With Paws

With Paws Eläinten koulutusta eläinlähtöisesti ja eläinten ehdoilla.

Koulutukset on toteutettu lemmikin ja omistajan yhteinen hyvinvointi mielessä, sekä käytän positiivisia ja herkullisia menetelmiä.

Pakkaset on saapunut myös etelään ja ulkoilu on koko konkkaronkan mielestä ikävää. Labbis on jo jonkun tovin pitänyt tak...
06/01/2026

Pakkaset on saapunut myös etelään ja ulkoilu on koko konkkaronkan mielestä ikävää. Labbis on jo jonkun tovin pitänyt takkia ulkoillessa, kun alkaa viluilemaan -5 ja -10 välissä, -15 ja kumpikin saa takin päälleen. Beussin turkki on kaksi kerroksinen ja kylmyys ei iske kovin nopeaan, m***a lihakset on hyvä jo suojata ajoissa, että pysyy koira vetreänä. 🐕❄️💪

Tossut taas livahtaa jalkaan myös sen -15 asteen hujakoilla, jolloin alkaa tassut nousemaan palvelun merkiksi. 🐾🐕

Otan myös itseni mittariksi lenkillä ja, kun mulla menee kerroksia päälle enemmän niin sit aletaan miettimään koirien pukemista. 🩲👖🧥

Pukeminen tuskin on yhdenkään koiran mielestä kivaa, m***a pukemista voi opetella ennen, kun sen tarve on, niin että se on mukavampaa ja kun alkaa pakkaset on helpompi toimia tilanteessa, joka on jo tuttu. Ulkoilmaan päästyään useimmat unohtaa päällä olevat vermeet ja nuuhkuttelu voi alkaa. ❄️🐕🐽

Pukekaa siis rohkeasti koirianne kylmällä ilmalla, vaikka kuinka on jokasään koira ja on pohjavillaa. 🥰

Kylmäatä kärsivä koira saattaa käyttäytyä muutoinkin kun tärisemällö, kuten koira saattaa ravistella, hinkata itseään maahan, juosta pieni spurtteja, nostella tassuja, tai muutoin käyttäytyä tavalla, joka ei ole koiralle ominaista. Tärinä, selän pyöristyminen, vinkuminen, liikkeen hidastuminen tai pysähtyminen on jo merkkejä, että on hurjan kylmä ja olisi pitänyt jo reagoida 🧊🌬️🐻‍❄️

05/01/2026

Hiiri kontenttia taas... Edeltävä siivous urakka sai terraarioon uudet maisemat ja toki taas kauheaa oli kun piti omasta pesästään häipyä pieneen koppiin ja putkeen. Huomattavasti paremmin kuitenkin sujui, kun sain jo ilman seinille hyppimistä hiiret ohjattua kädellä oikeaan suuntaan. ✌️🏅🐁🐁🪤

31/12/2025

Paukkuu, pamppaa, raketti lentää,
koiran korvat värisee, sydän ryntää.
Tassut tärisee, hännät piiloon painuu,
pelko iskee, m***a emännän kainaloon mahtuu.

Ei hätää, ystävä, kyllä se loppuu,
tässä on turvaa, unohdetaan pauke ja hoppu

Vatsa täynnä, rapsutukset parhaat,
uusi vuosi tuo ilon, hävittää paukkeen ja pelon.

Hiljaa hiipii, pauke on ohi,
lämmin peti odottaa, maailma on tuttu.

Onni olkoon mukanasi, karvainen ystävä,
uusi vuosi tuo tullessaan jekkuja uusia.

#2026

16/12/2025

Muistakaa, että on hyvä uusia tietyn väliajoin koirien manikyyri välineet teräviin, jotta leikkaus on sujuvampaa. 🐾💅✂️

Millersit on meillä ollut käytössä jo useamman vuoden, m***a ne ei oikein istu käteen niin hyvin, kun toivoisin. 🤔 Vaihto tuntui siis hyvälle ja jokainen suomalainen tietää Fiskarsin laadun, joten toivon näiden jatkavan sama linjaa. 🤩

Kynsien leikkuussa muistakaa putsata kynnet hiekasta ensin ja putsata sakset ja viilan kun lopetat te leikkaamisen, niin välineet pysyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. 🐶🥰🛠️

Älkää vielä koirianne muualle hammashoitoon kun ihan oikeille eläinlääkäreille, joissa tietotaitoa on hoitaa asia oikein...
08/12/2025

Älkää vielä koirianne muualle hammashoitoon kun ihan oikeille eläinlääkäreille, joissa tietotaitoa on hoitaa asia oikein ja asianmukaisilla laitteilla. 🦷🪥

Säästää rahaa, kun hoitaa kerralla hyvin ja oikein, kun vastavuoroisesti antaa ensin puoskareille rahat ja sitten käy korjaamassa hampaat lääkärillä ja käytöshaasteet kouluttajalla. 🐶💸

📣 VAROITUS: “Hammaskivenpoistoa” tehdään huoltoasemilla – vakava riski lemmikkisi terveydelle
Haluamme kertoa teille tapauksen, jonka kohtasimme viime viikolla klinikallamme.

🐶 Omistaja toi koiransa meille tarkastukseen.
Hän kertoi, että koiralle oli tehty “hammaskivenpoisto” 4 kuukautta aiemmin ABC-huoltoasemalla.
Palvelua tehnyt henkilö oli sanonut, että yksi hammas on huono ja pitäisi poistaa.

Kun koira tuli meille, se oli aggressiivinen, peloissaan ja yritti purra, emmekä pystyneet tutkimaan suuta hereillä ollessa.
Omistaja kertoi myös, että edellisessä “hoidossa” koiraa oli pidetty väkisin kiinni, ja henkilö oli käyttänyt hanskoja koiraa pidellessään – selvä merkki siitä, että eläimeen oli kohdistettu tarpeetonta voimankäyttöä, koska koira oli hereillä ja selvästi vastusteli.

🦷 Kun koira rauhoitettiin turvallisesti ja suuhun päästiin katsomaan, todellinen tilanne paljastui:
➡️ Suu oli täynnä hammaskiveä – mitään ei ollut poistettu 4 kuukautta aiemmin.
➡️ Suussa oli voimakasta tulehdusta ja kipua.
➡️ Jouduimme poistamaan 13 hammasta.

Tämä kärsimys olisi ollut täysin vältettävissä oikealla eläinlääkärin tekemällä hammashoidolla.

📌 Mitä Ruokavirasto sanoo?
Tässä on selkein lainaus Ruokaviraston 13.6.2025 antamasta päätöksestä:

“Ultraäänihammaskivenpoistolaitetta saa käyttää eläimelle ainoastaan asianmukaisessa rauhoituksessa, minkä vuoksi laitteen käyttö rajoittuu eläinlääkärille.”

Tämä tarkoittaa:

🚫 Vain eläinlääkäri saa poistaa hammaskiveä,
Koska hammaskivenpoisto aiheuttaa kipua ja edellyttää rauhoitusta. Rauhoituksen saa tehdä vain eläinlääkäri.

Ruokavirasto korostaa myös, että ei-eläinlääkäri ei saa markkinoida palveluaan hammaskivenpoistona tai eläinlääkärinhoidon vaihtoehtona.
Tämä on lain vastaista.

⚠️ Miksi tämä on vaarallista
Tällä hetkellä Suomessa kiertää henkilö, joka tarjoaa “hammaskivenpoistoa”
➡️ pakettiautossa
➡️ huoltoasemilla
➡️ ilman eläinlääketieteellistä koulutusta
➡️ ilman mahdollisuutta rauhoittaa eläintä
➡️ markkinoiden palveluaan laittomasti hammaskivenpoistona

Tämä ei ole hoitoa.
Se on rahanhukkaa ja viivästyttää oikeaa hoitoa, jolloin eläimen kipu jatkuu ja ongelmat pahenevat. Aivan kuten tämän koiran tapauksessa.

🎯 Kukaan ei veisi lastaan hammashoitoon pakettiautoon huoltoasemalle.
Älä vie koiraasikaan.

❤️ Pyydämme teitä: jakakaa tätä tietoa
Tämä henkilö kiertää parhaillaan ympäri Suomea ja moni omistaja ei tiedä, että:

❌ kyse ei ole laillisesta palvelusta
❌ kyse ei ole turvallisesta toimenpiteestä
❌ kyse ei ole oikeasta hammaskivenpoistosta
Autetaan yhdessä lemmikkejä ja omistajia, jakakaa tätä viestiä eteenpäin.

Parasta on asiakkaat, jotka lahjoo valmentajaansa...eiku! 🤪Aina kauden loppuessa on mukavaa kuulla, että ollaan onnistut...
04/12/2025

Parasta on asiakkaat, jotka lahjoo valmentajaansa...eiku! 🤪

Aina kauden loppuessa on mukavaa kuulla, että ollaan onnistuttu treeneissä ja kuinka treenit ovat olleet mukavia. 🐶🥰

Jokainen mun ryhmissä treenaavat saa aina paikan mun ajatuksiin ja jokaista pitää ja on tärkeää muistaa treenatessa, vaikka välillä pitääkin kokeilla eri juttuja ennen kun asiat loksahtaa kohdalleen on se silti aina mukavaa kun ihmiset ympärillä on ihania ja halukkaita auttamaan koiraa pääsemään maaliin. 🥰

Jatkakaa samaan malliin ja ihanaa alkanutta joulukuuta kaikille, olkoon se lahja rikas, kuten minullakin! 🥰🤪🧑‍🎄🎄

25/11/2025

Salon seudun eläinsuojeluyhdistys kertoi Facebook sivuillaan okahiiristä, jotka kaipailivat kotia ja heti mulla syttyi lamppu, että nää on just ne tyypit ketkä muuttaa meille tuohon tyhjään terraarioon. 🐭🐭

Manu leopardigekko oli terran edellinen asukki ja kun hänestä aika jätti, pohdin että seuraava asukas ei ole ostettu vaan adoptoitu eläinsuojelu yhdistykseltä.
Muutaman vuoden terra oli tyhjillään asukkeinaan vaan puiset lisko ja käärme, m***a sitten tuli vastaan ilmoitus labra oloista tulleista okahiiristä ja tää oli just se mitä olin ajatellutkin. 🥰🤩

Kaiken lisäksi nää on tosi aktiivisia ja onkin ihanaa seurailla heidän puuhailujaan telkkarin sijasta. 🤩

Talvi ja pimeys, sekä koiran ja ihmisen yhteinen läsnäolo ilman mökkien pihaa tai usein ulkoilua saattaa taas paljastaa ...
25/11/2025

Talvi ja pimeys, sekä koiran ja ihmisen yhteinen läsnäolo ilman mökkien pihaa tai usein ulkoilua saattaa taas paljastaa arjessa haasteita. 😱

Kesän pitkät illat ja rauhallinen mökkeily saattaa peittää alleen haasteet, jotka taas tulevat esiin päästessänne takaisin kaupunkiin. 🏡🐕

Omiaan on myös liukkaat kadut, joissa koiran vetäessä tai ohitusten ollessa haasteena, saattaa tulla pohtineeksi kouluttajan apua 🐕🛷

Muistakaa myös joulu ja sukulaiset, jolloin vieraita jännittävä koira kannattaa muistaa ja lämmöllä näihinkin haasteisiin tulen tarjoamaan apuani. 🎄🐕🧑‍🎄

Pääkallopaikkana toimii Salo, m***a auto kulkee jokatapauksessa viikoittain Turkuun ja sopimuksesta myös muualle Salon, Turun ja Lohjan alueille. 🚗🐶

Varaa oma aikasi osoitteessa:
https://withpaws.fi/varaa-nyt
Tai
Laita viestiä:
[email protected]
Tai
Soita +358443678818

Liukkauden kelien saapuessa meillä aletaan pohtimaan ratkaisuja kuinka me korvataan osa lenkin mitasta, niin että koiril...
24/11/2025

Liukkauden kelien saapuessa meillä aletaan pohtimaan ratkaisuja kuinka me korvataan osa lenkin mitasta, niin että koirilla on edelleen riittävästi liikuntaa ja aktiviteettiä. 🤔🐕🐕
Yksi, mitä meillä aletaan tekemään enemmän iltojen pimetessä ja katujen jäätyessä on, että käymme metsissä enemmän ja saatamme treenailla myös 'hupsuttelu' temppuja enemmän, kun valoisana aikaan. 🥰🤸🤹

Suosittelen sen arjen aherruksen välillä treenaamaan, jotain millä saatte vain lopputulokseksi vahvemman suhteen ja hienon tempun näyttää jouluaattona sukulaisille 😎🫂🎄

05/09/2025

Arjen aktivointia ja onhan tästä ollut hyötyäkin.

Noutajan onnellisuus näkyy kun pääsee noutamaan ja no meillä se ainakin on ihan sama onko se lintu, pallo vai puhelimen kuoret. 😁🐶

Noutajilla on todellinen tarve kantaa suussaan jos minkälaisia asioita ja kannustan siihen että tämä tarve laitetaan 'töihin'.
Aina ei ole mahdollisuutta lähteä lintu metsään, niin on keksittävä korvaavia nouto tehtäviä ja tää videolla näkyvä esineen nouto onkin aika kiva ja helppo toteuttaa melkein missä vaan.

Alkuun nouto on opetettu tutulla ja aika kivalla esineellä, jolla on saanut leikkiä.
Ehkä tämä on jopa heitetty koiralle, jolloin on saanut siitä vielä lisää vauhtia töppösiin (Thor ei tätä kaipaa), jonka jälkeen on alettu vaihtaa esinettä pikkuhiljaa hankalammaksi noutaa.
Haastavin noudettava on ollut meillä kovat muoviset esineet, joilla testasin että säilyykö esine ehjänä ja sittemmin olen kokeillut mm. vanhaa puhelinta ja kukkaroa, jotka nekin oli hieman outoja ottaa suuhun m***a löysi tiensä kuitenkin taskuuni. 🥰🐕

Arjesta elävä esimerkki: Ares on muutaman kerran 'jättänyt' paikantimensa metsään ja no nuo halvat paikantimet paikantaa aika isolla säteellä itsensä, jolloin etsittävä on se n. 5-10m säde.
Tumma ja pieni möhkylä on metsä pohjasta ihmisen melko haastavaa löytää, jolloin on aika luksusta että voi hyödyntää noutajan nenää ja intoa löytää ja tuoda esine takaisin. 🤩🐽

Iloa ja onnea syksyn koirailuihin toivottaa Thor, labradorinnoutaja! 🥰🩷

❤️

HEIHOI! Huomasittehan koirakansa, että alensin mun yksärien hintaa. Aika edullisia paketteja ja jos nyt just sulle ei so...
01/08/2025

HEIHOI! Huomasittehan koirakansa, että alensin mun yksärien hintaa. Aika edullisia paketteja ja jos nyt just sulle ei sopivaa löydy niin laita viestiä tai soittelen niin rakennetaan joku passeli teidän tarpeisiin. Niin ja jos teitä nyt on muutama koirakko samoissa piireissä, joilla on samat haasteet niin katsotaan teillekin sellainen muutaman koirakon treeni paketti, sopivalla elokuun hinnoittelulla. 🥰😎🐶

Koulutus alueena on Salo-Turku-Raiso ja kaikki siltä väliltä. Toki tulen kauemmaskin, m***a hieman lisätään hintaa jos kilsoja tulee paljon. 🚗

Ajan saat varattua osoitteessa https://withpaws.fi/varaa-nyt ja kun tulee maksun aika kirjoitat vain koodin koira25 ja hinnasta tippuu neljännes pois.

Alennus voimassa vain elokuun ajan! 🗓🖋

Neljännes hinnasta veks!Saattaa olla että koirien on haastavaa Olle ja elää kun omaan kotiin tulee vieraita tai pitäisi ...
31/07/2025

Neljännes hinnasta veks!

Saattaa olla että koirien on haastavaa Olle ja elää kun omaan kotiin tulee vieraita tai pitäisi uskaltaa edes vähän moikata muissa paikoissa vieraita. Tässä koulutuksessa haetaan näihin haasteisiin ratkaisuja ja helpotusta koiralle.

Varaa aika osoitteessa
https://withpaws.fi/yksityistunnit
ja käytä maksaessasi koodia koira25 niin saat alennetun hinnan.

🐾

Osoite

Salo

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita With Paws :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti With Paws :lle:

Jaa

Kategoria