31/03/2025
Eilen palasimme siitosreissulta kotiin - 1683 ajettua kilometriä, kahtena päivänä 12 tuntia autossa istuttu, neljä yötä rajan takana yövytty.... Ja kotiin palattu tyhjin käsin.
Tai, luonnollisesti Bella palasi kotiin mukanani, m***a siitosresissu oli täydellinen floppi koska täysin tiettämättömästä syystä Bella päätti ettei uros kelpaa hänelle.
Kiima oli voimakas, uros oli kohtelias ja halukas, m***a neiti ei hyväksynyt tointa laisinkaan. Ei alkuunkaan. Kollin lukuisat yritykset johtivat Bellan räjähdysmäiseen kieltäytymiseen, rääkäisyyn ja vetäytymiseen. Kolli ei siis kertaakaan päässyt edes niskaan kiinni.
Kiima oli niin voimakas, että kollin vierestä poistuttua kissa ei pysynyt nahoissaan laisinkaan; pienikin rapsuttelu sai tytön steppaamaan hurmioissaan ja kurahtelemaan innoissaan, tämä kaikki vain loppui täysin seinään siinä kohtaa kun lähestyttiin kollia, edes tilaa missä kolli oli.
Kiima kuitenkin voimistui entuudestaan ja neljäntenä ja viimeisenä yönä jota rajan takana kollin kanssa vietettiin, rupesi Bella huutamaan kollia jälleen. Ollessaan tämän herrasmiesuroksen vieressä, silti kollin kieltäen.
Kolli on kokenut, tällä on pentuja entuudestaan ja kollin elekielikin toi ilmi ilmiselvää osaamista. Suoraa tai selkeää syytä pariutumisesta kieltäytymisestä ei ole. Kyseessä voi olla yksilökemiaongelma tai Bellan kokemattomuus. Neidin reaktio kollin kosintaan oli yksinkertaisesti välinpitämättömyys, selkäännousuyrityksistä radikaali rääkäisy ja tämän jälkeen murina, Bella ei kuitenkaan ollut päälllekäyvä, vihainen tai agressiivinen - yksinkertaistettuna vain täysin välinpitämätön.
Tämä korostaa taas sitä kuinka eläinten kanssa tilanteita ei voi suunnitella varmaksi. Kaikkea voidaan harkita, kokeilla ja toivoa, m***a lopputulos voi olla vain helvetin pitkä miinus viivan alla.
Tässäkin reissussa jouduin maksamaan kollille astutusmaksun, polttoainetta kolme tankillista, sekä tietenkin yösijan että ruokailun rajan toisella puolen. Tämän lisäksi on mahdollista tässä kohtaa että kissaan, joka ei välttämättä (tiedä häntä) koskaan tule vanhemmaksi, on panostettu 600 euron edestä terveystutkimuksia.
Voi myös olla, että Bella vaatii tutun kollin jonka kanssa tutustua rauhassa _ennen_ kiimaa, tarkoittaen että Bellan raskauden mahdollistamiseksi on investoitava siitosurokseen, uroksen testeihin (joka toki sitten vähentää lainakollista tulevat pentuemaksukulut) sekä Bellan uusintatesteihin. Vaikka ostaisin uroksen _tänään_, kuluu vähintään 12 kuukautta että uroksen saisi testattua.
Palattuamme eilen illalla 21:30 Mäntsälään rupesi Bella huutamaan kiimaansa railakkaasti - koko yön läpi.
Olen vihainen ja surullinen. Olen odottanut Aatun jälkeläistä itselleni vuodesta 2016 lähtien, Bella on rakenteeltaan kaunein ja tasaisin kasvattamani naaras, eikä Bellan luonteessakaan ole ollut vikaa tai pilkettäkään ongelmista ennen kuin koitettiin astuttaa.
Kollista välinpitämätön kiimaava naaras on ollut täysin uusi kokemus, ollen kokemus sitä lajia joita en kyllä olisi sen kummemmin kaivannut.
Miten tästä eteenpäin?
En tiedä. Ehkä tehdään Didillä toinen pentue (olettaen että sopiva uros löytyisi) ja annetaan Bellan kypsyä.
Ehkä tehdään toinen reissu Luulajaan ja annetaan pariskunnalle pidempään yhdessä?
Ehkä nämä yritykset loppuvat tähän...
On levättävä, tasattava tilannetta niin taloudellisesti kuin henkisestikin ja mietittävä mikä on järkevää, hyödyllistä tai kannattavaa.
Ideanani ei ole koskaan ollut pennuttaa pentujen syntymisen ilosta, vaan koittaa katsoa ja tutkia että paritukset ovat olleet rodun kannalta oikeita; tyypiltään hyviä, rakenteeltaan pitkiä, turkiltaan maltillisia, luonteeltaan pehmeitä ja että pennut saavat tasaisen ja samantasoisen alun aina elämäänsä, oppien elämän perustoimenpiteisiin jo nuorina pentuina.
Siksi(kin) pentueita on meillä ollut niin harvoin.
Olen aikalailla perinpohjin maahan löyty näiden lukemattomien vastoinkäymisten edessä.
