Ilomaa aktiivipihatto

Ilomaa aktiivipihatto Yksityinen hevostalli, Jyväskylän Korpilahdella. Piti kääntää omaa nuppia ajattelemaan asioita hevoslähtöisesti! Alue on virikkeellinen ja vaihteleva maastoinen.

Ilomaan tilalla Raspio-järven kupeessa, joen rannalla on käyskennellyt vuodesta 2013 lauma elämäänsä tyytyväisiä hevosia. Alunperin ajatus pihatosta lähti tilan oman hevosen Fatiman tarpeesta päästä liikkumaan mahdollisimman paljon. Alkuun mietimme vain pientä pihattoa omaan tarpeeseen, m***a koska alueella oli tehty osayleiskaavaan muutoksia, meille tuli selväksi että lehmänpitoa ei voinut enää j

atkaa. Aloimme kartoittamaan hevospihaton tarvetta alueellamme. Aktiivipihaton ajatus pohjautuu hevosen lajinmukaiseen elämään, jolloin se voi viettää laadukasta vapaa-aikaa kun ihminen ei ole tallilla harrastamassa sen kanssa. Tulimme siihen tulokseen että meillä oli tilat sekä resurssit luoda uuden aikakauden aktiivipihatto. Piti kääntää omaa nuppia ajattelemaan asioita hevoslähtöisesti ja perehtyä siihen millainen eläin hevonen on ja mitkä ovat sen tarpeet. Hevonen on eläinlajina sosiaalinen, laumassa elävä saaliseläin, joka stressaantuu helposti jos se ei pääse liikkumaan. Se viihtyy parhaiten laumassa, lajikumppaneidensa seurassa, johon kuuluu hevosia elämän eri ikäkausilta. Olemme onnistuneet luomaan hevosille olosuhteet, joissa ne eivät enää ole riippuvaisia ihmisten aikatauluista tai toiminnoista. Hevoset pääsevät lajinsa mukaisesti liikkumaan kaikissa askellajeissa ympäri vuorokauden, oman tahtonsa mukaan. Hevoset voivat valita itse valita haluavatko ne olla heinäkatoksilla, mennä piehtaroimaan hiekkakentälle, käydä juomassa tai syömässä päivän rehunsa jopa 20 pienemmässä osassa. Alueelta on myös käynti kesäisin laitumille sekä hevosten suosimaan Puuhamaahan. Eristetty ja vedoton makuuhalli oljilla on puolestaan rauhoitettu kokonaan lepäämiseen yksin tai haluamassaan seurassa. Syksyllä laidunalat suljetaan mutakauden ajaksi. Pakkasen tullessa ja lumen laskiessa maan pinnalle, päästämme hevoset lähes viikoittain liikkumaan koko alalle. Lumen pöllytessä kavioiden alla, on turvallista päästellä kavereiden kanssa turpakarvat huurussa ja nauttia omasta vapaa-ajasta ja omasta elämästä. Vuosien aikana olemme huomanneet aktiivipihaton positiiviset vaikutuksen monen hevosen hyvinvointiin ja saman ovat myös huomanneet useat hevosenomistajat. Ähkyherkät hevoset ovat saaneet elää ilman näitä ongelmia. Stereotyyppinen stressikäytös, kuten kutominen, imppaaminen, seinien jyrsiminen ja potkiminen vähenee huomattavasti ja valtaosalla loppuu kokonaan. Puhkureilla lääkitystä on voitu vähentää kun oireita esiintyy enää vain pahimpina vuodenaikoina, kuten keväällä ja syksyllä.

28/11/2025

Miten voi olkipaalin purkaminen makuuhalliin ollakin toisille niin mieluisaa puuhaa.

Liikkuvan hevosen kenkien kuuluukin kulua.Tässä esimerkki siitä miten nopeasti kenkä voi kulua, kun hevonen saa itse pää...
27/11/2025

Liikkuvan hevosen kenkien kuuluukin kulua.

Tässä esimerkki siitä miten nopeasti kenkä voi kulua, kun hevonen saa itse päättää oman liikunnan määränsä. Kengät kuluivat uudella laumanjäsenellä ensimmäisien kuukausien aikaana loppuun ihan silmissä, vajaa 5 viikkoa ja sen jälkeen ne olivat kuin haperoa peltiä.

Hevonen on iso, vahva ja laajalla alueellakin paljon liikkuva eläin, jos se sille mahdollistetaan. Pukittelu ja muut "kevätjuhlaliikkeet" kaikissa askellajeissa, yksin ja erikseen, ovat hevoselle luonnollinen tapa purkaa energiaansa sen ollessa vapaana tarhassa tai laitumella. On ehdottoman tärkeää, että kaikilla hevosilla olisi päivittäin mahdollisuus omaehtoiseen vapaaseen liikkumiseen omien lajitovereidensa seurassa.
Kun hevonen voi purkaa energiaa laumassa, se on omistajalleen turvallisempi harrastekaveri ja sen ei ole tarve purkaa energiaa ikävin seurauksin esimerkiksi kärryjen edessä, ratsastajan alla tai juoksutettaessa.

26/11/2025

"Aina se noin on tehnyt" - Kuulostaako tutulta? Toivottavasti ei!
🐎
Jos hevonen tarvitsee enemmän sisältöä elämäänsä, voi pihatto olla oivallinen ratkaisu. Kun hevonen pääsee elämään lajilleen tyypillisemmin, useat stereotyyppiset käytöshäiriöt voivat loppuvat kokonaan. Lauma tuo hevoselle turvaa, ajanvietettä ja oman sosiaalisen elämän.
🐎

23/11/2025

Horses don’t wake up with a diary full of performance goals. They’re not standing at the gate thinking, “I hope she schools me in a perfect 20-metre circle today.”

Their world is simpler and more honest. Safety. Predictability. Comfort. Herd. Food. Space. Rhythm. That’s the entire ecosystem of their wellbeing.

When we choose not to ride, we are not depriving them of something vital.
We are actually honouring their natural priorities.

Most days, what your horse wants is for you to show up with steady energy and a soft nervous system. They read the tension in your jaw, the rush in your footsteps, the way you hold your breath when you’re stressed. They know. And they respond.

A horse would rather stand with you quietly than carry you while you’re wound tight.

A horse would rather have a peaceful grooming session than be pushed through 45 minutes of schooling with winter wind rattling the arena boards.

A horse would rather feel you regulate beside them than feel you compensate on their back.

We often forget that riding is a human invention, not a horse requirement. What horses seek is harmony. A safe companion. Someone predictable enough that their bodies can settle next to ours.

When you decide not to ride because you’re tired, or the ground is frozen, or your brain is doing that loud static thing, you’re not failing. You’re speaking the horse’s language.

A regulated human is more valuable to them than a mounted one.

They don’t judge you for walking them to the field instead of tacking up. They don’t measure your worth by hours ridden. They care that you’re safe company. That you don’t bring storms into their space. That when you do ask something of them, it comes from clarity rather than pressure.

Some horses genuinely thrive when riding takes a step back for a little while. Their bodies get a breather. Their minds get space. Their relationship with you gets to be about connection rather than task.

If you’re showing up kindly, you’re doing enough.
If your horse is eating well, moving freely, living in a routine that makes sense to them, you’re doing enough.

And in the quiet seasons, the bond often grows deeper. Because horses remember who sits with them in the stillness.

Mitä yhteistä onomenalla, päärynällä, appelsiinilla porkkanalla, palsternakkalla, luumulla, punajuurella ja sokerijuurik...
17/11/2025

Mitä yhteistä on
omenalla, päärynällä, appelsiinilla porkkanalla, palsternakkalla, luumulla, punajuurella ja sokerijuurikaalla?

- Kaikkia näitä voi antaa hevosille.
👉 Ja miksikö?

👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇👇
Löysin mielenkiintoisen artikkelin vanhasta Hevosenomistaja -lehdestä (4/2022)

Aiheena oli Suoliston mikrobiston vaikutus hevosen terveyteen ja haastateltavana oli mikrobiologi Shea Beasley.

Tiesitkö että suolisto on hevosen suurimpia elimistöjä ja sen mikrobitasapaino häiriintyy herkästi mm. stressin, kipulääkkeiden, antibioottin ja jopa närästysläkkeen käytön jälkeen.
🍊🍊🍊
Monipuolinen ruokinta lisää suolistomikrobiston monipuolisuutta ja varmaankin siksi monen laiduntavan hevosen suolisto alkaa kesällä jälleen voimaan paremmin.
🍎🍎🍎
Talvella tilanne onkin toinen ja silloin laadukkaan heinän lisäksi olisi hyvä antaa erilaisia kuivattuja kasveja (kerppu), hedelmiä, juureksia ja yrttejä. Tärkeää kuitenkin on, että ne ovat hevosen ruokinnassa sallittuja, sillä joissakin voi olla määrällisesti rajoitteita tai hevoselle jopa täysin kiellettyjä.
(Muistakaa lähdekriittisyys aina kun etsitte uutta tietoa.)
🥕🥕🥕
Tiivistetysti artikkelin sanoma oli, että mitä heikompi hevosen suoliston mikrobitasapaino on, sitä huonommin hevonen voi ja tilanteen korjaamiseen menee tietenkin aikaa.
🍐🍐🍐
Muistathan kuitenkin, että vatsan ja suoliston ongelmien kanssa on aina käännyttävä ensin eläinlääkärin puoleen. 🩺

30/10/2025
Hevosen lajityypillisiin tarpeisiin vahvasti liittyy omaehtoinen liikkuminen sekä erilaisissa ympäristöissä uusiin asioi...
28/10/2025

Hevosen lajityypillisiin tarpeisiin vahvasti liittyy omaehtoinen liikkuminen sekä erilaisissa ympäristöissä uusiin asioihin tutustuminen.

Ilomaalla ratsastuskenttä on kooltaan 30 x 50m. Se on tehty vastaamaan yleiskentän vaatimuksia, joten se soveltuu koulur...
26/10/2025

Ilomaalla ratsastuskenttä on kooltaan 30 x 50m. Se on tehty vastaamaan yleiskentän vaatimuksia, joten se soveltuu kouluratsastukseen sekä esteille.
Kuusi valonheitintä takaa hyvän valaistuksen myös vuoden pimeimpinä aikoina ja kenttää huolletaan läpi vuoden.
Koska tallillamme ei ole muita asiakaskuntia kuin yksityiset hevosenomistajat, on ratsastuskenttä helpostikin saatavilla vaikka yksityistuntien käyttöön.


KJ Equine Balance Pihattotalli

24/10/2025

Lajityypillinen hevosenpito antaa hevoselle paljon enemmän.
Sosiaalisen elämän lajitovereiden seurassa, oman aikabudjetin mukaisen vuorokausirytmin, omaehtoisen liikkumisen sekä paljon muuta.
Hevonen pääsee vaikuttamaan miten se viettää omaa vapaa-aikaansa ja näiden seurauksena, elämä muuttuu paljon mielekkäämmäksi.

On joka syksyisen 🍂 madotuksen aika. Jokos teille on hankittu matolääkkeet?🪱Kaikki hevoset madotetaan samaan aikaan.🪱Mad...
22/10/2025

On joka syksyisen 🍂 madotuksen aika. Jokos teille on hankittu matolääkkeet?
🪱
Kaikki hevoset madotetaan samaan aikaan.
🪱
Madotus merkitään lääkekirjanpitoon ja käytetyt tuubit kerätään pussiin ja ne viedään apteekin lääkehävitykseen.
🪱
Laitumien portit pidetään muutamia päiviä kiinni ja hiekkatarhasta siivotaan lannat erityisen hyvin.
🪱
Muutaman viikon päästä otamme kaikilta hevosilta 💩 lantanäytteet ja lähetämme ne tutkittaviksi.
🪱
Jos joltain hevoselta löytyy madotuksen jälkeen madonmunia yli sallitun, hevonen madotetaan eri valmisteella vielä uudestaan.


20/10/2025

Valitettavan usein näkee, että ihmiset ostavat eläimiä täysin suunnittelematta, kirjoittaa Kantrin kolumnisti Veera Rinne.

17/10/2025

Hevosten talvijuottoa ei sovi vähätellä 💦
👇
Meillä on ulkona lämmitettävä uimurikuppi, makuuhallissa eristetty saavi, jossa on aina tarjolla lämmintä vettä. Näiden lisäksi liikutuksen jälkeen hevoset juotetaan sangoista ja tarvittaessa ne saavat niille mieleistä makuvettä.
👇
Miten teillä on hoidettu talvijuotto ja mitä sinä tarjoat hevoselle makuvetenä?
👇

Osoite

Iloniementie 32
Jyväskylä
41800

Aukioloajat

Maanantai 06:00 - 23:00
Tiistai 06:00 - 23:00
Keskiviikko 06:00 - 23:00
Torstai 06:00 - 23:00
Perjantai 06:00 - 23:00
Lauantai 06:00 - 23:00
Sunnuntai 06:00 - 23:00

Puhelin

+358401418310

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Ilomaa aktiivipihatto :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Ilomaa aktiivipihatto :lle:

Jaa

Kategoria