03/12/2025
Harrastaja vs. kasvattaja: Hiljainen ero, joka muovaa tulevaisuuden
Koiraharrastuksessa ja -kasvatuksessa nousee jokaisessa sukupolvessa esiin kaksi erilaista hahmoa: harrastaja ja kasvattaja. Pintapuolisesti he voivat näyttää samanlaisilta, molemmat puhuvat intohimoisesti, molemmat käyvät näyttelyissä ja molemmat vakuuttavat välittävänsä rodustaan. Ajan myötä heidän välilleen kuitenkin muodostuu ero, hiljainen m***a ratkaiseva, joka määrittää sen, jääkö rotu vain eloon, vai säilyykö ja vahvistuuko.
Harrastajat tulevat usein mukaan vauhdilla, lajin innostuksen ja nopean menestyksen houkuttelemina. He saattavat puhua suurin sanoin siitä, miten aikovat “pelastaa” rodun, m***a heidän panoksensa ei useinkaan juurru niin syvälle, että lupaukset kantaisivat pitkälle. Heidän omistautumisensa liittyy usein nopeisiin voittoihin, pikaisen huomion saamiseen, sosiaalisen median ihailuun ja hetkelliseen valokeilaan. Ja yhtä nopeasti kuin he tulevat, monet myös katoavat, jättämättä jälkeensä juuri mitään pysyvää.
Kasvattajat, todelliset kasvattajat, kulkevat aivan toisenlaista polkua. Heidän työnsä on hidasta, harkittua ja syvällistä. He tutkivat sukutauluja kuten historioitsijat tutkivat vanhoja tekstejä, ymmärtäen, että jokainen valinta, jonka he tekevät tänään, kantaa vaikutuksensa vielä monien sukupolvien päähän. He oppivat mentoreiltaan, virheistään ja ennen kaikkea koirilta itseltään. Heidän edistymisensä ei ole räjähtävää, vaan tasaista ja johdonmukaista. Tavoitteena ei ole yksi ilmiömäinen yksilö, vaan kokonainen linja: tasapainoinen, terve, tarkoituksenmukainen ja rodun olemusta eteenpäin kantava.
Kasvattajat eivät jahtaa loistoa, he kantavat vastuuta. Ruusukkeet haalistuvat. Tittelit unohtuvat. M***a kasvattajan vaikutus näkyy jälkeläisissä, niiden jälkeläisissä ja siinä rodunomaisessa tyypissä, joka pitää pintansa vuosikymmeniä myöhemmin. He ovat rodun suojelijoita, vaalijoita, jotka turvaavat tärkeimmän: rakenteen, terveyden, luonteen ja rotumääritelmän eheyden. Heidän työnsä arvoa ei mitata aplodeissa, vaan koirissa, jotka edustavat rotua pitkään sen jälkeen, kun valokeila on siirtynyt muualle.
Siinä missä harrastajat elävät tätä päivää, kasvattajat rakentavat huomista. Heidän palkintonsa ei ole maine, vaan perintö. Se on tieto siitä, että heidän koiransa tulevat vaikuttamaan vielä syntymättömiin sukupolviin. Se on ymmärrys siitä, että todellinen vaaliminen ei ole äänekästä, näyttävää tai ohikiitävää, vaan hiljaista, raskasta ja nöyrää työtä. Työtä, joka pitää rakastamamme rodut vahvoina.
Lopulta koiraharrastus muistaa kasvattajat.
Rodut säilyvät heidän ansiostaan.
Ja tulevaisuus rakentuu heidän horjumattoman sitoutumisensa varaan, vielä kauan sen jälkeen, kun harrastajat ovat siirtyneet seuraavan lyhytikäisen intohimonsa pariin.
Kuva: Antti Halonen