Tuulensaaren working aussies

Tuulensaaren working aussies Työlinjaisten australianpaimenkoirien kasvatusta ja paimennuskoulutusta jo vuodesta 2005. Työlinjaisten australianpaimenkoirien kasvatusta jo vuodesta 2007.

Kennelin kantakoirat ovat USA tuonnit narttu Pincie Creeks Mocha Latte ja uros Miller Ridge Ghost Town jotka tulivat paimenkoiriksi emolehmätilallemme vuonna 2005. Näihin koiriin pohjautuu jalostustyö ja linjaa ovat jatkaneet Tuulensaaren Lily Ja Tuulensaaren Valma. Kasvattajana panostan työlinjan koiriin jotka toimivat nautatiloilla paimenkoirana tai aktiivisen ihmisen harrastuskoirana. Tervetuloa tutustumaan koiriimme

Meillä on pentuja😍Lumikki teki eilen kahdeksan pentua. Ensimmäinen syntyi 6:45  ja viimeinen 11:45. Synnytys sujui hyvin...
06/06/2026

Meillä on pentuja😍Lumikki teki eilen kahdeksan pentua. Ensimmäinen syntyi 6:45 ja viimeinen 11:45. Synnytys sujui hyvin, Lumi kyllä osaa homman. Itselle jäi tehtäväksi valvoa että kaikki sujuu niin kuin pitää. Värijakauma on 4 bluemerleä joista 2 u ja 2 n. Musta valkoisia oli myös neljä 2u ja 2n. Kuvia tulee lisää myöhemmin. Ensimmäiset päivät äippäkoira saa viettää rauhassa pentujen kanssa.Sukutaulu on kommenteissa.

Kesäkuvia. Annikki ja Aronia odottaa laitumelle pääsyä m***a ensin opetellaan sähköaitaan ja siihen että joka paikasta e...
03/06/2026

Kesäkuvia. Annikki ja Aronia odottaa laitumelle pääsyä m***a ensin opetellaan sähköaitaan ja siihen että joka paikasta ei kävellä läpi. Rento ruotsalaismies Jesperi ja mökkielämää. Sammui ensimmäisenä iltana pihamaalle vesisateeseen. Tytär Hulda opettelee edelleen kaikkea mahdollista ja tykkää istua auton kyydissä ja välillä myös ratissa. Tamma Bertta muutti kesäduuniin pohjanmaalle woodland horse trailille ja sieltä löytyi vanha tuttu Lyyti. Hyvin muisti kaverin vaikka ei ole pariin vuoteen nähnyt. Meni myös Lyytin perässä uimaan, ensimmäinen uittokerta ja on kuin vanha tekijä #

Tänään käytiin Lumikin kanssa tiineysultrassa ja pentuja on kasvamassa😊Rouvakoira on pyöristynyt ja laiskistunut, lasket...
15/05/2026

Tänään käytiin Lumikin kanssa tiineysultrassa ja pentuja on kasvamassa😊Rouvakoira on pyöristynyt ja laiskistunut, laskettuun aikaan on vielä kolme viikkoa. Nyt vaan oleillaan ja nautitaan keväästä ja elämästä.

On se vaan kaunis Hulda. Hyvin isoäidin Valman näköinen ja luonteinen. Kaikille ystävällinen ja hyvin rakastettava koiru...
18/04/2026

On se vaan kaunis Hulda. Hyvin isoäidin Valman näköinen ja luonteinen. Kaikille ystävällinen ja hyvin rakastettava koiruli #

Meillä on pentuesuunnitelmia keväälle. Molemmat vanhemmat ovat tasapainoisia ja arjessa toimivia paimenkoiria jotka osaa...
13/03/2026

Meillä on pentuesuunnitelmia keväälle. Molemmat vanhemmat ovat tasapainoisia ja arjessa toimivia paimenkoiria jotka osaavat myös rauhoittua ja ottaa rennosti . Lumikilla on kisattu alokasluokkaa lampailla ja Jesperi aloittaa kisaamisen tänä kesänä. Jos sulla on tarvetta paimenkoiralle , ystävälle ja työkaverille niin ota yhteyttä🙂

Ulkoilua porukalla. Hulda ja Ärviä ja Mistle ja Kepa.
26/01/2026

Ulkoilua porukalla. Hulda ja Ärviä ja Mistle ja Kepa.

Hyvää joulua kaikille toivottavat Jesperi ja Misteli. Virallisesti JSD Wall-E ja Tuulensaaren Mistle. Vuosi on ollut ran...
23/12/2025

Hyvää joulua kaikille toivottavat Jesperi ja Misteli. Virallisesti JSD Wall-E ja Tuulensaaren Mistle. Vuosi on ollut rankka m***a antoisa. Alkuvuodesta oli kahdet pentueet samaan aikaan ja teinikoira Hulda kasvamassa paimenkoiraksi. Paimennusaitausten rakennusprojektin ja treenien pitämisen johdosta oma kisaaminen paimennuksessa jäi täysin väliin. Syyskuussa ehdin Gary Whiten pitämälle klinikalle joka taas vahvisti omaa käsitystä miten tärkeää on että koiralta löytyy paimennusvaistot ja miten vaikeaa edelleen on sovittaa oma liikkuminen niin että koira pystyy työskentelemään. Paimennus ei ole helppo laji m***a niin antoisa. Uuteen vuoteen lähdetään hyvin mielin ja pentuesuunnitelmia on kesälle.

Syksylle on tulossa vielä yksittäisiä paimennuspäiviä. Seuraavat päivätreenit on tiistaina 7.10 klo 10:00. Treenit suunn...
04/10/2025

Syksylle on tulossa vielä yksittäisiä paimennuspäiviä. Seuraavat päivätreenit on tiistaina 7.10 klo 10:00. Treenit suunnitellaan aina koirakohtaisesti joten myös aloittelijat ovat tervetulleita paimentamaan. Jos sulla on tiistaina aikaa niin tuu meijän kanssa treenaamaan. Hinta on 35 e/ kerta sisältää kaksi paimennusta lampailla.🐑

Olipa hyvät treenit. Hulda menee Kepan peesissä, ei vielä pärjää yksinään jos ja kun mammalampaat käy jumittamaan.
10/09/2025

Olipa hyvät treenit. Hulda menee Kepan peesissä, ei vielä pärjää yksinään jos ja kun mammalampaat käy jumittamaan.

Tytär Hulda ja äitikoira Ärviä ja Kepa apuna aidanteossa.
17/07/2025

Tytär Hulda ja äitikoira Ärviä ja Kepa apuna aidanteossa.

Osoite

Rikontie 141
Klamila
49860

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Tuulensaaren working aussies :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Tuulensaaren working aussies :lle:

Jaa

Kategoria