04/09/2026
Kun luet tätä, olen jo lähtenyt Sateenkaarisillalle. Elin pitkän 15 v elämän pikkupennusta, ainokaisesta, jota ottoäiti imetti emon oltua huonossa kunnossa. Emo onneksi selvisi.
Nimeni oli alkuun Otto. Se kääntyi siitä ensin Otsoksi, kun olin niin pieni ja tarvitsin vahvan nimen. Sittemmin todettiin, että on helpompi huudella Pyryyy ja Potsooo ja niin minusta tuli Potso.
Kun olin pentunen vielä, mahduin nukkumaan Irkun tyynyllä. Se oli ihan parasta. Myöhemmin jouduttiin molemmat koiruudet nukkumaan jalkopäässä ja sekin vain talvisin.
Kasvoin Pyry-isäni rinnalla ja myös sen varjossa. Pyry oli pomo, sellainen suurvisiiri ja minä tällainen pikkuvisiiri. Todellinen koiruuteni puhkesi täyteen kukkaansa vasta Pyryn lähdettyä Sateenkaarisillalle. Minä näet huomasin itsekin olevani tomera, vauhdikas, reipas, kiltti ja tottelevainen, mitä olin ollutkin koko ajan.
Olin myös vimpan päälle seurakoira ja niinpä kuljin Irkun ja Tapion perässä askel askeleelta. Jos jäin kotiin, makoilin etutassut ristissä kuono kohti ulko-ovea vastaanottokomiteana odottelemassa kotiinpalaajaa.
Nyt on kaikki askeleet asteltu ja on levon aika. Jääkää hyvästi kaikki ystäväni ja pitäkää toisistanne hyvää huolta❤️
Potso
