08/03/2021
Tässä vielä toinen äskeiseen aiheeseen liittyvä tärkeä kirjoitus
Not one more vet.
Ei enää yksikään eläinlääkäri.
NOMV-kampanja on luotu tukiverkostoksi eläinlääkärikunnalle liittyen eläinlääkäriammatin valtavan korkeaan itsemurhariskiin.
Eläinlääkärin itsemurhariski on tutkitusti noin nelinkertainen "keskivertokansalaiseen".
Syitä tähän on monia. Ammattiin pääsy on hankalaa, kilpailu on kovaa, opiskelijamateriaaliin valikoituu ehkä ne pedantit, ahkerimmat ja itseltään eniten vaativat. Ammattiin on voimakas intohimo ja tunneside, pohjaton eläinrakkaus. Toisaalta työssä näkee paljon raskaita eläin- ja omistajakohtaloita ja suhteellisen tavallisia ovat huijarisyndrooma sekä empatiaväsymys.
Valmistuessa koulutuksen ja esim. klinikan perustamisen aiheuttama velkataakka on valtavan iso suhteessa tuloihin, etenkin muualla maailmassa, jossa koulutus on maksullinen. Ja se on sitten kallista huvia se. Noin 200 000 - 275 000 dollaria per tutkinto, kaikki jatkokoulutukset ja erikoistuminen siihen päälle.
Eläinlääketiede kehittyy nopeasti ja vaatii isoa ajallista sekä rahallista panostusta, jotta pysymme mukana uusimmassa ja alati muuttuvassa tiedossa.
Työ on kuormittava, on päivystyksiä, pitkiä vuoroja, perus vuorotyön epäsäännöllisyyttä. Tiesitkö, että Suomessa eläinlääkärin ammatti ei ole lailla työaikaan sidottu? Ei siis ole olemassa mitään maksimaalista tuntimäärää, jonka eläinlääkäri "saa" olla työssä ennen, kuin on levättävä. Ei ole suinkaan epätavallista, että syrjäseudun virkaeläinlääkäri on ollut työputkessa ja/ tai valmiudessa esim. viimeiset 72h, joko täysin nukkumatta tai esim. 1-2h yöunilla. Olen minä kuullut 120h työputkestakin. Kuinka moni tavallinen duunari pysyy tuollaisen ajan työkykyisenä? Ja nyt puhutaan siis korkeasti koulutetusta ammattilaisesta vastuutyössä. On tehtävä hoitopäätöksiä, ehkä suoritettava leikkauksia tai virkatöitä, käynneille ajamisesta puhumattakaan. Nukkumattomuus tuntuu lopulta fyysisenä kipuna. Joillakin tämä tahti toistuu viikosta ja kuukaudesta toiseen, ihmekös siinä tulee itsetuhoisia ajatuksia.
Eläinlääkärin työ on usein itsenäistä, jopa yksinäistä. Tukiverkostot on jokaisella omanlaisensa. Ehkä löytyy joku, jolla ei ole ketään, vaikka näin ei tietenkään saisi olla.
Ehkä itsemurhalle altistaa tieto ja taito osata käsitellä hengenvaarallisia aineita, lopettaa kärsimykset hallitusti. Ehkä se on tapa suhtautua kuolemaan, sen luonnollisuus. Aineiden saatavuus? Niin, on helppoa kun aineet löytyy ihan jokaikisen ammattiaan harjoittavan eläinlääkärin lukollisesta kaapista. Ja avain on...eläinlääkärillä.
Samalla myös asiakkaiden vaatimukset kasvavat. Vaaditaan aina laadukkaampaa, nopeampaa ja sairaalatasoisempaa hoitoa, m***a mielellään minimikustannuksilla, koska onhan tämä kutsumusammatti, eikä tehty työ saa maksaa. M***a samalla eläinlääkärin pitäisi työllään elättää itsensä ja perheensä, ehkä kaikki työntekijänsäkin.
Sosiaalisen median aikana eläinlääketieteen ammattilaisilla on aivan uudenlainen pelko. Somemurha ja -myllytys. Kuinka yleistä onkaan, että ristiriitatilanteissa julkaistaan reklamaatio asianosaisen nimellä sosiaaliseen mediaan, jossa joukolla ruoditaan hoidon laatua ja tuomitaan hoitovirheisiin, ilman että asianosainen voi puolustautua tai oikoa faktoja, koska salassapitovelvollisuus. Tuntuu, että silloin potkitaan jo maassa makavaa.
Tunnen valtavan uupuneita eläinlääkäreitä. Ihan sellaisia, joiden vuoksi joskus pelkäänkin. Tiedän myös itsemurhan tehneitä kollegoja, täällä Suomessakin. Amerikassa menetettiin tällä viikolla 2 kollegaa, siksi monen eläinlääkärin profiilikuvassa on nyt NOMV - kehys. Not one more vet.
Olkaa ystävällisiä ja armollisia. Reklamoikaa oikeaan osoitteeseen, antakaa asianosaisten myöntää ja korjata virheensä, ehkä jopa pyytää ja saada anteeksi. Älkää lähtekö mukaan somemylläköihin tuomitsemaan tietämättä toisen osapuolen näkemystä. Kohdatkaa heidät ihmisenä, jottei yhdenkään eläinlääkärin tekisi mieli tappaa itseään epäonnistumisten vuoksi.
