Korpinsalon koirametsä

Korpinsalon koirametsä Laukaan ensimmäinen koirametsä. Hyvien yhteyksien päässä - alle puoli tuntia Jyväskylästä. Alueella laavu ja nuotiopaikka sekä wc.

Noin kahden hehtaarin aidattu alue vuokrattavissa turvalliseen ja helppoon ulkoiluun koiran kanssa.

Tänä viikonloppuna Korpinsalon koirametsän avajaisista on kulunut kaksi vuotta! 🤩Alekoodilla SYNTTÄRI26 kaikki sarjakort...
06/06/2026

Tänä viikonloppuna Korpinsalon koirametsän avajaisista on kulunut kaksi vuotta! 🤩

Alekoodilla SYNTTÄRI26 kaikki sarjakortit -15% verkkokaupassa. Koodi on voimassa 15.6 saakka. 🍀

Tervetuloa metsään! 💚

www.korpinsalo.fi

📸 kuva Pronssijouhiphotography

Se on kevät ja käärmeetkin heräilee horroksesta. Korpinsalon koirametsä on oikea metsä ja siellä saattaa törmätä myös ky...
23/04/2026

Se on kevät ja käärmeetkin heräilee horroksesta.

Korpinsalon koirametsä on oikea metsä ja siellä saattaa törmätä myös kyykäärmeeseen. Ja huomioithan, että tämä on mahdollista ihan jokaisessa keskisuomalaisessa metsässä ja koirametsässä.

Kahden toimintavuoden aikana Korpinsalossa on asiakkailta tullut kaksi käärmehavaintoa, toinen oli koirametsässä ja toinen parkkiksella. Koirametsässä on sen verran liikettä, että toivon mukaan käärmeet vähän väistävät paikkaa.

🍀Kyytablettia ei koiralle suositella ellei pään alueella ole voimakasta hengitysvaikeuksia aiheuttavaa turvotusta. Tablettipakkaus löytyy laavun hyllystä.

🍀Kyynpureman saanut koira tulisi pitää paikallaan ja toimittaa pikimmiten eläinlääkäriin.

Turvallisia metsäretkiä kaikille🙏💚

Eilinen metsälenkki meni pötköttelyksi kun löytyi niin mukava sammalvuode. 😄Kuva ei ole koirametsästä, m***a sielläkin v...
30/03/2026

Eilinen metsälenkki meni pötköttelyksi kun löytyi niin mukava sammalvuode. 😄

Kuva ei ole koirametsästä, m***a sielläkin voi pötkötellä kunhan katsoo ettei ole koirankakkaa selän alla. 😅

Kerätään kakkoja ja pötkötellään ja ladataan akkuja metsässä. ✌️

Sarjakortit vielä alessa koodilla AURINKO ☀️

Tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

Kevään kunniaksi sarjakorttiale! 🌻Koodilla AURINKO kaikki sarjakortit -10 % ☀️Ale on voimassa 6.4 saakka ✌️Tervetuloa me...
28/03/2026

Kevään kunniaksi sarjakorttiale! 🌻

Koodilla AURINKO kaikki sarjakortit -10 % ☀️

Ale on voimassa 6.4 saakka ✌️

Tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

Olen yrittänyt antaa metsästä realistisen kuvan. Kertoa että kyseessä ei ole puisto, vaan metsä.Joten laitan kuvapläjäyk...
25/03/2026

Olen yrittänyt antaa metsästä realistisen kuvan. Kertoa että kyseessä ei ole puisto, vaan metsä.
Joten laitan kuvapläjäyksen, miltä siellä nyt näyttää. Ihan karseeta. Jäätä, kuraa, risuja.
Kelikin on ihan karsee. +3, tuntuu kuin 0. Koko päivän pelkkää harmaata pilvee ja kaks vesipisaraa. 🌧. Puolen päivän jälkeen saattaa aurinko näyttäytyä pari sekuntia. Siis saattaa.

M***a jos joku on niin kahjo että tuonne keväiseen rospuuttometsään uskaltaa niin ilma on happirikas, voit kuulla palokärjen rummutuksen ja ehkä tuntea stressitasojen laskevan 😄

Tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

Pari muistutusta: 🍀 Pidäthän huolen että tulet koirametsään tai parkkikselle vasta silloin kun on sinun oma varattu aika...
21/03/2026

Pari muistutusta:

🍀 Pidäthän huolen että tulet koirametsään tai parkkikselle vasta silloin kun on sinun oma varattu aika. Jos saavut paikalle reilusti ajoissa voit odotella omaa vuoroasi sivummalla (metsäautotie, vastapäisen tallin piha tai vaikkapa melkein vastapäisen hirsitalon piha). Sulan aikaan metsäautotien varsi koirametsästä eteenpäin on melko rauhallinen paikka käyttää vaikka koira kakalla ennen metsään tuloa.
Eli annetaan tila ja rauha jokaiselle nauttia metsästä varaamallaan vuorolla.

🍀 Puolen tunnin aika on puoli tuntia. Huolehdithan ettei aika ylity. Tunnin ja pidemmistä ajoissa on vartin siirtymäaika.

🍀 Pidetään metsä siistinä. Tupakointi on luvallista ainoastaan laavulla ja parkkiksella. Myös nikotiinipussit laitetaan roskikseen, ei maahan.

🍀 Kakat. Minä kerään, sinä keräät, kaikki kerätään 😁 Oman koiran kakkimista ei välttis isolla alueella huomaa, joten jos bongaat kakan, siivoa se. Alueella on lapioita, portilla ämpäri ja laavulla kakkapusseja. Kakat voi nakata lapiolla aidan toiselle puolelle tai pussissa sekajätteeseen. Sekajäteastiat laavulla ja parkkiksella. Muistetaan kerätä kakat myös parkkikselta.

🌻 Nämä ovat asioita jotka pääasiassa toimivat meillä hyvin. Lähes kahden vuoden aikana olen saanut kolme palautetta aikojen noudattamattomuudesta, olen löytänyt metsästä yhden tupakantumpin ja yhden nikotiinipussin. Kiitos meidän siisteille ja täsmällisille asiakkaille.

Oikein mukavaa keväistä viikonloppua ja tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

Kelitiedotetta koirametsästä. Paljon on sulanut, paikoin on vielä luntakin, hieman vettä ja osa poluista jäässä. Ja kakk...
18/03/2026

Kelitiedotetta koirametsästä. Paljon on sulanut, paikoin on vielä luntakin, hieman vettä ja osa poluista jäässä.

Ja kakkaa, sitä paljastuu sulaneen lumen alta. Paljon on kerätty m***a osa jää väkisinkin huomaamatta. Yksi reipas asiakas kysyi kakkaämpäriä, että voisi siivota metsää samalla kun ulkoilee. Ämpäri löytyy portin vierestä vanhasta kannosta ja lapioita on alueella siellä sun täällä.

Keli on tänään kovin tuulinen, suosittelen lämmintä vaatetusta 😊

Tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

11/03/2026
Aamuhetki oli kaunis kun kävin koirametsässä pelaamassa visuaalista havainnointikykyä kehittävää käpy-vai-kakka-peliä 💩M...
07/03/2026

Aamuhetki oli kaunis kun kävin koirametsässä pelaamassa visuaalista havainnointikykyä kehittävää käpy-vai-kakka-peliä 💩

Mistä tietää että kevät on tullut? Tietysti siitä että toppatakissa tulee hiki ja koirankakat tulevat esiin hangen alta 😅

Pidetään metsä yhdessä siistinä ja viihtyisänä ja kerätään kakat pois 💪

Tervetuloa metsään 💚

www.korpinsalo.fi

Metsälenkillä tuli tunne etten ole täällä yksin ja kun katsoin ympärilleni huomasin hänet. Ihan hiljaa istui filosoimass...
02/03/2026

Metsälenkillä tuli tunne etten ole täällä yksin ja kun katsoin ympärilleni huomasin hänet. Ihan hiljaa istui filosoimassa penkillä.

Kiitos lumitaiteilijalle, nauroin ääneen 💙😄

Osoite

Salorinteentie 257
Tikkakoski
41160

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Korpinsalon koirametsä :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Korpinsalon koirametsä :lle:

Jaa

Kategoria