13/04/2026
R.I.P. Sulo ✝️
FI*Itäruusun Artem the Real Sputnik 26.4.2020 - 1.4.2026✨
Niin vain koitti jo päivä, kun tuli aika päästää ensimmäinen kasvattini ikuisen rajan taakse. Aikaa ehti mennä vain vajaa kuusi vuotta ensimmäisen pentueen syntymästä. Sulo väsyi taistelemaan virtsakiviä vastaan, joita ei enää loppuajasta saatu lääkkein, ruokavaliolla eikä stressinlievityksellä kuriin.🙏🏼
Sulo oli kirjaimellisesti Bella-emon ja koko Itäruusun kissalan esikoinen; esikoispentueen esikoispoika. Pentuna se olikin oikein kookas ja komea, hyvänä isoveljenä näyttämässä mallia pienemmille ja suojelemassa heitä. Sulo oli rohkea, lämmin ja muut huomioon ottava nuori kissa, josta kasvoi todella viisas ja lempeä uroskissa. Myös ulkonäköä ja kookkautta sillä riitti aikuisenakin!🩵
Sulosta tuli siitoskolli ja se muutti sijoituskotiin, josta sitä ehdittiin käyttää yhden kerran jalostukseen, ennenkuin se kastroitiin. Suku on kuitenkin jatkunut, sillä Stonebridge’s Neva Masquerade FI*Stonebridgesin kissalan kautta Sulon jälkeläisiä on nyt jo neljännessä polvessa!🙌🏼 Vaikka Sulosta ei lopulta varsinaista näyttelykissaa tullutkaan, ehti se ensimmäisissä näyttelyistään pentuluokassa saada sekä värin parhaan (BIV/VP) että tuomarin parhaan (NOM/TP), ja vielä paneelista yhden äänen!🤗
Nimesin Sulon viralliselta nimeltään Artem the Real Sputnikiksi, koska Sputnik tarkoittaa avaruusaluksen lisäksi elämänkumppania, ja ajattelin Sulosta tulevan uudelle kodilleen pitkäaikainen, Todellinen Elämänkumppani.🥺
Esikoispoikaansa, veljeään sekä enoaan ikävöiden;
Bella, Iines, Tilda
Lepää rauhassa Sulo 💙
📸: (Entinen) sijoituskoti ja kasvattajan kotialbumi