25/01/2026
Hei ihmiset ja eläimet, Binka tässä!
Tärkein ensin: Ulkona on muka kylmä joten TYHMÄ äiti puki minulle TYHMÄN villapaidan kun lähdimme koko perheen voimin ulkoilemaan.
Kuten tiedätte, minä vihaan ryysyjä ja toivon että ryysykaapin ovi menisi rikki eikä niitä ryysyjä saisi sieltä koskaan pois.
Meillä on ollut aktiivinen 2 viikkoa, siksi en ole ehtinyt kertoa kuulumisiani.
Viime viikolla äiti ja isi olivat töissä maanantaina ja tiistaina, minä olin kotona pesäkolossa ja hatti oli dagiksessa. Tiistaina illalla äiti alkoi pakata tavaroita joten ajattelin että taasko se lähtee matkoille. Keskiviikkona äiti lähti aamulla m***a tavarat jäivät eteiseen, minua se ihmetytti ja ajattelin että äitiin on iskenyt tementti. Iltapäivällä isi otti minun kopan esille,laittoi minut sinne ja otti minut ja kaikki tavarat mukaan. Menimme hakemaan hatin ja ajoimme mamman, papan ja Nino-koiran luo. Isi sanoi että minä jään sinne yökylään, sitten isi ja hatti lähtivät hotelliin jossa äiti oli jo. Ihmiset menivät hotelliin kahdeksi yöksi koska äidillä oli torstaina jotkut juhlat. Minä en päässyt mukaan koska haukut eivät saa mennä kaikkiin niihin paikkoihin jonne ihmiset menivät. Minä sain olla mamman ja papan kanssa, nukkua sohvalla ja herkutella paljon. Sinne mammalle ja papalle tuli illalla ihmisiä kaukaa, hekin olivat menossa äidin juhlaan, hekin rapsuttivat minua. 2 yön päästä äiti ja isi tulivat hakemaan minua. Olin niin iloinen että pussasin jopa hattia kun hän tuli sisään. Tulimme sitten kotiin ja sain mennä taas omaan pesäkoloon, nukahdin siihen melkein heti. Tämän viikon Maanantaina äiti pakkasi taas tavaroita, luulin että taas on juhlat. Eipä ollut vaan isi lähti viemään äitiä lentoasemalle ja hakemaan sen jälkeen hattia hoidosta. Olimme koko viikon kolmestaan kotona, hatti oli päivät dagiksessa ja isi teki kotona hommia. Isi antoi minulle herkkuja ja käytti pitkillä lenkeillä, oli ihan mukava viikko vaikka äiti ei ollut halimassa ja pussailemassa minua. Perjantaina isi lähti hakemaan hattia ja oli jo hämärä kun he palasivat kotiin. Vilkaisin ovelle ja…ÄITI!!!!, minun äiti tuli kotiin, isi oli hakenut äidin. Minä olen nyt viikonlopun kulkenut äidin perässä ja halunnut olla lähellä muutenkin, äiti lupasi ettei lähde taas hetkeen työmatkalle ilman minua.
Ei mulla nyt muuta, ihmiset syövät pullaa joten menen vaatimaan osani niistä.
Terveisin, Bianca, ryysyjeninhoajakoira. ❤️