21/05/2026
JALOSTUSMATERIAALIN VALINTA
Olen kasvattanut koiria nyt yli kolmekymmentä vuotta, kolmea eri rotua ja paljon pohtinut meidän
kasvattajien motiiveja valita yksilöitä jalostukseen.
Perusperiaate lienee kaikilla se, että haluamme tuottaa hyviä koiria rotuumme, josta olemme itse
innostuneita.
Uransa alussa varsinkin monet kasvattajat omaavat voimakkaita näkemyksiä siitä, millaisia koirien
tulee olla, mitä halutaan hyväksyä ja mitä ei. Olemme olleet koirien ”kuluttajia”, vaativia sen
suhteen mitä siltä uudelta pennulta odotamme, sen taustoilta, ja -sen kasvattajalta.
Kun meistä
tulee kasvattajia, muutumme usein melko nopeasti protektiiviseksi sen suhteen millaisia koiria itse
olemme jalostukseen valinneet. Monesti kuvaan astuu salailu, asioiden peittely ja voimakas
puolustusasenne omia ”linjoja” kohtaan.
Olen paljon pohtinut sitä, milloin kasvattajan halu nähdä totuus kasvattamistaan koirista alkaa
hämärtyä.
Usein, ei aina, näkyy tendenssi siihen, että oma materiaali koetaan ylivertaisena muihin
tai ainakin merkittävästi parempana kuin muiden kasvattajien. M***a onko se aina totuus?
Vai onko käynyt ajan saatossa niin, että se omassa kodissa asuva ”linja” alkaa näyttää
ruusunpunaiselta, vaikka jos ihan rehellisyyden nimissä katsotaan, sieltä alkaakin löytyä yhtä ja
toista parannettavaa. Vai olisiko kenties se ”oma linja” joskus jopa syytä hylätä, kun siinä alkaa
ilmetä liikaa ei-toivottuja ominaisuuksia?
Viisas kasvattaja on rehellinen itselleen ja rodulleen siinä, ettemme pysty kaikkea päättämään
luonnon puolesta, emme vaikka kuinka tutkisimme, miettisimme ja puntaroisimme vaihtoehtoja.
Joskus se p***a vaan osuu tuulettimeen, niin sanoakseni, aivan yhtäkkiä ja yllättäen tai usein siitä
on ollut jo varoitusmerkkejä nähtävissä.
Nähdäkseni liiallinen sitoutuminen yhteen ainoaan ”omaan linjaan”, josta useimmat kasvattajat
niin mielellään puhuvat, on joskus vaarallista.
Annammeko silloin idealismin ja toiveiden hämärtää
liikaa sitä, mitä realismi on? Aina se mitä toivomme ”omalta linjaltamme” ei ole totuus tai joskus
se on ajautunut varsin kauas siitä.
Olisiko joskus ajattelu laajemmin viisaampaa? Niin, ettei ole yhtä ”linjaa”, vaan että kaikki munat
eivät olisi samassa korissa, eli niin, että meillä olisi erilaisia koiria, erilaisia linjoja, joiden
parissa voimme oman näköistämme jalostustyötä tehdä.
Jokaisella kasvattajalla on henkilökohtainen visio siitä, millaisia koiria haluaa kasvattaa ja hyvä niin
-kysyntää löytyy varmasti kaikille ja näin myös rodun riittävä laaja-alaisuus ja suuntaukset pysyvät
monimuotoisempana.
MITÄ HYVÄLTÄ JALOSTUSKOIRALTA VAADITAAN?
”Jalostuksen tavoite on tuottaa rotuun keskimääräistä parempia yksilöitä”
En tässä
pohdinnassa mieti asiaa niinkään yksilöiden lisäämisen kannalta (massakasvattajat), vaan
nimenomaan jalostamisen, jossa haluamme parantaa rodun keskimääräisiä ominaisuuksia.
Elinvoima, terveys ja libido
Elinvoimaksi miellän sen, että koira itsessään on terve, omaa terveen ruokahalun, ei kärsi
degeneratiivisistä ominaisuuksista, kuten hengitys-, liikunta-, ruoansulatusvaikeuksista eikä
ylipäänsä ole etääntynyt niin kauas villeistä koiraeläimistä, että se vaatii rutiininomaisesti erityisiä
hoitotoimenpiteitä selvitäkseen vanhuuteen saakka (mahalaukun kiinnityksiä, hampaiden poistoja,
kitalakileikkauksia, tms).
Elinvoimainen koira on iloinen, hyvinvoiva ja omaa terveen lisääntymisvietin, niin ettei sen
synnytys tapahdu säännönmukaisesti sektiolla eikä astutus keinosiementämällä.
Elinvoimainen
koira synnyttää pääsääntöisesti normaalisti ja hoitaa pentunsa hyvin.
Jollei se omaa normaalia
hoivaviettiä, se ei ole jalostusmateriaalia.
Jos linjassa on toistuvasti narttuja, joilla on niin voimakas
polttoheikkous tai rakennevika, että se vaatii sektion, se ei ole normaalia.
Uros, joka ei astu normaalisti yhtään narttua, ei ole mielestäni elinvoimainen lajinsa edustaja.
Ominaisuudet
Kukin koirarotu on kehitetty aikojen saatossa erityistä tehtävää varten ja kyseessä olevan rodun
edustajan tulee edustaa sitä ollakseen rotua eteenpäin vievä yksilö ja potentiaalinen jalostuskoira.
Jos koira on voimakkaasti poikkeava yksilö rodun keskiverrosta, se ei todennäköisesti ole
oivallinen jalostusyksilö.
Luonne
Jalostuskoiran, olipa se sitten uros tai narttu, tulisi olla tasapainoinen, avoin, hyvähermoinen,
sosiaalinen koira, rotunsa asettamissa puitteissa.
Ennen kaikkea rohkeuden ja sen puutteen on
osoitettu vahvasti periytyvän ja lisäksi, jos narttu on epävarma, se antaa mallin myös pennuilleen
epävarmasta käyttäytymisestä.
Epävarmuus ja pelko yhdistettynä terävyyteen ja alhaiseen reagointikynnykseen, tuottaa meille
koiria, jotka ovat yhteiskunnassamme hankalia ja jopa vaarallisia.
Valitettavan monissa käsissä ne
muuttuvat häiriköiksi, joita sitten ”korjaillaan” ns. ammattikouluttajien luona.
Alunalkaen vastuun
kuuluisi kuitenkin olla kasvattajalla, joka on valinnut sopimattomia luonteita jalostukseen.
Toki
yllätyksiä voi tasapainoistenkin jalostusyksilöiden taustoista tulla, m***a todennäköisyys on
huomattavasti pienempi.
Jalostuspotentiaali
Koiran jalostuspotentiaalia ei määritä se, kuinka menestynyt se itse on.
Koira voi olla itse tähti tai
ainakin keskivertoa parempi, m***a ei periytä itseään useidenkaan kumppaneiden kanssa.
Vanha sanonta, että ”huippuohjaaja on koiranjalostuksen pahin vihollinen” pitää valitettavasti
usein paikkaansa.
Hän peittää keskinkertaisen tai jopa huonon koiran ominaisuudet
menestyksekkäästi, m***a genetiikkaa hän ei muuta.
Koiran koulutettu ilmiasu on muuta kuin sen
perimä.
Tulokset eivät periydy.
Jalotuspotentiaalin huomaa vasta koiran jälkeläisistä ja niitä, ja vain niitä, meidän pitää kriittisesti
arvioida.
Jättikö kyseinen yksilö itseään, ominaisuuksiaan vain heikosti eteenpäin vai ei ollenkaan?
Periyttikö se vaihtelevasti eri yksilöiden kanssa vai konstantisti samoja, toivottuja ominaisuuksia
eri partnereiden kanssa?
Olen kuullut monen vanhan kasvattajan sanovan, että monet koiran periyttämät asiat voi havaita
vasta toisessa sukupolvessa, ne negatiivisetkin.
Näinollen pitäisi olla malttia katsoa rauhallisesti,
tehdä maltillisia linjauksia ja tarkastella ”omiakin linjoja” siitä näkökulmasta, että tuoko se jatkossa niitä rotua parantavia ominaisuuksia vai jäikö se pelkäksi haaveeksi?
