17/05/2026
📢 INFOA! 📌
🐜 MUURAHAISET:
Koirametsän muurahaisheimo on alkanut riehumaan viime vuotta aiemmin, eli maan alla olevien pesien lastenhuoneiden rakennusvaihe alkanee olla siitä päätellen "kattolistoja vaille valmis". Se tarkoittaa sitä, että muutoin ihmisiä ja koiria kohtaan välinpitämättömästi suhtautuvat murkut alkavat lisääntymisaikanaan puolustaa reviirejään maan tömistessä. Niitä säntää maan alta, kiipeävät jalkoihin ja saattavat myös nipistää.
➡️Tämä tiedoksi, ja erityisesti allergisille.
Muurahaisia on vähiten ylätasanteella, eivätkä ne ole myöskään kodassa juurikaan hengailemassa. M***a muuten aurinkoisella, kuumalla säällä niitä on alueella runsain mitoin, joten koirametsäkäynti todellakin käy treenistä - seisoskelemaan ei voi jäädä 🙈
Sikälikin muurahaisten kanssa yhteiselo on mielenkiintoista, että sateen uhan leijuessa ilmassa, tai tuntikausiin sateen jälkeen, niitä ei näy yhtään missään ja olosuhteet ovat huiput: meillä ei ole rapaista edes sateen jäljiltä, koska hiekkapohja läpäisee niin hyvin kaiken veden.
Summa summarum: meillä ei ole punkkeja, meillä ei ole käärmeitä, m***a isoa muurahaista löytyy...🤦
Koska muurahaisten sielunelämä voi muuttua tunti tunnilta ja niiden mielialaa ja määrää on siten yrittäjän vaikea ennustaa, niin laitoin pysyvän MUURAHAISALEN -25% kaikkiin päivävuoroihin kesäkuun loppuun asti. Tsekataan sitten tilanne uudestaan 👌
Ollaankohan ainut koirametsä ikinä missään, jolla on murkkualennus? 🤔😅
Päivitetään ensi viikolla murkkuinfo viime vuotiseen tapaan myös kotisivuille ja varausjärjestelmään.
💦 VESI:
Vesibaaria on pyydetty, ja nyt 5 litran kanisteri ja vesikuppi löytyvät kodalta 👌
En pysty ihan 💯 varmasti takaamaan veden päivittäistä raikkautta, tai riittävyyttä, joten omaa vesihuoltoa suositellaan kuitenkin edelleen.
🔥 TULENTEKO ja NIKOTIINITUOTTEET:
Maastopalovaroituksen aikana kaikki tulenteko alueella on kielletty.
Muunakin aikana on syytä huolellisuuteen tulen kanssa, sillä maastopohja on kuivaa.
Tupakointi on kielletty niin parkkiksella, kuin metsässäkin. Jos on käytössä muita nikotiinituotteita, niin on huolehdittava niiden päätyminen roskikseen, ei maastoon.
Yleisesti ottaen meillä on erittäin siistiä, ja iso kiitos siitä kuuluu teille, asiakkaat ❤️