Eläinlääkäri Mirka Viisanen

Eläinlääkäri Mirka Viisanen Teen perustason pieneläinlääkintää kotikäynteinä pääkaupunkiseudulla, joustavasti erikseen sovittuina ajankohtina klinikkatyöni ohessa. Huom.

Varaukset numerosta 040-6427878. en aina pysty vastaamaan jos olen potilastyössä. Olen valmistunut eläinlääkäriksi 2010 ja tehnyt tämän jälkeen monipuolista praktiikkaa useilla eri pääkaupunkiseudun klinikoilla sekä lisäksi kunnaneläinlääkärin sijaisuuksia. Ammatillisia kiinnostuksen kohteitani ovat akuuttihoito, kirurgia sekä hammashoidot. Olen suorittanut vuoden mittaisen internship-jatkokoulutu

sohjelman Yliopistollisessa Eläinsairaalassa vuonna 2015. Lisäksi osallistun säännöllisesti jatkokoulutuksiin, viimeisimpänä perehdyin hammashoitoihin.

Yhtenä viimeisimpien päivystysten teemana on tuntunut olleen uistin kielessä/poskessa/huulessa. Ja hämmästyttävää kyllä,...
13/07/2026

Yhtenä viimeisimpien päivystysten teemana on tuntunut olleen uistin kielessä/poskessa/huulessa. Ja hämmästyttävää kyllä, useampikin kaveri on onnistunut taiteilemaan itsensä eläinlääkärin vastaanotolle seinustalle lepäämään nostetun kalastusvälineen kimpussa puuhattuaan. Vahingoilta välttyäksenne, muistakaa siis pitää koukut piilossa lemmikeiltänne.

Hyvää Koiranpäivää!
24/04/2026

Hyvää Koiranpäivää!

Todistettavasti, punkit ovat heränneet. Muistathan, tarpeen mukaan, lemmikkisi punkkisuojan. Apua saat tarvittaessa omal...
27/03/2026

Todistettavasti, punkit ovat heränneet. Muistathan, tarpeen mukaan, lemmikkisi punkkisuojan. Apua saat tarvittaessa omalta eläinlääkäriltäsi.

Luu-ummetus voi olla viheliäinen vaiva minkä vuoksi voi päätyä päivystykseen, kuten tämä eilinen potilaani. Hyvällä nest...
23/03/2026

Luu-ummetus voi olla viheliäinen vaiva minkä vuoksi voi päätyä päivystykseen, kuten tämä eilinen potilaani. Hyvällä nesteytyksellä, kivun lievityksellä, pahoinvoinninestolääkityksellä ja parafiiniöljyllä tästäkin selvittiin.

Koskettavinta on, kun kiitos tulee suoraan sydämestä ❤️
20/03/2026

Koskettavinta on, kun kiitos tulee suoraan sydämestä ❤️

Pienten potilaiden teema jatkui kun nämä kesyrotta siskokset tulivat vastaanotolle. Olivat kyllä vikkeliä veijareita 🐀🐀🐀
04/03/2026

Pienten potilaiden teema jatkui kun nämä kesyrotta siskokset tulivat vastaanotolle. Olivat kyllä vikkeliä veijareita 🐀🐀🐀

Pienin potilas aikoihin
05/01/2026

Pienin potilas aikoihin

Osoite

Pakila
Helsinki
00680

Aukioloajat

Maanantai 08:00 - 20:00
Tiistai 08:00 - 20:00
Keskiviikko 08:00 - 20:00
Torstai 08:00 - 20:00
Perjantai 08:00 - 20:00
Lauantai 09:00 - 20:00
Sunnuntai 09:00 - 20:00

Nettisivu

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Eläinlääkäri Mirka Viisanen :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Oikopolut

Jaa

Kategoria