Sonsonin Siperianhuskyt

Sonsonin Siperianhuskyt Siperianhusky kennel. Aktiivista harrastamista siperialaisten parissa.

Kisakausi paketoitu! L-svu:n Jämin kevätkisat päätti tämän kauden. Lauri ajoi kahdeksan koiran luokassa, jossa ei ruuhka...
20/04/2026

Kisakausi paketoitu! L-svu:n Jämin kevätkisat päätti tämän kauden. Lauri ajoi kahdeksan koiran luokassa, jossa ei ruuhkaksi asti osallistujia ollut. Dilemmaksi meinasi muodostua se, että seitsemän koiran kisatiimissämme on kolme tyttöä, joista kaikilla juoksut päällänsä. Kahdella juoksut olivat hieman "hankalammassa" vaiheessa, joten ne päätettiin jättää pois kisoista. Viidellä koiralla starttaaminen ei tuntunut mielekkäältä, m***a onneksi kanssaharrastajat pelastivat päivän, ja saimme Villeltä lainaksi Ranen ja Sonjalta ja Pasilta Olgan, joten pääsimme starttaamaan seitsemällä koiralla. Lainakoirat sujahtivat tiimiin muitta mutkitta, piirre jota hyvältä valjakkokoiralta toivookin: ei sen väliä kuka tiimissä juoksee kunhan pääsee juoksemaan!

Ensimmäisenä päivänä keli oli lämmin. Koirat juoksivat kuitenkin reippaasti ja tuttu ja turvallinen johtopari johti jengin maaliin 30km/h keskarilla 💪🏻
Harrasteluokkaan juoksemaan haastettu Johanna ja Iita ( Sonsonin Banana Iita ) pistivät tassua toisen eteen ja rikkoivat oman henkilökohtaisen ennätyksensä 3,8 kilometriä pitkällä radalla. Metsäosuus oli kivan leppoisaa hölkötellä menemään, m***a lopun loiva ja loputon nousu kentälle kohti maalia lämpimässä auringonpaisteessa oli todellinen via dolorosa tiimin kaksijalkaiselle juoksijalle, Iitallehan tämä oli leppoisa ja helppo pikku päivähölkkä 😅 M***a hei, voitettiin tällä kertaa tässä haasteessa, ensi vuonna uudestaan, tietäjät tietää 😁

Sunnuntaina startti oli jo klo 8 tuntumassa ja keli huomattavasti viileämpi. Aika tosin hidastui ekaan päivään nähden ja kolmenkympin keskari jäi hieman vajaaksi. Lauri jarrutteli enemmän alkumatkasta mitä lauantaina ja kyllä yhden vahvan tiimiläisen puutekin kaiketi osansa teki, sillä Eppu jätettiin kotiin lepäilemään. Pojan viime päivien herpaantumaton keskittyminen tyttöjen juoksujen tarkkailuun oli tainnut viedä veronsa, ja Eppu oli totaalisen poikki lauantain ajon jälkeen. Eppu on koira, joka tekee kaiken täysillä ja ääniefektien kera, joten ei ihme jos vähän väsyttää välillä, ei ole Eppukaan enää ihan nuori pojankloppi!

Tiimissä juoksivat johtajina
Sonsonin Aikamoinen Möykky ja Pinkkisan's Agent Triple X, tiimissä Sonsonin Aikamoinen Eppu ( vain eka päivä), Sonsonin Banana Joe, Pinkkisan's Funny Hachiko, Rane ja Powerline Olga.

Kiitos rakkaat kanssaharrastajat jälleen kerran hienosta kaudesta! Tässä harrastuksessa - tai ei voi puhua harrastuksesta vaan elämäntavasta - parasta on kun on samanhenkistä porukkaa jonka kanssa jakaa ilot ja surut, haasteet ja onnistumiset ❤️

Valjakkokuvat Kimmo Virkki
Canicross kuva Jenna Jönkkäri

Kausi lähenee loppuaan. Tämä kausi on ollut eräänlainen siirtymäkausi, sillä ensi kaudella kisa-iän saavuttaa kuusi nuor...
11/04/2026

Kausi lähenee loppuaan. Tämä kausi on ollut eräänlainen siirtymäkausi, sillä ensi kaudella kisa-iän saavuttaa kuusi nuorukaista: Crazy-pentue ja ruotsintuonnit Hani ja Nani.

Ensi kaudella meillä on treeneissä mukana nuorten myötä 13 koiraa, joista toivomme kasaavan kilpailukykyisen tiimin isompiin luokkiin.

Kisatiimin vanhemmassa päässä ikä alkaa pikkuhiljaa kyllä näkymään. Ei kukaan tiimistä sentään haudan partaalla ole, m***a fakta on se, että kun ikää kertyy, ei huippuvauhteja ole enää niin helppoa pitää yllä ja palautuminen hidastuu verrattuna nuorempiin koiriin. Koirien ikä täytyy huomioida treenejä suunniteltaessa. Ensi kaudella nuorison lisäksi tiimistä löytyy kokeneet koirat ikähaitarilla 3-8v.

Se, että tiimin luottojohtajat vanhenee, ahdisti aluksi paljon. Mitä ihmettä sitä sitten tehtäisiin, jos luottojohtajia ei olisi. Nyt kuitenkin on toiveikas olo siitä, että johtajien saappaisiinkin löytyy täyttäjät kun sen aika tulee ja olo on jokseenkin huojentunut.

Ruotsinplikoista Hani 9kk pääsi kokeilemaan, miltä valjakossa tuntuu juosta osana tiimiä, ja hyvin löytyi rytmi hommaan ja taisi olla mieleistä puuhaa vauhdikkaan taskuraketin mielestä! Nanilla on parhaillaan juoksut, joten katsotaan ekaa valjastuskertaa niiden jälkeen, kiire ei ole. Säännöllisempään valjastreeniin pääsevät tytöt mukaan vasta syksymmällä.

Ensi viikonloppuna tiedossa vielä Kevätkisat. Lauri ajelee isolla valjakolla ja Johanna pistää tossua toisen eteen harrastusluokassa.

Mukavaa kevättä 🌼

Meidän tiimin toinen kerta Vindelälsvdragetilla team L-SVU:n joukkueessa. Matkaan lähdettiin aikaisin torstai aamuna, en...
15/03/2026

Meidän tiimin toinen kerta Vindelälsvdragetilla team L-SVU:n joukkueessa. Matkaan lähdettiin aikaisin torstai aamuna, ensin autolla Vaasaan, siitä laivan yli Uumajaan ja autolla jatkettiin Råstrandiin jossa majoitumme viime kerralta tutussa paikassa.

Perjantaina meidän osuus 92,5 kilometrin päivämatkasta oli neljäntenä, osuuden pituus 12km. Lauri ajoi seitsemän koiran tiimillä. Olosuhteet eivät olleet myötäiset ja ura oli märkää sohjoa. Sohjo ei ollut ongelma vaan se, että koirat menivät vähän väliä uran läpi. Juokseminen ei ollut rentoa. Toisen kilpailijan kanssa ohiteltiin puolin toisin sohjossa rämpien. Pysähdyksiä tuli kun koirat humpsahtelivat uralla ja sotkeutuivat liinoihin. Mieli ei ollut korkealla ajon jälkeen kun huoli koirien loukkaantumisesta painoi mieltä.

Ensimmäisen päivän jälkeen olimme toisena, hieman yli 16 minuuttia perässä ensimmäistä tiimiä, kolmanneksi tullut joukkue oli meitä perässä kymmenisen minuuttia.

Kilpailupäivän jälkeen kokoonnuimme tiimin kanssa palaveeraamaan, kaikilla kuskeilla oli samanlaisia ongelmia ensimmäisten päivien etapilla, koiria oli tippunut uran läpi, yhden kuskin yksi koirista ontui. Järjestäjä ilmoitti somessa että neljä hiihtäjää oli loukkaantunut, kuinka pahasti, sitä en tiedä. Perjantaina illalla satoi runsaasti vettä ja mieli kisan suhteen ei ollut korkealla. Aamulla päätimme, että emme starttaa. Kukaan ei halunnut lähteä riskeeraamaan ehdoin tahdoin koiriaan. Kisaamisen kuuluu olla kivaa ja hauskaa, ja se hauskuus loppuu siihen jos huoli koirien turvallisuudesta painaa mieltä.

Lauantai aamu valkeni pakkasen puolella. Lähdimme seuraamaan kilpailujen etenemistä kukin haluamalleen etapille. Uralle oli paikkapaikoin noussut vettä runsaasti. Sääliksi kävi sitäkin hiihtäjä parkaa, joka vain reilu satametriä lähdön jälkeen mätkähti vetiseen kohtaan ja joutui läpimärkänä taittamaan loppu kisamatkansa, ja kyse ei ollut mistään parista kilometristä. Lauantai illalla menimme musherdinnerille ja vietimme vielä illan majapaikassamme.

Sunnuntaina lähdimme aamusella ajamaan kotiin, ja kotimatkalla olemme tätä kirjoittaessa. Olemme somesta seuranneet kilpailun viimeistä päivää, ja myös ensimmäisenä ja meidän keskeyttämisemme myötä toisena olleet joukkueet olivat keskeyttäneet kisan uran huonon kunnon takia.

Laittaa miettimään lajin mielekkyyttä jos talvi olosuhteet alkavat olla tällaisia. Harmittaa kun ei voitu ajaa kauan odottamaamme kisaa loppuun, m***a vielä enemmän olisi harmittanut jos joku koiristamme olisi loukkaantunut. Kyseiseen kisaan lähdemme kyllä mielellämme uudelleenkin jos tulee mahdollisuus, m***a jonkinlaisen varmuuden haluaisi siitä, että urat ovat ajettavassa kunnossa. Ei ole kuitenkaan rahallisesti mitään halpamatkoja nämä niin ei viitsisi meren toiselle puolelle ajella todetakseen että nyt ei onnistukaan 😅

Säälle ei kukaan mitään voi ja olosuhteet voivat yhtäkkiä muuttua. Tällä kyseisellä kilpailulla on pitkät perinteet ja 317km mittaisen uran tekeminen ei ole mikään pikkujuttu. Maailma muuttuu ja sää sitä myötä, viime vuosina tuntuu että talvi on kokoajan lyhempi, joten pitäisikö jotain muutoksia tehdä myös kisojen ajankohdan suhteen? Sekään toki ei ole niin yksinkertaista. Ja joskus tilanne voi olla se, että kisajärjestäjän tulee viheltää pelin poikki jos ura ei ole turvallinen. Lähtökohtaisesti sitä luottaa kisanjärjestäjän näkemykseen uran turvallisuudesta, vaikka tokikin jokainen lopulta itse tekee sen päätöksen, starttaako vai ei. Itsellä on vaikea elää sellaisen syyllisyyden kanssa, että tieten tahtoen asettaisi koirat alttiiksi vammautumisille.

Koirat on onneksi kunnossa. Mukana oli myös kolme nuorta koiraa turisteina harjoittelemassa reissurutiineja. Kotiin jäi 8 koiraa hyvien hoitajien huomaan, kiitos Henna ja Suski ❤️

Kiitos team L-SVU:n mahtiporukalle, teidän kanssa on ilo kisailla!

Talvikausi on tätä myöten päätöksessään, kohti kevätkisoja ja sitten on tämä kausi ohi!

Perjantaina lähdettiin kuuden tunnin roadtripille Savonlinnaan Sisuvan järkkäämiin kisoihin. Perille päästiin juuri enne...
09/03/2026

Perjantaina lähdettiin kuuden tunnin roadtripille Savonlinnaan Sisuvan järkkäämiin kisoihin. Perille päästiin juuri ennen pimeää ja pystytettiin "leiri" varikolle ja tutustuttiin rataan. Tiedossa oli hyvin tekninen rata joka sisälsi mutkaa, mäkiä ( ei ollut mitään pieniä nyppylöitä, sen voin kertoa 😅 ) pari avointa risteystä ja stadionin edessä edestakaisin ajoa, puisen sillan ylitys ja alitus. Rata kierrettiin molempina päivinä kahteen kertaan, kokonaismatka per päivä 10,7km kuuden koiran luokassa. Rata laittoi koirat ja kuskin koetukselle henkisesti ja fyysisesti 💪🏻

Jännityksen vallassa yön yli pyörineenä kuski heräsi lauantai aamuun ei todellakaan pirteänä. Starttien aikaan keli taisi heittää hieman plussan puolelle. Startti sujui hyvin kiitos apukäsien. Puhdas ajo jäi haaveeksi ja ajettiin lauantain ajo viiden pysähdyksen taktiikalla. Avoimet risteykset, ohitukset ja stadionin osuus meni ok, m***a matkaan sattui liinasotkuja, kakkatauko ( siitä huolimatta että kakat oli kyllä kakittu ennen starttia ) Jyrkät, pitkät mäet pisti etenkin tiimin isot pojat ja kuskin hapoille. Uudelle kierrokselle lähteminen tuotti päänvaivaa, koirista oli paljon loogisempaa kääntyä oikealla alas maaliin kun jatkaa matkaa vasemmalle ylös. Ratavahdilta saatiin apuja tähän, ja kun matka jatkui, onnistuin pienessä alamäessä tekemään reen kanssa 360 asteen kevätjuhlaliikkeen, voin kertoa että kroppa kiitteli tästä taitavasta akrobatiasta jälkikäteen.

Sunnuntaina jatkettiin intervalli teemalla suorittamista ja pysähdyttiin 7 kertaa 🥴 oli liinasotkua, irtoavaa seisinkiä ja vaikka ja mitä. Wanda juoksi toisen kisapäivän ensimmäistä kertaa kisajohdossa ja neidillä oli epävarmuus hetkiä matkan varrella. Wanda sai ilmeisesti kieleen haavan kun haukkasi uralta vauhdista lunta, ja näytti maaliintullessa siltä kun olisi teurastanut matkalla jonkun 🙈

Rankka reissu ja olo on kuin reen kanssa ympäri vauhdissa pyörähtäneellä, m***a kivaa oli silti! Sisuva oli tehnyt hienoa työtä, iso työ oli tehty kisaratojen tekemiseen ja kunnossapitoon haastavista sääolosuhteista huolimatta, ja oli kyllä priima urat, kelpasi kisata 👌🏻 Kiitos myös kaikille viikonloppuna meitä auttaneille, apuja sai lähtöön, uralle, maaliin ja palkintojenjakoon kanssakilpailijoiden ja kisanjärjestäjän toimesta, mahtityyppejä! ISO KIITOS ❤️

Koirat olivat reippaita, söivät, joivat ja palautuivat hyvin rankkojen kisapäivien jäljiltä. Taas kokemusta rikkaampana kohti seuraavia kisoja! Valjakossa juoksivat Sonsonin Aikamoinen Möykky, Pinkkisan's Agent Triple X, Sonsonin Aikamoinen Eppu, McAhon Vandaali, Sonsonin Banana Ufo ja Pinkkisan's Funny Hachiko.

Jämi SM #2 taputeltu, tällä kertaa ajeltiin 8 koiran luokassa. Sippejä ei riittänyt SM-arvoon kahdeksan koiran luokassa,...
23/02/2026

Jämi SM #2 taputeltu, tällä kertaa ajeltiin 8 koiran luokassa. Sippejä ei riittänyt SM-arvoon kahdeksan koiran luokassa, mikä ei tokikaan yllätyksenä tullut, m***a yleisen luokan SM-tittelit sentään toteutuivat 💪🏻

Meidän kisa alkoi pienellä liinasotkulla, kun tällä kertaa vauhtiparissa juossut Möykky ampaisi tuttuun tyyliinsä rajulla draivilla matkaan, ja johdossa olevat Ufo ja Anya ei ihan ehtineet alta pois 🙉
Ura oli raskaan tuntuinen ja raskaalta näytti myös koirien askellus ensimmäiset 10 kilsaa, sitten meno muuttui hieman kevyemmän näköiseksi, se olikin kohta kun hiihtolatu vaihtui seuran urille. Hiihtolatu osuudet olivat selkeästi pöpperöisempiä. Sosiaalisessa mediassa näkynyt huolta, että onko kisareitti turvallinen jos ankkuri ei pidä. Tuli testattua, kyllä ne ankkurit pitivät kun ne laittoi penkan puolelle 😊

Valjakossa juoksivat johdossa tällä kertaa Sonsonin Banana Ufo ja Pinkkisan's Agent Triple X, vauhtiparissa "alennuksesta" tuohtunut Sonsonin Aikamoinen Möykky ja McAhon Vandaali, perää pitivät Sonsonin Banana Joe, Sonsonin Aikamoinen Eppu ja Pinkkisan's Funny Hachiko. Ekan päivän jälkeen päätettiin tiputtaa toiselta päivältä Joe pois, sillä oli sen verran kestävyyden kanssa haasteita ekana päivänä. Kotiin päästyä Möykky hieman ontui toista etujalkaansa, joten ei startattu enää ollenkaan sunnuntaina.

Kisan parasta antia oli seurata neljän koiran luokan maaliintuloja, joita tulikin melkoinen rypäs käänteisen lähtöjärjestyksen myötä. Hienosti käyttäytyviä valjakoita ja fiksusti ajavia kuskeja, upean näköistä! 🤩

Sunnuntain kisapäivän päätteeksi pääsi kolme junnua treenaamaan, aikuisista Anya ja Ufo lähtivät mukaan. Ja miten upea keli olikaan ajella! Hieno päätös kisaviikonlopulle 🌟

Kiitos taas kaikille asianosaisille kisaviikonlopusta !

Koirat pinkoivat itselleen tuplamitalin: SP6 RNB luokassa SM-kultaa ja samalla yleisen luokan SM-pronssia!  🥇🥉Oli huikea...
25/01/2026

Koirat pinkoivat itselleen tuplamitalin: SP6 RNB luokassa SM-kultaa ja samalla yleisen luokan SM-pronssia! 🥇🥉

Oli huikean hienoa päästä ajamaan kilpaa talvisiin maisemiin, viime hetkiin jouduttiin jännittämään pystytäänkö kisoja edes pitämään heikon lumitilanteen takia. L-svun ratavelhot Anton ja Kimmo olivat kuitenkin onnistuneet taikomaan hienot urat kisoihin, kiitos! 🫶🏻

Mielenkiintoisen kisasta teki se, että toisena päivänä lähtöjärjestys oli käänteinen, ja se oli tosi kiva juttu. Ensinnäkin se, että näki uralla muitakin teki kilpailusta mielekkäämpää ja mielestäni se, että uralla joutuu kohtaamaan muita, kertoo tärkeää infoa koirien kyvyistä valjakkokoirina. Miten ne ohittavat ja irtoavat ohitettavasta kisapaineen alla. Me ohitimme neljä tiimiä, kaikki ohitukset sujuivat puolin toisin tosi hyvin. Kisailun ohella tuli taas talkoiltua mukavassa seurassa.

Kiitos kaikille kanssakilpailijoille, kisajärjestäjille ja apukäsille!

Sitten itse tärkein, eli tiimi: johdossa luottokeula Sonsonin Aikamoinen Möykky ja Pinkkisan's Agent Triple X. En oikein tiedä missä oltaisiinkaan tiimin kanssa ilman tätä superkaksikkoa. Ei ainakaan kisoissa 😄
Vauhtiparissa Sonsonin Aikamoinen Eppu ja Pinkkisan's Funny Hachiko, tuttu parivaljakko joka on juossut lukuisia kisoja. Pyöräkoirina olikin sitten ensikertalaisia: McAhon Vandaalille tämä oli ensimmäinen rekikilpailu ja Sonsonin Banana Joelle ensimmäinen kilpailu ylipäätään ikinä.

Myös Sonsonin Banana Ufo pääsi kilpailemaan Camilla Backman-Koskinen tiimissä, ja kohdattiinkin uralla ohituksen merkeissä toisena päivänä. Oli jotenkin jännä nähdä oma koira toisessa tiimissä kisauralla ajaessa, perspektiivi oli niin eri, sitä itse kun tuijottelee enimmäkseen tiiminsä peffapuolia 😄 Kiitos Camillalle kun Ufo pääsi kisaamaan teidän kanssa ❤️

Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kilpailuja, sillä kuukauden päästä ratkotaan SM-titteli 8-koiran luokassa.

31/12/2025

Taas on yksi vuosi takanapäin, kokemuspankkiin kertyi rutkasti kaikenlaista meille niin rakkaiden valjakkokoirien parissa. Mennyt vuosi sisälsi paljon hyvästelyjä, m***a myös paljon uusia alkuja ja lupauksia tulevasta.

Toivotamme vuoden 2026 tervetulleeksi valoisin mielin 💫

💥Mahtavaa uutta vuotta kaikille!💥

Crazyt 1vee! ❤️Tätä pentuetta suunniteltiin ja odotettiin kauan, ja nyt nämä vipeltäjät täyttävät jo vuoden. Valjaissa o...
29/12/2025

Crazyt 1vee! ❤️

Tätä pentuetta suunniteltiin ja odotettiin kauan, ja nyt nämä vipeltäjät täyttävät jo vuoden. Valjaissa ovat ehtineet olla useamman kerran ja eivät ole tuottaneet sen suhteen pettymystä, kaikilta löytyy vanhempiensa menohalut, eteenpäin mennään, muusta viis! Jos sama meno jatkuu, uskon että ensi kaudella meillä on melkoinen dream-tiimi kasassa 😎💪🏻

Onnea rakkaat Lucy, Huppu, Paavo ja Hiha!

Jämi Mini-Distance 2025 käytiin ajamassa puoliksi läpi ja sitä myöten syyskausi on ohi. Tavoitteena oli kaksi kierrosta ...
09/11/2025

Jämi Mini-Distance 2025 käytiin ajamassa puoliksi läpi ja sitä myöten syyskausi on ohi. Tavoitteena oli kaksi kierrosta ja tavoitteeseen päästiin, koirat oli reippaita ja suoritti hyvin, sijoituksena ensimmäisen ja toisen kierroksen kolmas. Tässä kisassa juostaan 1-4 kierrosta, jokainen kierros on 7,8km pitkä. Jokaista koiraa kohden vedettävää pitää olla 25kg, valitettavasti kuskin painoa ei lasketa mukaan, joten kyllähän ne mäet jaloissa tuntui. Myös kuskin jaloissa. Vinkkivitonen taas itselle tulevaan että toppatakki on huono valinta tähän kisaan, pikkuhiki iski mäkiä juostessa ja potkiessa 😁

Suoritukseen lähti mukaan omista koirista Möykky, Anya, Hattu ja Eppu, eli luottonelikko. Ilonalta saatiin ihana herrasmies Särmä mukaan tiimiin, kiitos ❤️ Särmä ja Anya juoksivat viime treenit kivasti yhdessä johdossa joten "nuoripari" laitettiin myös kisoissa johtoon. Möykky, jolle nämä oli ekat kisat jossa sitä ei laitettu johtopaikalle, koki tästä asetelmasta suurta vääryyttä ja yritti lähdössä repiä nätisti odottelevan johtoparin kumoon pääliinasta vetämällä 😅

Näissä karkeloissa oli myös naamiaiset, meidän tiimin teema oli "kissan viimeinen matka", kalmakissa kuskasi kärryssä makaavan kisun koirien vetämänä tuonpuoleiseen 🐱

Oli kivaa ja kiva oli nähdä tuttuja joita ei ollut nähnyt pitkään aikaan. Ja on aina hienoa nähdä isoja tiimejä uralla! Kisan parasta antia oli ilta-ajo pimeässä metsässä hienoissa valaistuksissa, moitteettomasti sujuneet ohitukset Laura Huovisen ja Teemu Valkeavirran tiimin kanssa, ja Laura Ikonen, joka lainasi mulle kurahousuja ja näin ollen pelasti mun päivän, sillä uralla oli iiiiisoja lätäköitä. Iltaohjelma oli myös hauska, valvottiin jopa yhteen yöllä.

Ehkäpä ensi vuonna uudestaan, olisiko silloin tavoitteena vähintään kolme kierrosta 🤔

Crazy-pentue on päässyt ekaa kertaa valjakkoon ja meno on kuin Aikamoisilla konsanaan! Jokainen lähti juoksemaan ilman m...
21/10/2025

Crazy-pentue on päässyt ekaa kertaa valjakkoon ja meno on kuin Aikamoisilla konsanaan! Jokainen lähti juoksemaan ilman minkäänlaista epäröintiä, fokus oli täysin eteenpäin menossa ❤️

Ollaan ihan superinnoissaan näistä lupaavista nuorista, tunne siitä että meillä saattaa olla jonain päivänä saappaan täyttäjät Anyalle ja Möykylle luo toivoa tulevasta meidän osalta lajin parissa 🤩

Toivotaan että nuorilla riittää jatkossakin intoa, terveyttä ja palavaa halua juosta 🔥

Osoite

Noormarkku

Hälytykset

Tiedä ensimmäisenä ja anna meille oikeus lähettää sinulle sähköpostitse uutisia ja promootioita Sonsonin Siperianhuskyt :ltä. Sähköpostiosoitettasi ei käytetä muihin tarkoituksiin, ja voit perua milloin tahansa.

Ota Yhteyttä Yritys

Lähetä viesti Sonsonin Siperianhuskyt :lle:

Jaa

Kategoria