01/02/2026
Kasvattajat tarjoaa ylläpitoon hyvään ja osaavaan kotiin ajanpuutteen sekä toisen kasvattajan terveyden tilan vuoksi!
Rosa on 5-vuotiaaksi kääntynyt estesukuinen (i. Quarante e. Aloma) fwb-tamma. Perusluonteeltaan kiltti, rohkea ja sosiaalinen. On kuitenkin nuori ja ajoittain voi olla reaktiivinen, joten ei aran tai aloittelijan hevonen. Paljon käsitelty varsasta saakka ja rakastaa ihmisen läheisyyttä ja rapsutuksia. Kiltti hoitaa ja käsitellä, myös kengitys sujuu. Lastaus haasteellista, vaikka asiaa treenattu paljon. Lastautuu tällä hetkellä rauhoitettuna. Herkkämahainen, sopiva heinä ja ruokinta tärkeää.
3v. kesällä laitettu satulaan. Kasvanut hitaasti ja on iso, joten edetty maltilla. Tällä hetkellä mennyt ratsastajan kanssa askellajit, väistöjä, puomeja ja pientä hypätty. Liikettä ja potentiaalia löytyy, hyppää myös mielellään ja kivasti. Hyötyy säännöllisestä liikutuksesta.
Asunut tähän saakka pääasiassa pihatossa useamman hevosen laumassa. Tulee kaikkien kanssa toimeen.
Etsitään kotia, jossa olisi aikaa touhuta tämän kanssa. Eli ei pelkästään seurahevoseksi.
Hevonen asuu meillä Siilinjärvellä ja toiveissa olisi löytää paikka mahdollisimman läheltä, jotta voisimme välillä käydä moikkaamassa. Kirjallinen sopimus tehdään. Superkodin löytyessä voi mahdollisesti myös vaihtaa omistajaa myöhemmin.
Lisätietoja saa yv:llä! Myös kuvia ja videoita saatavilla lisää.