25/03/2021
Nemoa pelastamassa -saving Nemo
Hevosen ähky on yksi tavallisimmista jollei tavallisin päivystävälle eläinlääkärille eteen tulevista tapauksista. Ähkyllä tarkoitetaan vatsaontelon kiputilaa, jonka syy useimmiten on suolistoperäinen.
Tuon viheliäisen vaivan kouriin joutui hiljattain myös 21-vuotias suomenhevosruuna Nemo, joka nuoruudessaan oli sairastellut muutamia lievempiä ähkyjä, m***a nyt vuosikausia välttynyt näiltä ikäviltä vaivoilta. Iästään huolimatta Nemo on hyvässä kunnossa ja edelleen aktiivisessa harrastuskäytössä. Niinpä tuonakin päivänä Nemolla ratsastettiin ja vasta ratsastuksen lopulla se yhtäkkiä alkoi pyrkimään makuulle aikomuksenaan piehtaroida. Omistaja Laura tajusi heti, että kaikki ei ole kunnossa ja hälytti minut päivystävänä eläinlääkärinä paikalle. Ratsastaessa Nemo oli kakkinut useamman kerran, mitä se normaalistikin saattoi tehdä eikä tämä vielä herättänyt epäilyksiä sen kummemmasta. Lopussa kakkaa oli tullut enää vain pieniä määriä. Saapumistani odotellessa omistaja talutti Nemoa, joka välillä jarrutteli ja potkiskeli mahaansa. Tullessani paikalle Nemon kipuilu oli jo ilmiselvää. Kipulääkkeellä ja kevyellä rauhoituksella kipu saatiin aisoihin, ja hevonen pystyttiin kunnolla tutkimaan. Sydämen syke oli selvästi koholla, suolistoäänet olemattomat ja viimeistään rektaalitutkimuksessa ilmeeni vakavoitui lopullisesti. Nemolla oli paksusuolen asennonmuutos, jonka tyypistä ei päästy selvyyteen kaasua täynnä olevan suolenosan työntyessä pitkälle lantio-onteloon. Nemo sai reilusti nesteytystä suoneen ja myös letkulla mahalaukkuun, koska mahasta ei tullut refluksia eli mahansisältöä letkusta ulos.
Tilanne oli erittäin huolestuttava, ja kävimme omistajan kanssa raskaan keskustelun jatkosta. Omistaja Laura oli päättänyt, että vanhaa hevosta ei enää leikattavaksi viedä epävarman ennusteen ja raskaan toipumisajan vuoksi, m***a kotona yritettäisiin tehdä kaikki tehtävissä oleva. Niinpä Nemon tilaa jäätiin hoidon jälkeen seuraamaan välillä talutellen ja yrittäen tarjota sille jos mitäkin mieluista juotavaa. Nemon vointi pysyi rauhallisena kunnes se aamuyöllä alkoi hikoilla voimakkaasti. Laura soitti ja lähdin uudelleen arvioimaan tilannetta. Kipulääkitys uusittiin ja jälleen oli pieni rauhoitus tarpeen, jotta kipuilu saatiin asettumaan. Tilanne rektaalisesti oli tällä välillä muuttunut ja pääsin nyt selvyyteen, millaisesta tilasta oli kyse. Nemon paksusuoli oli noussut vatsaontelon vasenta seinämä pitkin ylöspäin ja jäänyt pinteeseen vasemman munuaisen ja pernan välisen siteen päälle. Kyseessä oli siis myös LDD:nä (left dorsal displacement, renolienal entrapment) tunnettu asennonmuutos, jossa suoli roikkuessaan ligamentin päällä tukkituu ja kiertyy 180 astetta oman pituusakselinsa ympäri. Tilanne on vakava, joskin usein ei niin nopeasti etenevä kuin pahimmat paksusuolen asennonmuutokset tai suolen kiertymät. Asialle piti kuitenkin tehdä jotain ja nopeasti. Kyseisen asennonmuutoksen mahdollisuudesta oli keskustelu Lauran ja tallinpitäjä Reetan kanssa jo aiemmin, ja kun tilanne nyt oli käsillä, ei hoitoyritykseen emmitty lähteä. Suolen asento voi ko.tilassa palautua normaaliksi hyvällä tuurilla esim. hevosen piehtaroidessa sopivasti. Nemoa ei rauhoituksessa nuokkuessaan piehtarointitouhut kiinnostaneet, samasta syystä hylättiin myös toinen korjauskeino, juoksutus. Juoksutuksessa tuleva tärinä ja heilahtelu voi yhdessä pernan suopistamiseksi annettavan adrenaliinin kanssa auttaa suolta luiskahtamaan takaisin paikalleen. Kuten sanottu, Nemo oli kivun vuoksi nuokkuvana, joten tämäkään ei tullut kyseeseen. Koska leikkauskaan ei ollut Nemon kohdalla vaihtoehto eikä talliolosuhteissa tietenkään edes mahdollinen, jäljelle jäi nukutetun hevosen kierittäminen. Lauran ja minun lisäkseni paikalla oli Lauran miesystävä, lisävoimiksi hätyytettiin ajankohdasta huolimatta vielä Reetta miehensä kanssa. Kun kieritysporukka oli kasassa, ryhdyttiin tuumasta toimeen. Sopivaksi paikaksi hevosen kaatoa varten valikoitui tallin parkkipaikan edessä oleva alue, jossa oli vielä hieman pehmeämpää lunta. Nemo sai annoksen adrenaliinia suoneen ja se talutettiin ulos ja nukutettiin, jolloin se melko nätisti kellahti lopulta sopivasti oikealle kyljelleen. Rullaus toteutettiin selän kautta siten, että joka asennossa odoteltiin 1-2 minuuttia, jotta suolella olisi aikaa painovoiman vaikutuksesta siirtyä. Ensimmäisen pyörityksen jälkeen palattiin takaisin lähtöasentoon ja yritin rektaalisesti tutkia mahdollista onnistumistamme. Riittävän pitkälle ylettyminen osoittautui mahdottomaksi. Päätimme toistaa rullauksen vielä kaksi kertaa, viimeisellä kerralla Nemo selällään ollessa osoitti jo hieman heräilemisen merkkejä ja viimeiseen kylkiasentoon siirryttiinkin sitten hieman vauhdikkaammin. Menimme porukalla Nemon päälle makaamaan tarkoituksena pitää se maassa niin kauan kuin turvallisesti pystyisimme. Siinä vierähtikin sitten tovi jos toinenkin ja vaikka keli oli leuto, niin kylmä ja paikkojen puutuminen alkoi jo vaivata osallisia. Välillä Nemo hirnahteli kuuluvasti, m***a toivottua kaasua ei peräsuolesta hirnumisen tai rimpuilun seurauksena tullut. Viimein Nemo virkosi niin, että se saatiin jalkeilleen ja hitaasti talutettua talliin. Nemo laitettiin tippaan, ja minä aloin selvittää hoitoyrityksemme lopputulosta jälleen kerran peräsuolen kautta. Tilanne Nemon vatsaontelossa oli kyllä selvästi muuttunut, m***a kaasun täyttämää suolta tuntui niin reilusti vasemmalla puolella, että en päässyt varmistamaan tilannetta ja löydösten perusteella arvelin meidän epäonnistuneen. Luovutettu ei kuitenkaan vieläkään huolimatta siitä, että pettymys varmasti näkyi ainakin omasta naamasta, muu porukka osasi ainakin peittää harminsa huomattavasti paremmin. Päätimme nesteyttää Nemon ja laittaa sen sitten tarhaan, josko se vaikka nyt itse hakeutuisi piehtaroimaan, koska juoksutuskunnossa se ei todellakaan vielä ollut. Lauran kävelyttäessä Nemoa tallista ulos tulivat ensimmäiset kaasut Nemon peräsuolesta pihalle. Pari rinkiä talutusta kentällä ja kaasua tuli pieninä pöräyksinä aina vaan. Harvoin ihminen on pierusta niin ilahtunut kuin me siinä tilanteessa olimme. Nemo laitettiin tarhaan, jossa se alkoi hirnumaan kaverinsa Riku-ponin perään piereksien samalla kuuluvasti. Seuraavaksi se alkoi kulkea turpa maassa ja hamuili maassa lojuvia heiniä. Olimme hieman hölmistyneitä ja totesinkin, että ei tässä kyllä nyt kannata viheltää peliä poikki, koska hevonen näyttää tuolta. Päätettiin jälleen seurata tilannetta ja mahdollisesti hevosen tilan niin salliessa ottaa seuraavana aamuna yhteyttä klinikalle, josko siellä saataisiin suoli rullailtua paikoilleen. Ohjeiden läpikäymisen jälkeen lähdin pois ja sovittiin, että Laura informoi minua tilanteen etenemisestä. Aamu oli jo edennyt pitkälle kun kurvasin pois tallilta. Iltapäivällä tilanne oli edelleen rauhallinen, vaikka kipulääkkeen maksimaalinen vaikutusaika kului loppuun. Nemo olisi kovasti halunnut syödä, m***a kakkaa ei kuitenkaan edelleenkään tullut, kaasua kylläkin. Välillä Nemoa oli juoksutettu ja välillä se oli rauhassa karsinassa, korvakuulollakin suolistoääniä jo kuultiin. Illalla juoksuttaessa tuli ensimmäinen kasa löysää kakkaa ja uskalsin jo vähän toivoa, että olisimme sittenkin onnistuneet ja annoin Lauralle luvan aloittaa heinien annon hyvin pieninä määrinä. Yöllä kakkaa tuli jo useampi läjä ja juomat ja heinä maistuivat. Heinää Nemolle uskallettiin tosin edelleen antaa vain pieniä nökkösiä parin tunnin välein. Meni ensimmäinen kokonainen päivä ja tuli seuraava ja niin vaan Nemon vointi pysyi hyvänä. Meidän oli pakko uskoa, että olimme sittenkin onnistuneet pelastamaan Nemon.
