuin ihmisellä. Koiran rodusta ja koosta riippumatta koira näkee ja kokee asioita vain ja ainoastaan koiran näkökulmasta. Jalostuksen kautta syntynyt rotutyypillisyys sitten antaa ikään kuin mausteet ja tarveaineet toimintaan. Mielenkiintoista on että, vaikka koiran genetiikka antaa käytökselle pohjan käyttäytyä viettiensä mukaisesti, niin vain n.10% jokaisen yksilön käytöksestä on automaattisesti geneettistä. Eli n. 90% on ympäristön vaikutuksen alaisena syntynyttä. Joko opetettua tai koiran itse tietyistä syistä omaksumaa.
Koira omaksuu ja oppii hämmästyttävän nopeasti uusia toimintamalleja. Jos ihminen ei ole koiransa maailmankuvasta tietoinen ja hereillä. Ikään kuin ei näe itseänsä ja koiraan vaikuttavia tekijöitä oikeassa kulmassa ja aktiivisesti työstä omaa toimintaansa ja ymmärrystä siihen mihin asioihin ja miten koira vasteeseen reagoi, sisäistä ns. yhteiselon koodistoa, syntyy helposti tilanteita, joissa koira tekee mitä koira kokee voitavakseen ja parhaakseen. Ihminen jää tällöin helposti ns. altavastaajaksi. Siksi koska koira näkee asiat omasta psykologisesta kulmastaan, eikä sillä ole sitä vaihtoehtoa että, istuisi vaan sohvalle ja odottaisi seuraavaa toimintaohjetta.
Koska koira on geneettisesti laumaeläin ja sen primitiivissä on mm. laumaa turvaavia tarpeita. Riippumatta siitä kuuluuko siihen porukkaan, jonka koira kokee laumakseen 1 vai useampi ihminen ja muita eläimiä. Sitä kuinka koira kokee yksilönä asemansa laumassa ja näkee siinä tarpeet suojeluun, on myös suuri merkitys käytökseen. Toisilla koirilla geneettinen ohjautuvuus suojeluun on suurempi kuin toisilla. Rodultaan Ns. laumanvartija tyypin koirat ovat luontaisesti kärkipäässä tätä ominaisuutta.
On kuitenkin ymmärrettävä että, pelkästään minkään koiran luontaisen vietin voimalla koira ei ole, eikä siitä automaatiolla tule, juuri toivottu toimintaista. Ilman ohjaamista ja oikeanlaista, sekä energialtaan että toimintatavoiltaan, ihmisen antamaa vastinetta, koira alkaa toimia omin päin. Sen luontaisuus ei anna sille muita vaihtoehtoja. Koira siis joko opetetaan tai oppii itsekseen toimimaan. Tyhjiä tynnyreitä ei tässä lajissa ole.
Miksi sitten koira, joka tuntuu omalle väelle mukavalle, ja tulee toimeen toisen perheen koiran kanssa, muuttuu nanosekunnissa hunniattilaa sotaretkellä muistuttavaksi hirviöksi?
Koska se kokee tarvetta suojella laumaansa.
Koiran perusluonteella ei lopulta ole tämän asian kanssa suurta painoarvoa. Yhtä lailla, nuori tai vanha, vilkas, alistuva, rohkea, epävarma jne. Koira kun kokee tämän luontaisen tilanteen, sille ei jää vaihtoehtoa. Ei vaikka yhtään ei olisi voimaa tai rohkeutta. Luonto pakottaa sen toimimaan tilanteen ehdoilla, parhaaksi näkemällään tavalla. Koska lauman turvallisuus ja lojaliteetti laumaa kohtaan, tulee aina koiran primitiivin etunenässä. Koska koiralla ei ole sitä vaihtoehtoa, ettei joku henkisesti johtaisi tilannetta. Jos se ei ole ihminen tai toinen koira tai vaikkapa napakka kesyhanhi (kyllä olen tämänkin nähnyt elävänä) niin koiran on itse otettava tämä pesti.
En nyt tässä puhu niistä koirista, jotka ovat ihmisen toimesta työllistettyjä ja opetettuja tässä vartiointi ja suojelu lajissa, vaan niistä, joiden toiminta on ihmisen hallitsematonta primitiiviä. Niistä, jotka kokevat tarvetta ohi ihmisen tehdä selväksi, että “minun maitani”. Ja niistä, joilla on “keittänyt jo yli” ja “hirttänyt kaasu kiinni”. Niistä, jotka pyrkivät välittömästi ja tunnustelematta eliminoimaan kaiken omasta mielestään vähänkin uhkaavan. Miksi näin sitten tapahtuu?
Ensinnä, vahvan koiralauman kanssa symbioosissa elämääni eläneeni kokemukseni pohjalta, uskallan väittää että, koiran tekee epäsosiaaliseksi ja vihaiseksi toiselle koiralle liki 100%:sti ihminen.
Kun koira kohtaa vapaasti yksin, ilman ihmisen luomaa ”tilannetta”, toisen koiran, sen luontainen taipumus on olla uteliaan tutkiva ja jopa ystävällisen alistuva. M***a kun paikalla on ihminen, johon tilanteessa oleva koira/ koirat jollain tavalla bondaa, muuttaa ihminen energiallaan koiran päässä sen aseman ja tehtävän positiota. Tällöin voi asenne saman koiran kohdalla olla tyystin toinen. Koska koira aistii, ”lukee”, ensisijaisesti energioita, sen reseptorit herkistyvät ensin niihin asioihin, joita ihminen tuskin huomaa. Jos ei ole valveutunut asiaan.
Kun ihminen on yli-innokas, pelkää, hermostuu, turhautuu, ahdistuu, häpeää, suuttuu, tms. Äärienergiaa, ovat nämä koiralle signaaleja, jolloin ihminen ei ole kyvykäs toimimaan jämerästi ja ikään kuin pitämään tilannetta hallussaan. Koiran luonto käskee sen ottaa homman haltuun, asettua kärjeksi. Yksilöstä, sen voimavaroista ja koiran kokeman tilanteen vakavuudesta riippuen, reaktiot ovat joko lievää karvojen nostattelua, purukaluston esittelyä, omistajan eteen asettumista, varoitus haukahtelua tai sitten aivan räkä lentäen kaikkia näitä “tapantapantapan” asenteen jäämättä epäselväksi kenellekään. Jos toisen ohittavan koirakon taholta koetaan samoin, eli koetaan tarvetta suojella omiaan, on ilmassa adrenaliinia kuin lontoon sumua, ja viimeiseen henkeen asti tahto taistella omansa puolesta. Ei liene kellekään epäselvää, että jos tällaiset koirat pääsevät kiinni toisiinsa, siinä ei paljon ihmisen sanomiset paina. Ja sitä että, onko taistelevien hampaidenvälissä koirankarvaa vai ihmisnahkaa, on adrenaliinin kiehuessa mahdoton tunnistaa.
Sillä, mistä vaikuttimista nuo signaalit, jotka koira kokee ihmisen heikkoudeksi, syntyvät, ei ole merkitystä. Eli kokee ihminen näitä tunteita sitten oman koiransa käytöksestä käsin tai vastaantulevasta koirakosta, tai vaikka vieressä riehuvista ihmisistä, koira toimii sen mukaan mitä oman lauman jäsen viestittää. Jos vaikka ihmisellä koira rinnallaan on pieni lapsi vaunuissa ja hän on turhautunut ja stressaantunut, nousee koiran vietti herkästi ihmisen toiminnan ohi suojelemaan laumaansa. Jos ihminen kiristää oman koiransa hihnaa siksi että epäilee sen rinnalla kulkemisen taitoa, sama homma. On myös niitä, onneksi äärestä harvinaisia tilanteita, jossa koira kokee toisen ihmisen uhkaksi laumalleen ja pyrkii hyökkäämään.
En voi olla korostamatta sitä että, ensisijainen vaikutin suojeluksen nousuun, on aina suojeltavan, oman lauman, energia. Vastapuolen energia on toissijainen jopa oman energian ollessa riittävän tyynesti ja voimallisesti johtava, merkityksetön. Ja vaikka ohikulkija olisi energialtaan räyhähenki, m***a toinen pysyy koiransa millään tavalla uhkaamattomuutta viestittävänä, energialtaan piittaamattomana viilipyttynä, voi suojelu reaktio olla hyvin minimaalinen tai jopa tyyntyä. Koska tällöin mitään tarvetta suojelun nostamiselle ei synny, kun se, oma ihminen, osoittaa olevansa vahvasti johdossa ja vastuussa tilanteen hoidosta.
Tähän väliin on pakko todeta että, muiden energiaa ei voi koskaan ennakoida, saati muuttaa, siksi kaikki toimet ja ajatukset kannattaa ihmisen keskittää vain oman laumansa johtamiseen. Aina.
Myös koti ja piha, ns. reviiri voi olla koiralle suojelukohde. Tietysti tämäkin toiminto on kiinnittyneenä oman lauman suojeluun. Kun koiralla on kotona hyvä ja turvattu laumahierarkia, ohjattu rennon perheenjäsenen paikka laumassa, sen ei tarvitse asettua ”alati kyttäyspassissa olevaksi liipasinherkäksi kärkisotilaaksi” kodin/ pihan suhteen. Jokainen voi vaan kuvitella miten jäätävän raskasta on sellaisen koiran elämä, jos joutuu yksin 24/7 valvomaan ettei kukaan tai mikään pääse yllättämään.
Tässäkin tapauksessa on siis vissi ero sillä, onko koira ns. Ilmoitushaukkua tarvittaessa esim. vieraiden pihaan tulosta antava vahti, vai adrenaliineilla käyvä jokaisesta hiirenpierusta ja västäräkin ylilennosta ilmahälytykseen kiehahtava ylilyöjä. Tässä jälkimmäisessä toiminnassa on myös usein voimalliset turhauman juuret.
Koiralla ei pitäisi myöskään olla tarvetta vahtia tontin ulkopuolista elämää. Ei rappukäytävästä kuuluvia ääniä. Ei pihan/ oman alueen ohi kulkevaa elämää.
Tälläinen käytös kertoo siitä,että koira on omavaltaisesti kokenut tarvetta laajentaa sitä reviiriä jonka katsoo kuuluvan laumalleen. Jopa itselleen. Vaikka reviirin kuuluisi aina olla ensisijaisesti laumaa johtavien, eli ihmisen hallinnassa. Vain koiran ollessa töissä tai jonkin selkeän muuttujan, esim. ovikello, koputus, pihalla jokin erikoinen liikehdintä, aiheuttaessa koiran ilmoitus asenne ja mahdollinen suojelumoodi olisi soveliasta nousta. Jos siis joku tulisi omin luvin tontille niin että ihmiset olisivat poissa tai nukkumassa ja koira tekisi farkunlahkeesta vappuhuiskan ja lävistysreijät perskannikkaan, pitäisin tätä kyllä ihan oikeutettuna koiran luontaisuutena. Vaikkakin tasapainoisen aseman laumassa omaava koira luultavasti ilmoittaisi äänekkäästi että, väärä osoite ja järkevä ihminen pakittaisi jo ennen kuin kontaktia syntyisi.
Sellainen käytös että, koira jatkuvasti haukkuu tai jopa raivokkaasti osoittaa suojelutarvetta jokaiselle pihan ohi tai jopa kauempana jalkakäytävällä kulkijalle, olipa tämä sitten koiran kanssa tai ilman, ei ole terveen ja tasapainoisen laumasuhteen merkki.
Pahimmillaan jos tätä käytöstä tapahtuu yhtäjaksoisesti viikkoja ja kuukausia on koira päätynyt niin ”ylikuumentuneeseen” mielentilaan että pieninkin ärsyke trikkeröi ja turhauma, yhdistettynä kiehuvaan adrenaliiniin, on kuin varmistamaton ase osaamattomissa käsissä. Jokainen voi sitten kuvitella kuinka paha tilanne on koirille ja kuinka se multiploituu kun koiria on 2 tai useampia. Ei ole lainkaan tavatonta että, tällaiset koirat ottavat jo keskenäänkin verissä päin yhteen, koska kiehumisesta syntynyt turhauma huutaa päässä tuplat siinä missä kaveri rähjää korvanjuuressa.
Aika tuskainen tilanne, jos yhtään samaistatte. Tiedän myös tilanteita, jossa koira on käynyt kiinni omistajaan, joka on koittanut turhautuneena tilannetta purkaa komentamalla.
Mietitäämpä tilanne, jossa kadulla kulkee ihminen koiran kanssa. Tämä ihminen pikkuisen ahdistuu siinä kadunvarren pihasta kuuluvasta ja näkyvästä melskeestä. Miettii että pitääköhän aita ja mitä tapahtuu, jos ei pidä. Varsin inhimillisiä ajatuksia.
No, sen oman koiran reseptorit reagoivat tähän energiaan, että nyt tuo laumanjäsen ei ihan ole johtavaa energiaa ja nousee suojelumoodiin. On valpas ja jännittynyt huokuu vastaenergiaa. Rähjää kenties takaisin, että ”turha huudella siellä, minä suojelen omaani.” Koiran primitiivi, luonnollista käytöstä. Aika stressaava tilanne kaikille, varsinkin kun olisi vältettävissä sillä, että tontiltaan rähjäävien koirien mieli autettaisiin tilaan, jossa turhaa suojelua ei tarvitsisi toteuttaa.
Samaa sarjaa kadulla kohtaamisissa. Primitiivi energiat aiheuttavat tilan, primitiivi energioiden vallitessa ei paljon tuumailla.
No sitten, jos käy se pahin, aita, portti, hihna, omistajan voima pettää ja kiehuvat koirat päätyvät yhteen, saattaa syntyä kauheita. Koska koira ei ymmärrä kokoaan eikä tunne voimiaan. Siksi yhtä lailla 3 kg pikkuotus taistelee omistajansa puolesta viimeiseen hengenvetoon, vaikka vastassa olisi 40 kg olmi. Sitten kauhussa, pelossa, raivossa, jne. ääritunnetiloissa olevat omistajat, mukana sekasorrossa vain boostaavat koirien tarvetta puolustaa omaansa. Adrenaliini kiehuu. Jos ihminen ei saa settiä poikki ajoissa, tilanne loppuu vasta kun, toinen koira on siinä tilassa, ettei siitä ole enää vastusta. Pahimmillaan tilanne päättyy toisen osapuolena olleen hengen menetykseen.
Summa summarum. Koirat, kaikessa viisaudessaan, eivät ole rationaalisesti syyseurauksia pohtivia, samalla tavalla kommunikoivia kuin ihmiset. Niillä on etunenässä koiran primitiivi joka, kaikesta jalostuksesta huolimatta, ei ole kadonnut minnekään.
Niillä on vahva tunneäly ja ne kokevat kyllä voimakasta empatiaa, sympatiaa, rakkautta, iloa, surua yms. inhimillisestikin koettavaksi luokiteltavia tuntemuksia, elehdintöjä ja ominaisuuksia. Eron tekee se että, kaikki koiran toiminnot ja reaktiot syntyvät koirapsykologiassa. Se ei ole aivan sama kuin ihmislajin psykologia. Se on paljon lähempänä ruohonjuuritasolla tapahtuvaa. Luontaista yksinkertaisuutta. Ja sen asian ymmärtämiseen vaaditaan se lähtökohta ajatus että, koira ei aisti ihmistä ihmisestä käsin vaan koirasta käsin. Ja ei, se ei ole vähempiarvoista, kuin ihmisen ajattelu. Sanoisin jopa päinvastoin. Koira on peili, joka opettaa ihmisyydestä hyvin paljon. Sitäkin miksi ihmisen on kannettava vastuunsa koiran kumppanina ja opettaa sille tapoja ja toimintamalleja. Oltava esimerkillinen johtaja. Tuijotettava myös tiukalla peilillä resurssejaan koiran omistajana. Mieluiten ilman vaaleanpunaisia laseja, etukäteen, raatorehellisyyttä kaivellen, ennen koiran ottamista. Mihin pystyy, jotta kaikilla olisi turvallista ja tasapainoista olla. Ja jos huomaa että jokin asia on pielessä, on ymmärrettävä, että avun pyytäminen ei ole heikkoutta. Avun ja neuvojen pyytämättä jättäminen on edesvastuutonta. Ja viimekädessä oltava rehellinen ja nöyrästi myöntää myös, jos ne rahkeet, jotka omaa, ei riitäkään. Silloin kun ei ole enää turvallista ja hyvä olla niillä voimilla, jotka omaa, on ymmärrettävä että, luopuminenkin on joskus hyvin järkevä ja jopa armollinen teko. Niin koiran kuin ihmistenkin kannalta. Koiran pitäminen on miellettävä myös yksilöä koskevan yhteiskuntakelpoisuuden ja yhteisöllisen vastuun kannalta.
Ja mitä suurinta rakkautta koiraa kohtaan on se, että kouluttaa ja johtaa sitä tavalla, jossa se saa olla arvostettu perheen- ja laumanjäsen mallia koira. Sillä koirat kykenevät opettamaan meistä parempia ihmisiä, on vain käännyttävä sen ruohonjuuritasolta tulevan tiedon ja taidon ääreen.
Jos tarvitset opastusta, kuinka tätä tietoa aletaan vastaanottaa, vinkkejä, neuvoja vaikka kädestä käpälään hyvään yhteiseloon koiran kanssa, olen käytettävissä avuksesi.
Koirakorjaaja Kati 💖
