Saltti

Saltti Saltti, keho tasapainoon. Kehonhuoltoa ja kokonaisvaltaista hyvinvointia koirille, hevosille ja ihmisille.

Emme kaihda vahvoina pidettyjä rotuja tai yksilöitä, päinvastoin. Olipa sinulla kotona kilo tai sata kiloa elämäniloa olet meille lämpimästi tervetullut. Kaikilla eläimillä ihmisineen on oikeus hyvinvointiin ja lajinmukaiseen elämään, vauvasta vaariin, karvoihin katsomatta.

03/09/2023

Hurttia & Huumoria järjestää yhdessä Saltti yrityksen kanssa uuden pentujen leikkituokion ma 4.9. klo 18:30 – 19:20, muutama paikka on vielä vapaana. Paikkana on tuo rauhallinen, aidattu yksityinen piha-alue Tuusulassa.

Saman ikäisten lajitovereiden kanssa leikkiminen ja viestiminen kehittää pennun sosiaalisia ja motorisia taitoja. Leikkiminen on yksi osa pennun sosiaalistamista, joka on tärkeä osa pennun elämää.

Leikkituokion aikana tämä kaikki tapahtuu turvallisessa ja valvotussa ympäristössä ammattitaitoisen henkilökunnan läsnä ollessa. Leikkimisen lomassa pennut harjoittelevat ajoittain muutamaa tärkeää arjen taitoa.

Temmeltäjät voivat olla iältään 8 viikosta ylöspäin. Jotta leikkiminen on kaikille turvallista ja kokemukset positiivisia, katsomme tarkkaan ryhmän koostumuksen. Tähän vaikuttavat iän lisäksi pennun koko ja luonne.

Edellytyksenä on että pentu on terve, sosiaalinen, sopeutuu ryhmään ja sille löytyy sopivan kokoinen leikkikaveri. Tarvittaessa jaamme leikkialueen osiin.

Yksi kerta kestää 50 minuuttia, hinta on 8€ / pentu.

Ilmoittautumiset ja lisätiedustelut
[email protected] / puh: 044 – 201 9800 (Suski / H&H)
[email protected] / puh: 040 593 6115 (Tea / Saltti)

Mainitsethan ilmoittautumisen yhteydessä pennun iän ja rodun sekä oman puhelinnumerosi mikäli ilmoittaudut sähköpostitse. Kuittaamme / vahvistamme aina ilmoittautumisesi, joten odotathan että saat vahvistuksen leikkipaikasta. Huom! Koska leikimme ulkona, tapahtumassa on säävaraus.

Lämpimästi tervetuloa!

https://hurttiajahuumoria.fi/
https://saltti.fi/

24/08/2023
Alkuvuosi on mennyt kivasti. Monia onnistumisia oman hevosen kanssa pienissä asioissa. Kuitenkin sellaisia erävoittoja j...
28/04/2022

Alkuvuosi on mennyt kivasti. Monia onnistumisia oman hevosen kanssa pienissä asioissa. Kuitenkin sellaisia erävoittoja jotta naama on messingillä.
Hevosia on monenlaisia. Jotkut on kaikki käy ja ei oo niin nokonuukaa - tyyppejä, jotka kenties rakastavat ihmisiä. Toiset voivat vältellä ihmistä viimeiseen asti; Ikävät muistot, luottopula tai loukkaantumiset ovat syvälle juurtuneet ja ihminen on voinut pahentaa tilannetta helpottamisen sijaan. Meillä on yksi kumpaakin tyyppiä. Toisen kanssa on kaikki helppoa ja hevonen kertoo kaiken minulle. Toisen kanssa kaikki on työn alla, hän aina ensin pelkää pahinta ja huomaa sitten et aaa, tuohan ehkä auttoi muo, ehkä. Molemmat hevoset ovat ihania ja tärkeitä, molemmat opettavat ja kertovat tarinaa. Toinen luottaa sokeasti ja toinen koettaa ensin itse päättää ja pärjätä. Hevosta hankkiessa ei koskaan tiedä mitä saa. Moni asia voi yllättää hyvässä tai pahassa. Joka tapauksessa yhteinen tie alkaa ja pikkuhiljaa selviää mitä asioita yhdessä opetellaan tai työstetään. Sanonta kun on lusikalla annettu ei voi kauhalla vaatia, tai jotain sinnepäin ja ehkä älyyn liittyvää, niin itse olen ajatellut toisin, että joiltain hevosilta on heti kauhalla vaadittu vaikka heillä olisi ollut lusikalla antaa, niin hommat on menneet pepulleen. Nyt kun lusikalla pyydän niin saamme ihmeitä aikaan, asiat edistyvät ja etenevät. Työvälineinä sekalainen seurakunta elämänkokemusta, malttia havainnoida, niksejä kouluttamisessa ja kraniosakraaliterapia.
Hyvää kesän odotusta kaikille!

Erityinen Tuohivirsu, kiitos lauantain metsätyöpäivästä.
04/04/2022

Erityinen Tuohivirsu, kiitos lauantain metsätyöpäivästä.

Tuohivirsulla edessä toistaiseksi viimeinen astutuskausi. Ori on jalostusarvosteltu 6-vuotiaana työsuunnalle ajettavuudella (Ta) ja valittu ensimmäisenä yksilönä suomenhevosen geenipankkiin harvinaisen sukunsa perusteella. Erittäin erisukuisena Tuohivirsu sopiikin lähes kaikille tammoille. Ori on terve, sillä ei ole irtopaloja, kaviorustonluutumaa eikä kesäihottumaa. Jalat ovat kuivat ja kestäneet hyvin niin raskaissa pelto- ja metsätöissä kuin ajelutuksissa kovilla pohjilla.
Tuohivirsu liikkuu säännöllisesti 4-5 kertaa viikossa sekä ratsain että ajaen, perinteisiä hevostöitä unohtamatta. Tuohivirsua ei ole ratsastettu niinkään tavoitteellisesti, m***a ratsastus tuo oriin treeniin monipuolisuutta ja hyvää mieltä. Tuohivirsulta löytyy kuitenkin kolme puhdasta askellajia ja se on ratsuna yritteliäs ja nopea oppimaan. Luonteeltaan Tuohivirsu on kuuliainen, rauhallinen ja ihmisrakas, kotioloissa sitä pystyvät käsittelemään ongelmitta niin aikuiset kuin lapsekin. Tuohivirsun sperma on tarkkaan tutkittua (kestää pakastamista) ja on laadultaan huippuluokkaa. Tuohivirsulla on vain kahdeksan jälkeläistä, joihin kaikkiin ori on jättänyt korrektin rakenteen, miellyttävän "kaikki käy" -luonteen ja upeaa kullan hohdetta siiman kera.
Vähäisestä tammamäärästä johtuen Tuohivirsu keskittyy jatkossa työ-, ratsastus- ja ajelutustehtäviin. Oriilla on vielä v. 2022 voimassa orilisenssi, cem- ja virustestit ja se hyppää pukille Saaren oriasemalla Mäntsälässä. Varaukset ja tiedustelut [email protected] ja yhteydenotto mieluiten vielä puhelimitse 0407077329.

Hyvää uutta vuotta 2022!
01/01/2022

Hyvää uutta vuotta 2022!

Rauhallista Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2022!
24/12/2021

Rauhallista Joulun aikaa ja Hyvää Uutta Vuotta 2022!

26/11/2021
Marraskuinen tervehdys! Tasapainotusta ja en tarkoita auton renkaanvaihdon yhteydessä vaan kehon :) On hyvä muistaa, ett...
14/11/2021

Marraskuinen tervehdys!
Tasapainotusta ja en tarkoita auton renkaanvaihdon yhteydessä vaan kehon :) On hyvä muistaa, että vaikka lihakset ovat kunnossa niin moni muu osa kehosta voi kanittaa ja olla esteenä hyvälle suorituksellle. Lihas jumiutuu, kalvot(faskiat) jumiutuvat ja kehon asento muuttuu vääräksi, oli edellä mainittu järjestys mikä hyvänsä niin Kraniosakraalihoidolla saa apua mm. kaikkeen edellämainittuun.
Äärimmäinen suoritus jumittaa paljon kalvoja. Toki havereita sattuu liukkaassa syyskelissä tai nyt koppurakelillä. Nyt on hyvä aika hoitaa nuo asiat kuntoon. Hyvää alkuviikkoa kaikille!

01/11/2021

Ukko pääsi heti Tean käsiteltäväksi😊. Hyvin on ruunalle on ruoka ja juomakin maistunut, kotiutuminen hyvällä mallilla.

01/09/2021

Heipparallaa! Aikaahan on vierähtänyt roimasti. Joku sienikuva mulla oli tähän tarkoitus saaha mut ei noita mun lempparisieniä ole nyt tarjolla. Saltin tallilla on tehty pihattotarhojen eteen sorituksia, ojia fiksattu ja kaikkea jännää ja työlästä on tuossa sitten tapahtunut matkalla. Ihana syksy saa puolestamme alkaa kun ei tarvitse tuskailla kottikärry & kuormien kanssa:) Sohvi tamma oli luonut varsan, tämä oli surku. Tammojen laidunkausi jäi lyhyeksi kun heinäkuu oli aivan mahdotonta kuumuutta ja paarma aikaa. Meillä nökötettiin tallissa päivällä.
Suolahuone liikkuu syyskuulla Haarajoella, jos porukkaa saahaan. Kraniota kannattaa kysellä jos lihashuollosta huolimatta hevonen on vino tai outo, saahaan kalvokireydet vex, lihakset auki ja ranka suoraksi. Ei ehkä kaikkea kertalaakista m***a yhteistuumin. Hyvää syyskuuta!!

Osoite

Mäntsälä
04500

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Saltti :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Jaa

Kategoria